Minulle opetettiin alle kouluikäisenä, mitä pitää tehdä, jos tulipalo syttyy tai tarvitaan ambulanssia.

Vanhan ajan kotipuhelimella hätänumeroon oli helppo soittaa: siinä ei ollut sormenjälkitunnistimia eikä salasanoja. Nosti vain luurin, pyöritteli tai näpytteli numeron ja linja oli auki. Tärkeintä oli muistaa kodin osoite.

Jossain vaiheessa vanha hätänumero 000 vaihtui 112:een. Silloin 112-tarroja liimailtiin puhelimiin ja niiden viereen, jotta hädän hetkellä varmasti muisti oikean numerosarjan.

Maatalon tyttönä tulipaloa pelkäsi tosissaan. Ei sillä kukaan erikseen pelotellut, riitti, kun tiesi ihan vaan tosiasiat.

Mietin esikouluiässä, mitä kautta pääsee kodin yläkerrasta yöllä ulos, jos herää niin, että portaat alakertaan ovat liekeissä. Viime viikkojen kaltaiset kuivat helleviikot hirvittivät silloin, ihan yhtä lailla kuin nytkin. Tiesin, että metsä voi syttyä tuleen, jos kesällä ei sada tarpeeksi.

Opettelin käyttämään vaahtosammutinta. Puintiajan alkaessa kotona pidettiin kertausharjoitukset siitä, mitä tehdä, jos viljankuivuri lämpenee liikaa.

Lapsuudessa pidin itsestäänselvyytenä, että vanhemmat valistavat näissä turvallisuusasioissa. Nyt itsekin vanhempana tajuan, että siinä ei ole mitään itsestäänselvää.

Ei ole mikään helppo juttu neuvoa muutaman vuoden ikäistä lasta toimimaan tulipalotilanteessa. Silti näitä asioita pitäisi opettaa heti, kun lapsi ylipäänsä osaa puhua.

Maailmalta on kuultu useita esimerkkejä, joissa pieni lapsi on pelastanut ihmishenkiä soittamalla hätänumeroon. Eräässä tapauksessa sydänsairaudesta kärsivä äiti oli viisaasti opettanut ennalta kolmevuotiaalleen, mitä tehdä, jos äiti ei enää herää.

Kun äiti lyyhistyi maahan, tyttö soitti hätänumeroon ja kertoi rauhallisena, että äiti ei enää nouse ylös. Ambulanssi saapui paikalle, äiti saatiin kuntoon.

Siinä on vain yksi ongelma. Älypuhelimella hätänumeroon soittaminen ei olekaan yhtä yksinkertaista kuin vanhan kansan lankapuhelimella. Ensin pitää saada näyttöön näkymään jotain, sitten lukitus pois päältä. Etsiä puhelimen kuva ja numeronäppäimet sekä näppäillä 112.

Tai ehkä juuri älypuhelimen näpertäminen onkin nykylapselle ihan luonnollista? Oli tai ei, silti latasin puhelimeeni 112-sovelluksen, jonka kautta hätäpuhelu onnistuu vain kahdella painalluksella.

Enää pitää vain varata aikaa, että ehtii opettaa sovelluksen käytön lapselle – että osaisin varautua yhtä hyvin kuin omat vanhempani.

Hätäkeskuslaitoksella on onneksi nettisivuillaan hyvät vinkit, miten opettaa lapsi käyttämään hätänumeroa oikein.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan mediatuottaja