Kammottava kokemus terapeutilla innoitti Josefina Rautiaista tekemään elokuvan pakkomielteisestä hoitosuhteesta
Luokanopettaja jätti työnsä ja alkoi tehdä kirjasarjaa, josta tuli kansainvälinen menestys – nyt sen hahmot nähdään pitkästä aikaa valkokankaalla
”Pitkäjänteinen ja periksiantamaton työ palkittiin” – Tangokuningatar Hanna Hirvonen haaveili voitosta yli 20 vuotta
Uskomatonta kädentaitoa mökki pullollaan: ”Ei ole ollut sellaista asiaa, jota ei olisi pystynyt tekemään”
Tutkija sai selville, että Elias Lönnrot oli kaukana pyhimyksestä: ”Hän vaati sitäkin, mikä ei hänelle kuulunut”
Linnan juhlien konkarit Anu Komsi ja Sakari Oramo toivovat, että nuoret uskaltautuisivat yhä musiikkialalle – Katso videohaastattelu
Mika Lintilällä on selvä näkemys siitä, sopiiko kansanedustajan jättäytyä pois Linnan juhlista – ”Hyvin ala-arvoinen tämä tilanne”
Kokkolalaispariskunta pääsi kättelemään presidenttiä ensimmäisten joukossa – Katso videolta Tarja Harju-Karhulan puvun esittely
Isä ei ollutkaan isä – geenitesti mullisti elämän: ”Juurien salaaminen on melkein kuin väkivaltaa lasta kohtaan”
Pahaenteisten sanojen jälkeen Kati Sarvela sai kolmannen syöpädiagnoosin – Elämänilo ei ole karissut: ”Tämä on se, mitä minulle on annettu”
Katumus sai Aino Leppäsen kirjoittamaan koulukiusaamisesta: ”Opettajat eivät tiedä, mitä siellä tapahtuu”
Kuka surmasi komean miehen matkaan lähteneen Sirkka-Liisan? – Kuudenkymmenen vuoden takainen murhamysteeri kiehtoo yhä
Perheen rikkonut takausvelkatragedia johdatti Tiina Piilolan Kalevalan pariin – ”oman elämänsä Aino” vastaanotti Vuoden Elias -palkinnon
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Kaksi kiertotietä samoille pyydyksille – veri veti Petteri Kiiskilän insinöörin hommista isän rinnalle kalastajaksi
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa