Lohtajalainen Janne Jukkola sai kokoomusta riivanneen vaalijumin auki ensiyrittämällään: “Siirryn juustolasta Helsinkiin”
Veikkojen viikonloppu Lohtajalla – 80-vuotisjuhliaan viettävä seura haluaa säilyttää nykyisen aktiivisen otteensa
Milloin Ukrainaan saadaan rauha? – Kaksi Kokkolassa vieraillutta asiantuntijaa arvioi, miten kymmenen kuukautta sitten roihahtanut sota voisi päättyä: "Ei kuluvan vuoden aikana"
Eduskuntavaalitaistelun vauhti kiihtyy: Kokoomus on pysytellyt jo pitkään piikkipaikalla – Katso videolta Kokkolassa maanantaina vierailleen puoluesihteeri Kristiina Kokon haastattelu
Jouni Nikulan kolumni: Neljä suurinta puoluetta tanssahtelevat jo kohti eduskuntavaaleja – Keski-Pohjanmaata piristää moni uusi ja varteenotettava nimi
Lohtajalainen Janne Jukkola lähtee hyvin suurella todennäköisyydellä tavoittelemaan kansanedustajan paikkaa kokoomuksen listoilta: "Ovi ei ole kiinni, näyttää vahvasti siltä, että tukea on", Jukkola kommentoi
"Aivan satavarmasti Vattajan tilanne tulee muuttumaan" – Suomen Nato-jäsenyys lisää ampuma-alueen kansainvälistä kiinnostavuutta
"Potilaan on oltava aidosti ja oikeasti keskiössä", sanoo erikoislääkäri Sakari Telimaa – "Kentän tuntemus ja alan osaaminen on aluevaltuustossa tärkeää", tuumii Anna Nurmi-Lehto
Kokkolalaiset avasivat Keskipohjanmaan ja alueen paikallislehtien aluevaalipaneelit – lue analyysi ehdokkaiden esiintymisestä ja mikä oli illan paras pelkistys
Katso Kokkolan vaalipaneeli täältä – Yhdeksän puolueen ehdokkaat olivat suhteellisen yksimielisiä Keskipohjanmaan suorassa lähetyksessä
Kokkolan uusi kaupunginhallitus tarttuu tarmolla rakennuslupaprosessien nopeuttamiseen: "Asia on ollut aiemminkin esillä, mutta viesti ei ole mennyt perille" – Tarkastusinsinöörin virka perustetaan ja selvitystyö aloitetaan
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista