“Lähes kuin kaivosta ei olisi ollutkaan” - Kevitsan sulkeminen on jo suunniteltu

Kun Kevitsan kaivos Sodankylässä aikanaan lopettaa toimintansa, kaivosjätteet peitellään ja maisemoidaan, kaikki infra puretaan ja avolouhos muutetaan pikkuhiljaa järveksi. Tavoite on jättää alue jälkipolville ennallistettuna ja turvallisena.

Näillä näkyminen Kevitsan nikkeli- ja kuparikaivoksen toiminta Sodankylässä jatkuu vuoteen 2034 asti. Sen jälkeen alkaa kaivoksen elinkaaren viimeinen eli sulkemisen vaihe, joka kestää kaikkineen 2060-luvulle saakka.

“Kaivoksen vastuullinen sulkeminen on tosiaan lähes 30 vuotta kestävä projekti, jonka vaiheet ja toimenpiteet on tarkkaan suunniteltu jo ennen kaivoksen avaamista. Meillä on toimenpiteet selvillä vuoteen 2063 asti”, vahvistaa EHSQ-johtaja Johanna Holm Kevitsaa operoivalta kaivosyhtiö Bolidenilta.

Sulkemistoimenpiteitä ryhdytään tekemään jo toiminnan aikana.

“Sivukivialueita on suljettu jo 35 hehtaaria eli niiden peittorakenteet ovat valmiit ja alueiden maisemointi on työn alla. Samoin on ryhdytty jo kapseloimaan rikkipitoisinta sivukiveä, jota on noin kymmenesosa kaikesta sivukivestä”, kertoo Holm.

Sulkemissuunnitelman lähtökohta on, että suljettu kaivosalue ei pitkälläkään aikavälillä aiheuta vaikutuksia ympäristöönsä, erityisesti vesistöihin.

“Jos kaivoksen jälkihoito on puutteellista, voi aiheutua happamia valumavesiä ja metallipitoisuuksien nousua. Siksi on tärkeää tehdä perusteelliset sulkemissuunnitelmat. Ajatus on, että alue jää sellaiseksi vähän kuin kaivosta ei olisi koskaan ollutkaan.”

Bolidenilla on kaivosten sulkemisesta kertynyt jo runsaasti kokemusta: yritys on sulkenut Ruotsissa jo 23 kaivosta, joista osa on muutettu virkistysalueiksi.

Avolouhos muuttuu järveksi

Kevitsassa aktiivisin sulkemisvaihe alkaa louhimistoiminnan lopettamisesta ja kestää viitisen vuotta, 2034 - 2039.

“Tänä aikana suljetaan sivukivialueet ja rikastushiekka-altaat ja puretaan alueen infrastruktuuri, eli sähköjohdot, vesi- ja viemäriputket ja rakennukset”, Holm kertoo.

Vuodesta 2039 alkaa ns. jälkitoimintavaihe, jossa tärkeintä on suotovesien puhdistus ja ohjaaminen avolouhokseen, joka muuttuu vuosikymmenien saatossa avolouhosjärveksi.

“Aktiivinen vesienkäsittelyvaihe kestää arviolta 6 - 10 vuotta. Suotovedet johdetaan vedenkäsittelylaitokseen puhdistettavaksi eli vedestä poistetaan metallit ja kiintoaineet. Sen jälkeen vedet aletaan ohjata vesivarastoaltaasta avolouhokseen, josta alkaa muodostua järvi”, Holm kertoo.

Avolouhosjärvi täyttyy arviolta 2060-luvulla, jonka jälkeen kaikki vesien ohjaamisrakenteetkin puretaan. Koska Suomessa sadanta on suurempi kuin haihdunta, avolouhosjärvi tulee aikanaan tulemaan yli äyräidensä. Sen jälkeen vesi ohjautuu omatoimisesti omaan luontaiseen suuntaansa.

Sulkemiseen korvamerkitty 175 miljoonaa euroa

Sulkemistoimenpiteiden kustannukset katetaan lakisääteisillä vakuuksilla, joita Boliden on asettanut yhteensä tällä hetkellä noin 175 miljoonan euron edestä.

Kaivannaisjätealtaiden sulkemiseen sekä vesienkäsittelyyn ja tarkkailuun on korvamerkitty ympäristölainsäädännön vaatimusten mukaan noin 160 miljoonaa euroa. Kaivosalueen infrastruktuurin purkamiseen on varattu 15 miljoonaa euroa kaivoslakiin pohjautuen.

" Lopulta koko kaivosalueen infrastruktuuri puretaan: aidat, rakennukset sekä sähkö- ja vesilinjat. Vain vedenkäsittelyyn liittyvät rakenteet jätetään siksi aikaa kun niitä tarvitaan”, Holm toteaa.

Vakuuksien määrää ja riittävyyttä tarkastellaan aika ajoin, jotta ne ovat ajan tasalla.

Kevitsan tuotannon on suunniteltu tällä hetkellä jatkuvan vuoteen 2034. Parhaillaan arvioidaan ympäristö- ja talousvaikutuksia mahdolliselle viidennelle louhintavaiheelle, jolloin tuotanto jatkuisi vuoteen 2045 ja sulkeminen vastaavasti jatkuisi siitä noin 30 vuotta eteenpäin.