Kaksi poliisia loukkaantui tammikuussa 2021 räjähdysonnettomuudessa Lohtajalla – koulutuspäivän tapahtumat johtavat nyt syyteharkintaan
Patria ampuu Vattajalla raskaalla kranaatinheittimellä: “Testejä tehdään uusien ja muutoksia kokeneiden tuotteiden kohdalla”
Varuskunta-aloitteen jättänyt Tomi Kivelä (ps.) nosti esille Kokkolan huoltovarmuuden: "Kaupunki pystyy tarjoamaan hyvät puitteet"
Kokkolassa halua lisätä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa: "Suomen mahdollinen liittyminen Natoon tuo myös uusia mahdollisuuksia Kokkolalle"
Vattajan harjoitusalueella voi olla laajempikin rooli Nato-Suomessa: "Lohtajan alue voisi olla ilmatorjunnan yhteinen harjoitusalue, luulen kiinnostuneita kyllä löytyvän"
Lohtajan Vattaja on korvaamaton testikenttä Patrialle: Riittävän iso, jotta siellä voi testata raskaita asejärjestelmiä, mutta samalla myös sopivan pieni – Katso video tämän viikon ammunnoista
Vattajalla harjoitellaan jälleen tulevalla viikolla – Meluhaitoista varoitetaan, huomioi myös vaarallinen alue
"Aivan satavarmasti Vattajan tilanne tulee muuttumaan" – Suomen Nato-jäsenyys lisää ampuma-alueen kansainvälistä kiinnostavuutta
Kokkolan omistaman Lohtajan kunnanviraston myynti keskeytettiin – Ostajakandidaatin taustalta paljastunut mahdollisia Venäjä-yhteyksiä, joiden laatua selvitetään: Katso mistä ihmeestä on kysymys
Perussuomalaiset haluavat, että Kokkolaan perustettaisiin varuskunta: "Puolustusvoimat on joutunut keskittämään toimintojaan, tämä pitäisi huomioida nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa"
Harjoituspäivien määrä kasvaa Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella, mutta ei niin paljon kuin vuosisuunnitelma näyttää: "Todennäköisesti toteuma raskaiden aseiden osalta on aiempien vuosien tasoa", sanoo kapteeni Mika Knuuttila
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Reisjärvi ylsi pienten lukioiden kymmenen kärkeen – Näin Keski-Pohjanmaan lukiot vertautuvat toisiinsa
Kaksi kiertotietä samoille pyydyksille – veri veti Petteri Kiiskilän insinöörin hommista isän rinnalle kalastajaksi
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa