Kokkolan Energia paikkailee myräkän jälkiä vielä sunnuntaina, arvioi käytönjohtaja Kaarina Dahlbacka – Perjantain ukkoset ovat työllistäneet pelastuslaitoksia lauantaina lähinnä yksittäisillä pienillä tehtävillä
Vetelissä palanut teollisuushalli on saatu sammutettua – Palo ei päässyt leviämään tuotantotiloihin, mutta päivystävän palomestarin mukaan sammutusvaiheessa rajoituslinja oli vähällä pettää
Laavun rauniot ja lukkojen taakse jäänyt vauva – Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren pelastuslaitoksen lauantai-iltaan mahtui myös yksi läheltä piti -tilanne
Venetsialaisina vaihtelevasti viranomaistehtäviä – Pohjanmaan poliisilla kiirettä: tehtäviä ruuhkaksi asti, muun muassa Kokkolan Halpa-Hallin edessä ihmisten keskinäistä kahinointia
Kokkolan Roskarukan grillikioskiin murtauduttiin – Yrittäjä Tatiana Hakalan piti perua toisen kioskinsa avajaiset
Makkosten erämaamökin viereen tehtiin kaivos – mitä omistajan kannattaa tehdä, jos mökin arvo laskee?
Lukijan kirje Johannes Poikkimäen tarinasta: ”Mummun ja vaarin esirukoukset ovat Taivaassa talletettuina”
Näppäreistä moni tulee kaukaa ja palaa soittamaan Kaustiselle joka vuosi – Näin soittajat odottivat esitystään
Kattona maksaruohoa, herukkaa ja angervoa – Kaustisen Tastulassa on savusauna, joka muistuttaa hobittiluolaa
Lukijalta: Nokian romahdus, TUPO 2007 ja finanssikriisi – kolme peräkkäistä iskua, jotka muuttivat Suomen talouden suunnan