Paikallisuutiset
Armollisia uutisia, vanhemmat: "Tuetaan tavallista arkea, sillä se on se, joka kantaa" – Keski-Pohjanmaalla on otettu käyttöön Lapset puheeksi -menetelmä
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa sekä alueen kunnissa on otettu käyttöön Lapset puheeksi -menetelmä osana lapsi- ja perhepalveluiden uudistamista.
Käytännössä se tarkoittaa keskustelua, jonka tarkoituksena on kartoittaa lapsen arkielämän sujumista sekä tukea vanhemmuutta ja lapsen kehitystä. Perheille tarjotaan mahdollisuutta pysähtyä keskustelemaan oman lapsen arjesta kotona, varhaiskasvatuksessa tai koulussa ja vapaa-ajalla.
Lapset puheeksi on tutkimusnäyttöön perustuva menetelmä. Sen kehitys- ja tutkimustyössä mukana ollut FTMika Niemelä korostaa, että keskustelun tavoitteena on keskittyä perheen vahvuuksiin, joiden avulla lapsella on mahdollisuus elää hyvää, tavallista arkea.
– Aikuiset voivat keskustella lapsesta ilman, että perheessä tarvitsee olla mitään erityisiä haasteita. Lapsesta ja lapsen kanssa puhuminen on tärkeää.
Perheissä tapahtuvat elämänmuutokset, kuten vanhemman sairastuminen tai taloudelliset romahdukset, vaikuttavat myös lapsiin. Näissä tilanteissa on tärkeää, että lapsen arki pysyisi mahdollisimman sujuvana, sillä tutkimuksen mukaan sen ansiosta lapset pärjäävät vaikeidenkin elämänmuutosten yhteydessä. Olennaista on myös se, että lapsen kanssa tekemisissä olevat aikuiset ymmärtävät hänen reaktioitaan.
– Tuetaan tavallista arkea, sillä se on se, joka kantaa. Ja meillä on slogan, että arki kantaa, kun se laitetaan kantamaan, kertoo Niemelä.
– Tietyllä tapaa tämä on myös armollinen ajatus meille aikuisille tiedostaa se, että rutiinit ja kaikki tavalliseen arkeen liittyvät asiat ovat niitä, jotka vievät eteenpäin.
Keski-Pohjanmaalla henkilökuntaa on koulutettu ja koulutetaan parhaillaan uuteen toimintamalliin varhaiskasvatuksessa, kouluissa, oppilashuollossa, nuorisopalveluissa ja Soiten sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Tällä hetkellä Lapset puheeksi -keskustelu käydään sekä äitiysneuvolassa raskausaikana että lastenneuvolan puolella pikkulapsiaikana. Tavoitteena on laajentaa menetelmän käyttöä tulevaisuudessa myös varhaiskasvatuksen ja koululaisten piirissä.
– Mietinnässä on kuitenkin vielä, että tulisiko kouluaikana keskustelu kaikille jossain tietyssä ikävaiheessa, elämänmuutosten yhteydessä vai silloin, kun perheet sitä pyytävät, kertovat Soiten perhekeskuskoordinaattoritSilva Sevola jaSuvi Pokela.
– Tavoitteena on ennaltaehkäistä perheiden ongelmia ja tarttua niihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennen kuin niistä ehtii tulla isoja. Tämä on tärkeä asia, johon on pyritty tarttumaan aivan valtakunnallisestikin, kuvailee Pokela.
Vaikka menetelmän nimi on Lapset puheeksi, se ei ole Mika Niemelän mukaan kuitenkaan pelkkää puhetta, vaan jokaisen keskustelun päätteeksi tehdään toimintasuunnitelma. Joskus se voi tarkoittaa hyvinkin pieniä asioita lapsen arjen sujuvoittamiseksi.
Tarvittaessa voidaan keskustelun jälkeen järjestää yhdessä suunnitellen Lapset puheeksi -neuvonpito, jos lapsen hyvinvoinnin lisäämiseksi tarvitaan muiden ihmisten tai palveluiden tukea.
Sevolan ja Pokelan mukaan menetelmästä on saatu hyvää palautetta, ja perheet ovat pitäneet tärkeänä yhteisiä keskusteluja ilman, että lapsella tarvitsee olla erityisiä haasteita.
– Siinä keskustellaan lapsen sen hetkisistä ilonaiheista. Tämä on niin sanottu voimavaramalli, toteaa Sevola.
Samaa mieltä on veteliläinen, 3-vuotiaan pojan äitiSatu Jutila, jota lapsen päiväkotiryhmän työntekijä pyysi osallistumaan keskusteluun Lapset puheeksi -koulutukseensa liittyen. Jutila suostui epäröimättä, sillä hän haluaa ottaa vastaan kaiken mahdollisen ulkopuolisen hyödyn lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyen.
– Keskustelu oli tosi hyvä, ja sain siitä tosi paljon. Pojallamme on paha 3-vuotiaan uhma päällä, ja käytöstavat kotona eivät ole kovin hyvät. Oli kuitenkin kiva kuulla, että päiväkodissa hänellä menee tosi hyvin, kertoo Jutila tyytyväisenä.
Hänen mielestään oli oivaltavaa kuulla myös se, että lapsen käyttäytymiseen kotona vaikuttaa se, että hän uskaltaa luottaa vanhempiinsa.
– Keskustelussa sai monta hyvää hoksausta.
– Niin kauan menee hyvin, kun lapsi käyttäytyy kuitenkin muualla hyvin, naurahtaa Jutila.
Kommentti
Lapset puheeksi
Toimintakokonaisuudessa tavoitteena on tukea lasta mahdollisimman varhain tarjoamalla vanhemmille keskustelua lapsen tiettyinä ikävuosina, perheen elämäntilanteen muutoksissa ja kuntoutuksen tukena.
Tarjottu apu on konkreettista ja yhdessä perheen kanssa suunniteltua.
Sitä tarjotaan vapaaehtoisena menetelmänä erilaisissa perheiden palveluissa.