Kotimaa

Nyt se on käynnissä! UMK:n kenraaliharjoituksessa ei jäänyt epäselväksi, ketkä kantavat ennakkosuosikin viittaa

UMK:n voittaja vuosimallia 2026 selviää myöhään tänä iltana.

Antti Paalanen Uuden Musiikin Kilpailun (UMK) finalistien lehdistötilaisuudessa lauantaina. Kuva: Heikki Saukkomaa

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uuden musiikin kilpailun (UMK) ehdokkaista lähes kaikki kertovat suoraan, että lähtevät edustamaan Suomea Euroviisuihin, jos voittavat UMK:n. Ehdokkaat kertoivat asiasta Tampereen areenalla ennen illan finaalia järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Muut antoivat kysymykseen lähdöstä suoraan myöntävän vastauksen, mutta Etta kiersi vastaamalla, että Suomen edustaminen olisi kunnia. Hänen lisäkseen voitosta kisaavat iskelmäyhtye Komiat, Sinikka Monte, Antti Paalanen, Chachi, Kiki sekä Linda Lampenius yhdessä Pete Parkkosen kanssa.

Kevään Euroviisut ovat aiheuttaneet viime vuoden tapaan jo ennakkoon kuohuntaa Israelin osallistumisen takia. Yle kertoi tällä viikolla, että UMK:n voittaja voi kieltäytyä lähtemästä Euroviisuihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lululai-kappaleellaan kisaan osallistuva Komiat-yhtye saapui kenraaliharjoituksen jälkeen järjestettyyn tiedotustilaisuuteen ensimmäisenä.

Yhtyeeltä tiedusteltiin, mitä sen jäsenet ajattelevat siitä, että kysymys viisuihin lähtemisestä on ollut pinnalla koko ajan ja Euroviisuihin on kohdistunut niin paljon kritiikkiä.

– Luulen, että sitä (kritiikkiä) on ollut enemmän tai vähemmän aina, mutta nyt sitä on tietysti korostuneesti. Kyllä se (keskustelu) tuntuu lavatansseilta lähteneenä, suomalaista perinteistä iskelmämusiikkia esittävänä yhtyeenä erikoiselta. Mutta samaan aikaan tiedostamme, että tässä on keskustelua paljon ympärillä, ja olemme parhaamme mukaan yrittäneet sopeutua siihen, yhtyeen laulaja Aleksi Yli-Sissala vastasi.

UMK:n illan finaalin jälkeen Komiat aikoi suunnata ensin jatkoille ja sitten saunaan – "pojan" kanssa tai ilman.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pete Parkkonen ja Linda Lampenius ovat Antti Paalasen tavoin UMK:n suurimmat suosikit. Kuva: Heikki Saukkomaa

Viisut tähtäimessä

Cherry Cake -kappaleella kisaava Chachi (Chachi Hildén) kertoi tiedotustilaisuudessa, että Euroviisut ovat olleet koko ajan hänen tähtäimessään.

– Se (Euroviisut) on aina ollut takaraivossani, mutten halunnut mennä asioiden edelle, koska halusin nauttia tästä kokemuksesta, koska tämä on niin uniikkia ja erityistä. Nyt tämän (UMK-)kokemuksen loppusuoralla voin kertoa ääneen, että Euroviisut ovat olleet koko ajan tähtäimessäni.

– Olen äiti, joten olen tottunut siihen, että minulta kysytään samaa kysymystä useasti, Chachi kommentoi sitä, miltä median jatkuva lähtemisaikeista kysely on tuntunut.

Suositun tanssitähden esityksessä tarjoillaan lauluesityksen lisäksi hengästyttävän energinen tanssishow. Chachi kertoikin, että hänen täytyy muistuttaa itseään hengittämään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tanssin, laulan ja pyrin loistamaan, joten minun täytyy ajatella koko ajan, että hengitä, hengitä, hengitä.

UMK-finaalin jälkeen Komiat aikoi suunnata ensin jatkoille ja sitten saunaan – "pojan" kanssa tai ilman. Kuva: Heikki Saukkomaa

Savua ja tuulta päin naamaa

Kikin (Petra Gavalas) Rakkaudenkipee-kappaleen esityksessä lavalla ollaan kuin myrskyn keskellä. Hän kertoi tiedotustilaisuudessa, että lavalla nähdään mustaa hiekkaa, jota hän kuvaili "aavikkomaiseksi".

Kiki kertoi myös lähtevänsä viisuihin, jos hän voittaa UMK:n. Samalla hän kuitenkin kertoi, että hänen mielestään Israelin ei pitäisi olla mukana tämän vuoden Euroviisuissa.

– Ymmärrän, että ihmisiä kiinnostaa, koska maailmantilanne on ihan hirveä. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Israelin ei pitäisi olla mukana. Mutta on se myös ollut tosi raskasta, tavallaan se paine, kun kysellään tosi paljon, mutta ymmärrän sen tosi hyvin, Kiki vastasi kysymykseen siitä, miltä kysymykset Euroviisuihin lähtemisestä ovat tuntuneet.

Kiki kertoi olevansa tyytyväinen kenraaliesitykseensä ja saaneensa yleisöstä paljon energiaa.

– Siinä minun show'ssani on tosi paljon savua, joten välillä on vähän vaikeuksia, ja kun tuulee suoraan naamaan, ei ole aina helppoa saada happea, mutta kyllä minä sain.

Etta (Emmalotta Kanth) kertoo, että hänen kilpakappaleensa on kunnianosoitus hänen tarinalleen. Hänen esityksessään lavalle tuodaan iso porrasrakennelma. Esityksen taustalle heijastetaan pienen tytön siluetti, pikku-Etta.

– Se on aika siisti ajatus, että nyt oikeasti olen täällä, tuollaisella biisillä. Tuo esitys on niin minua, ettei muualta saa, hän kuvaili.

Etta ei vastannut suoraan kyllä kysymykseen siitä, lähtisikö hän edustamaan Suomea Euroviisuihin, jos voittaisi UMK:n.

– Olisi iso kunnia päästä edustamaan vahvaa Suomi-neitoa maailmalle, mutta pakko sanoa, että se, mitä Israel tekee, on hyökkäys ihmisoikeuksia kohtaan ja heidän ei pitäisi olla mukana Euroviisuissa.

Kukkaa ja tukkaa

Pelimanni, haitaristi ja kurkkulaulaja Antti Paalanen sai päivällä UMK:n kenraaliharjoituksessa raikuvat aplodit.

Paalasen Takatukka-kappaleen esityksessä riittää sekä tukkaa että kukkaa. Paalanen itse istuu haitarinsa kanssa parturituolissa, joka nostetaan korkealle.

Paalanen kertoi, että kameratyöskentely tuottaa hänelle haasteita, kun kansanmusiikin puolella ei ole ainakaan vielä ollut yhtä isoja tuotantoja kuin UMK on.

– Tämä on ollut opettavainen ja hyvällä tavalla haastava kokemus, hän kertoi.

Myös Paalanen kertoi lähtevänsä Euroviisuihin, jos voittaa UMK:n. Hänestä keskustelu aiheen ympärillä on tärkeää, ja hän ymmärtää sitä hyvin.

– On tosi tärkeää käydä tätä keskustelua. Se osoittaa, että emme elä valmiissa ja täydellisessä maailmassa tässä maailmanajassa.

"Rakastan Suomea"

Sinikka Monten Ready to leave -kappaleen esityksen keskipisteenä on pöytä sekä sen yllä oleva valotaulu.

Monte syntyi Skotlannissa, kasvoi Itävallassa ja on puoliksi suomalainen, puoliksi eteläafrikkalainen.

– Rakastan Suomea, haluan olla täällä koko ajan. Haluan keikkailla täällä Suomessa paljon, jos saan siihen mahdollisuuden, hän kertoi.

Monte kertoo keskustelun Israelin osallistumisesta Euroviisuihin sekä omista lähtöaikeista kyselyn olleen vaikeaa, koska maailmassa tapahtuu niin paljon surullisia asioita.

– On ollut aika vaikeaa, kun olen tuntenut tosi paljon maailmantuskaa tästä asiasta.

Sinikka Monte UMK:n finalistien lehdistötilaisuudessa. Kuva: Heikki Saukkomaa

Duo aiheutti äänimyrskyn areenalla

Viimeisenä tiedotustilaisuuteen saapuivat Linda Lampenius ja Pete Parkkonen, jotka kisaavat kappaleella Liekinheitin. Heidän ennakkosuosikin asemansa ei jäänyt epäselväksi UMK:n kenraaliharjoituksessa. Vaikka jokainen esiintyjä sai yleisöltä suuret suosionosoitukset, aiheuttivat Lampenius ja Parkkonen ehdottomasti raikuvimman äänimyrskyn areenalla.

Myös he kertoivat lähtevänsä viisuihin, jos voittavat. Parkkonen ja Lampenius julkaisivat aiemmin päivällä sosiaalisessa mediassa lyhyen lausunnon, jossa kertoivat, että heidän mielestään päätös antaa Israelin osallistua Euroviisuihin on väärä. Lausunnossa todetaan myös, että heidän mielestään "tapahtumat Palestiinassa ovat epäinhimillisiä ja tuomittavia".

– Se oli meille tärkeä ilmoittaa, Parkkonen kommentoi julkaisua tiedotustilaisuudessa.

Lampeniukselta ja Parkkoselta kysyttiin, miltä ennakkosuosikin viitta tuntuu. Parkkonen kertoi heidän olevan otettuja siitä, miten Liekinheitin on otettu vastaan. Hän sanoi olevansa "aamuherkkä", minkä vuoksi aamuisin luetut kehuviestit ovat saaneet hänet puremaan hammasta.

– Tämä kehujen vyöry meidän musiikista ja musatiimistä on vain jatkunut joka aamu. Heti kun tästä alkaa puhua, tulee kylmiä väreitä.

Lampeniuksen mukaan livenä soittaminen on helpompaa kuin playbackin tekeminen, ja hän olisikin toivonut voivansa soittaa esityksessä viulua livenä. Lisäksi haastetta esitykseen tuo Lampeniuksen mukaan se, että hän laskeutuu tuolilta ja nousee siltä korkokengät jalassa, viulu kädessä ja korsetti päällä.

Parkkonen puolestaan kertoo, että hänelle tuli yllätyksenä, että laulaminen ja kappaleen sanoman näytteleminen söivät toisiaan aluksi.

– Kun näyttelin jotain hetkeä, lauloinkin yhtäkkiä epävireisesti, ja kun lauloin täydellisesti, alkoi näytteleminen mennä toiseen suuntaan. Se oli mahtava uusi juttu, jota pääsin harjoittelemaan. Äskeinen meni kyllä tosi hyvin, Parkkonen viittasi kenraaliharjoituksen vetoon.

UMK:n voittaja vuosimallia 2026 selviää tänä iltana. Voittaja ratkeaa laskemalla esiintyjien saamat yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet yhteen. Katsojien äänten painoarvo on 75 prosenttia ja kansainvälisen raadin 25 prosenttia.

Kisa alkaa iltayhdeksältä. Avausnumerossa esiintyvät viime vuoden viisuvoittaja, Itävallan JJ eli Johannes Pietsch, sekä Suomen tuolloinen viisuedustaja Erika Vikman.

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä