Lakiesitys hyvinvointialueiden alijäämien kattamisesta siirtyy ja saattaa muuttuakin – ”Poliittisten linjausten tekeminen käynnissä ja kesken”
Hyvinvointialueille ei anneta etukäteen yhtään siimaa alijäämien kattamisen ehtoihin – VM:n mukaan nollatulos tältä vuodelta on ehdoton kriteeri lisäajalle
Purran ehdotus leikata kuntien peruspalveluista voisi johtaa koulujen lakkautuksiin, sanoo Kuntaliiton pääekonomisti
Talousennusteiden tulisi kiinnostaa kaikkia – Vesa Vihriälä muistuttaa, ettei ennuste ole erehtymätön: "Kertoo, mitä politiikassa on pakko tehdä"
Kalajoki olisi suurimpien häviäjien joukossa tuuliveron tasajaossa — ”Samaan asemaan kuin kesämökkikunnat”, valtion selvityshenkilö Eero Laesterä perustelee
Lestijärven kunta käynnistänee koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – Toimintoja saatetaan ulkoistaa ja virkoja lakkauttaa
Kulttuurialalle suunnitellut leikkaukset lähes puolittuivat budjettiriihessä – järjestöt eivät kuitenkaan vielä huokaise helpotuksesta
Suomen talouskunto pysyy huterana, joskin haave voimistumisesta elää – Leikkaajan mainetta kantava Riikka Purra esitteli velkaisen budjetin, joka nojaa toiveisiin
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa