Aminopörssi - kotimainen lisäravinnetaivas
Aminopörssi on suomalainen menestystarina. Yhden miehen unelmasta on kasvanut Suomen suurin lisäravinne- ja treenikauppa. Mistä kaikki alkoi? Kysyimme tätä Aminopörssin yrittäjäperheeltä, Anton ja Katja Kiutulta.
Lisäravinteet helposti nopeasti ja edullisesti
Anton kertoo, että kaikki sai alkunsa tarpeesta.
Aktiivisesti urheilevana miehenä hän halusi ostaa treeninsä tueksi parhaat lisäravinteet hyvään hintaan suomalaisesta kaupasta. Se ei ollut mahdollista, koska Suomessa ei lisäravinteisiin erikoistunutta kauppaa ollut.
Tästä syntyi Antonin haave oman kaupan pyörittämisestä.
Aminopörssin tarina perheyrityksenä alkoi vuonna 2009. Aluksi pieni, mutta laadukas valikoima kattoi lisäravinteita kotimaasta sekä turvallisia tuotteita ulkomailta.
Aminopörssin toimitilat olivat pienet, eikä myymälään ollut heti varaa. Muutamassa vuodessa tilanne kuitenkin muuttui, ja pieni myymälä avattiin jännityksellä Helsinkiin.
Myymälän avauduttua Anton huomasi, että kysyntä kotimaiselle lisäravinnebrändille oli merkittävä. Asiakaskohtaamiset Aminopörssin myymälässä loivat selvän kuvan siitä, mitä markkinoilta puuttui: laadukas kotimainen lisäravinnesarja hyvään hintaan.
Kiuttu vastasi juuri tähän tarpeeseen. Yhdessä suomalaisen, alan kokeneimman proviisorin kanssa he kehittivät ensimmäiset Nutri Works -tuotteet, jotka olivat välittömästi menestys. Vuosien saatossa brändi kasvoi Suomen laajimmaksi lisäravinnebrändiksi, ja on tänään Aminopörssin asiakkaiden ylivoimainen suosikki.
Nutri Works brändin salaisuus ei ole salaisuus. Brändi vastaa asiakkaiden tarpeisiin laadukkaasta lisäravinne brändistä hyvään hintaan.
Samaan aikaan kehitettiin myös muita kotimaisia lisäravinne brändejä (esim. Puhdistamo, Supermass Nutrition ja Puhdas+), jotka kaikki löysivät paikkansa Aminopörssissä.
Pian pieni myymälä kävi ahtaaksi. Kiuttujen onneksi nykyiset tilat löytyivät vain kivenheiton päästä ja ne rakennettiin Antonin suunnitelman mukaan toimimaan sekä logistisena varastona että myymälänä.
Uusien tilojen ansiosta Aminopörssin valikoimassa on nyt kaikki tunnetuimmat kotimaiset lisäravinne brändit parhaalla valikoimalla sekä lukuisia suosittuja brändejä (esim. Iconfit, Self Omninutrition ja Mutant) ulkomailta.
Aminopörssin treenivarusteet
Aminopörssin valikoima laajeni pikkuhiljaa ja asiakaslähtöisesti. Kiutut kertovat, että asiakkaiden toiveita kuunnellaan ja niihin vastataan.
Paras valikoima treenivarusteista on syntynyt paitsi asiakkaiden toiveiden kautta, myös oman kokemuksen mukaan.
Kiutut harrastavat kiipeilyä, voimaharjoittelua sekä otevoimailua ja Katja on ammatiltaan myös pilates- ja joogaopettaja.
Tänään Aminopörssissä on Suomen paras valikoima treenivarusteita ja tukia, kaikki joogaan, toiminnalliseen harjoitteluun, voimaharjoitteluun, kiipeilyyn, kamppailulajeihin ja lihashuoltoon.
Kaikki tuotteet tarjotaan samalla idealla - laadukkaasti, helposti ja hyvään hintaan.
Aminopörssin treenivaatteet
Treenivaatteita tarjottiin Aminopörssiin hyvin aikaisessa vaiheessa ja niitä lähdettiin kokeilemaan varovaisesti. Esim. menestykseen noussut ruotsalainen ICANIWILL tuli Suomeen ensimmäisenä myyntiin ainoastaan Aminopörssiin. Tällä hetkellä Aminopörssissä on Suomen paras valikoima ICIW -vaatteita.
Fitness lajeja ja kehonrakennusta harrastavien suosikkivaatteet ovat jo pitkään löytyneet brändeiltä GASP ja Better Bodies. Brändien kanssa järjestetään usein suosittuja kampanjoita, ja saatavilla on säännöllisesti tuote-eriä, mitä ei muualta Suomesta saa.
Asenteelliset Gorilla Wear salivaatteet ja treenivarusteet ovat miesten suosikkeja, ja ruotsalainen Relode nousi Aminopörssissä nopeasti naisten treenivaatteiden suosikkien joukkoon.
Kaikki treeniin netistä helposti, nopeasti ja edullisesti
Katja ja Anton kertovat, Aminopörssin laadukas ja laaja valikoima kattaa kaiken, mitä voit treenisi tueksi toivoa. Asiakkaat arvostavat nopeaa ja luotettavaa toimitusta sekä erittäin laajaa valikoimaa, mitä ei mistään muualta saa.
Ostokset sujuvat nopealla toimituksella netissä ja myymälään on helppo suunnata ostoksille, kun auton saa ilmaiseen parkkiin ostosten ajaksi oven eteen.
Aminopörssin myymälään tullaan pitkienkin matkojen takaa tekemään ostoksia, koska se on enemmän kuin näkemisen ja kokemisen arvoinen.