Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta. Äkkipäätään lauseen voisi luulla kuuluvan Matti Nykäsen mietekokoelmaan, mutta ehei, asian äkkäsi filosofi Ludwig Wittgenstein jo satakunta vuotta sitten. Yhtä kaikki käyttökelpoisena ohjenuorana lause tuntuu edelleen pätevän.

Liekö ohje ollut mielessä maan suurimpien yleisurheiluseurojen pomoilla, kun he tällä viikolla julkisessa tiedotteessaan vaativat yleisurheiluväkeä lopettamaan "omiin muroihin kusemisen". Mitan täytti kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän englannin kielinen blogikirjoitus, jossa Mäkelä kritisoi lajiliiton (SUL) ja olympiakomitean kykyä tuottaa huippu-urheilijoista mitalisteja.

Kun Mäkelän kirjoituksen lukee, siinä ei tule esiin mitään järisyttävän uutta epäkohtaa. Ei yleisurheilun, eikä muunkaan suomalaisen urheilun suhteen. Resurssien puute on yhteinen ongelma miltei lajissa kuin lajissa.

Sitä vastoin voi kyseenalaistaa, onko keskustelun kieltäminen ratkaisu resurssiongelmaan? Almanakan – tai tähän päivään osuvammin – sähköisen kalenterin mukaan mennään kovaa vauhtia vuotta 2018, jolloin keinoja, tapoja ja tyylejä saada viestinsä läpi on huomattavan paljon enemmän kuin esimerkiksi suomalaisen yleisurheilun viimeisellä(?) kulta-ajalla 1970-luvulla. Keskustelun kieltäminen ei ole ihan ajantasaisimpia keinoja julkisuuden hallintaan.

Jos tarkkoja ollaan, urheiluseurojen kannanotossa ei sinänsä kielletä kuin kriittinen keskustelu, siis "omiin muroihin kuseminen". Varmaan ylenpalttinen kehuminen, hymistely ja yhdentekevä diipadaapajargonikin vielä läpäisee seulan...

Tai ikävät asiat pitää vähintään naamioida terminologian alle. Kun seuran tai urheilijan talous on täysin ruvella ja katastrofi kolkuttaa ovella, tilanne on "haasteellinen". Ja kääntäen: kun talous on kunnossa ja viivan allekin jää jotain, siitä hävetään puhua kateellisten pelossa.

Vakavasti puhuen kriittinen, perusteltu keskustelu on aina paikallaan. Kaikkia (resurssi)ongelmia silläkään ei ratkaista, mutta parhaassa tapauksessa ne voivat olla osa ongelmien ratkaisua.

Sitä paitsi tässäkin Kristiina Mäkelän tapauksessa vasta-argumentteja on kuulunut muiltakin kuin em. seurapomoilta. Esimerkiksi SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä (ei tiettävästi sukua) ja manageri Jukka Härkönen ovat kiistäneet kolmiloikkaajan väitteet.

Aina helpon jälkiviisauden piikkiin menee, mutta olisiko tämä SUL:n nykyinen talousahdinko ollut vältettävissä, jos laji-ihmiset olisivat aikanaan julkisesti terävämmin kyseenalaistaneet lajiliiton silloisen johdon kuningasajatuksen hakea olympiavuoden 2012 EM-kisoja Helsinkiin? Kisathan tuottivat 15 miljoonan budjetilla 3,6 miljoonan tappion: tarvittiin valtion ylimääräistä tukea pelastamaan SUL konkurssilta.

Voi olla, että nämäkin laulujen lunnaat tämän päivän urheilijat tuntevat yhä nahoissaan.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies.