Kokkolassa on maailman suurin hirvennahkoja jalostava tehdas – "Oikeasti me ollaan nahka-alalla tosi pieni yritys, ei edes keskisuuri", toimitusjohtaja Juha Örnberg toppuuttelee
Keskustan Pasi Kanniainen veti pois hämmennystä herättäneen vaalivideonsa: ”Se muokataan uudelleen sopivaksi”
Soiten valtuustopuolueiden ryhmänjohtajat kertovat, millaisia ajatuksia hyvinvointialueen kulunut vuosi heissä herättää: ”Kyllä me tavallaan tiesimme sen”
Soiten valtuustoon viime vaaleissa äänikuningattarena valittu Sari Innanen asettuu ehdolle myös kevään vaaleihin
Kuntakierros: Stina Mattila oli pienen empimisen jälkeen sittenkin “tarpeeksi hullu” hakeakseen vauhdikkaasti kehittyvän Kokkolan johtoon
Minna Korkiakoski-Västi kertoo olevansa nyt unelmatyössään – 2024 oli muutosten vuosi Soiten entiselle toimitusjohtajalle
Keskusrikospoliisi jatkaa kaapelivaurioiden tutkintaa sekä Eagle S -öljytankkerin ja sen miehistön kuulemisia
Keski-Pohjanmaalla on paljon kotieläintiloja ja näin myös enemmän kokopäiväisiä viljelijöitä kuin maassa keskimäärin
Uutisanalyysi: Tilapäiselle valiokunnalle jätetyt lausunnot antavat karun kuvan Soiten luottamushenkilöiden keskinäisistä suhteista
Kun Bolidenin sinkkitehtaan uusi toimitusjohtaja Vesa Törölä kehuu Kokkolaa, kuuntelijaa saattaa jopa vähän hävettää
Anssi Tikanmäen haastattelu vuodelta 2015: ”Pidän itseäni ennemminkin pitkän linjan musiikintekijänä kuin tähtenä”
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
”Pikkupitäjässä voi olla merkittävää rääkätä eläimiä, mutta kokonaisuutena se on aika mitätön elinkeino” – Uutuuskirja ennustaa turkistarhauksen loppua
Pianisti Kirill Kozlovski keskittyy kamarimusiikissa tunteisiin eikä nuottikuvaan ‒ Ja nyt tunteet kuohuvat
Romumuijat hakevat maakuntamatkoillaan esineitä Kokkolan raivohuoneelle – ”He keräävät meille varastoittain tavaraa”
Duudsonit puhuivat Kokkolassa ystävyyden puolesta – Aikuistenkin olisi hyvä ottaa oppi vastaan: "Aikuisilta on kadonnut empatiakyky"