”Pitäisi osata järjestää töitä niin, että on mielekästä tehdä töitä” – Viikon väitteessä otetaan kantaa eläköitymisestä haaveiluun
Kålan saha on yksi Kokkolan vanhimmista yrityksistä – Höyrysaha ja sen nykyinen yrittäjä ovat esiintyneet jopa elokuvassa
Onko eläkeläisten joukossa sittenkin tyytyväinen ”hiljainen enemmistö”? Pienet eläkkeet nostattavat voimakkaita tunteita
Pertti Nurmi olisi voinut lopettaa työnteon jo yli 10 vuotta sitten – eikä ole yksin: "Ei minulla tahdo aika kulua, jos istun sohvannurkassa"
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Halsualta vihreää valoa 1600 kontin akkuvarastoille – Tätä suuret konttialueet tarkoittavat käytännössä