Vähätalo ja Virolainen takasivat 2020-luvun ensimmäisen runkosarjan Hermes-juhlan Imatralla – ”Laitoin pöydälle yhden Turkin Rolexin, mutta se ei riittänyt”
Ei löytynyt Mantulta kauden kolmatta vierasvoittoa – Uran riveistä löytyi seuran ensimmäisellä Siilinjärven vierailulla kaudelle kolme uutta kotiuttajaa
KPV-kapteenit takasivat pisteen paluussa halliin – ”Maaliennätykseni takana on lisääntynyt vastuu ja itseluottamus”
”Vuoden 2015 putoamisesta lähtien nousun toteuttaminen on ollut missioni”, henkäisi Jaron nousujuhlien pääjehuna Lahdessa heilunut kapteeni Johan Brunell tippa silmäkulmassa
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista