Paikallisuutiset

Kärsämäellä juhlittiin 250-vuotiasta pappilaa – ”Pappila oli kyläläisille tärkeä paikka”

Kärsämäen pappila täyttää tänä vuonna 250 vuotta. Se on nähnyt monenlaista elämää. Lauantaina sen pihapiirissä vietettiin Elojuhlia ja juhlittiin pappilan neljännesvuosituhannen ikää. Nykyisin pappila on Kattilakosken Kulttuuriosuuskunnan toimipaikka.

Rannankylän kyläyhdistys järjesti Elojuhlan, jossa oli kaikki, mitä kunnon tapahtumassa pitää ollakin: taikuri, pomppulinna, hevosia, paloauto ja poliisi, kävipä paikalla ambulanssikin, taidenäyttely. Paikalla oli runsaasti myyjiä: taidetavaroita ja koruja, mausteita, kukkia, kurkkuja, uutisjauhoja ja -ryynejä, kananmunia, vaatteita, makkaraa, lättyjä ja kahvia, lankoja, popkornia ja hattaroita sekä kakkuja ja muita herkkuja, kuten metrilakua. Talkoiltiin Rauhanpellolla ja leikattiin sirpillä ruista.

Kärsämäen Pappilalla on takanaan kunnioitettavat 250 vuotta. Pappilan vaiheista kertoi historian tutkija, tohtori Matti Leiviskä ja elämästä pappilassa 1960- ja 1970 -luvuilla Monica Lemström (o.s. Sveholm).

– Pitkää ikää toivotan myös Kärsämäen pappilalle. Pitäkää siitä hyvää huolta, jotta pääsemme juhlimaan sen 300-vuotispäiviä vuonna 2073, toivotti Leiviskä.

Keskiajan lopulla koko Pyhäjokilaakso, Kärsämäki mukaan lukien, kuului laajaan Salon seurakuntaan, johon luettiin koko Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosa Kalajoelta Kemiin. Lähin kirkko sijaitsi Pyhäjokisuussa.

1600- ja 1700-luvun alkupuoli olivat köyhää aikaa ja väkeä oli vähän, mutta alkoi kuitenkin lisääntyä Ison vihan jälkeen. Pyhäjoen kirkkoherra Petter Niclas Mathesiuksen aloitteesta Ruotsin kuningas Adolf Fredrik antoi luvan Kärsämäen kappeliseurakunnalle huhtikuussa 1764. Kirkkoa alettiin puuhata heti.

Kirkon lisäksi piti rakentaa puustelli eli kappalaisen palkkatila, joka muodosti pääosan tulevan kappalaisen palkasta. Puustellin rakentaminen kesti vuosia, mutta vuonna 1773 paikalla oli jo asuinrakennus, jossa oli tupa, kamari ja eteinen, eteisellä varustettu pirtti, erillinen keittiötupa sekä talli ja sauna. Täysin käyttökunnossa oli vasta pirttirakennus. Rippikirjoissa tilaa nimitettiin Kainulaksi, mutta viralliseksi nimeksi tuli maa- ja henkikirjoissa Kattilakoski.

Pappila palveli useiden Kärsämäen kappalaisten ja kirkkoherrojen virka-asuntona. Siihen tehtiin pieniä korjaus- ja kunnostustöitä 1800-luvun ja 1900-luvun aikana, mutta kun kirkkoherra Heikki Ahti aloitti työnsä Kärsämäellä toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947, pappila oli heikossa kunnossa. Vain kahden huoneen tulisijoja voitiin käyttää.

Sodan jälkeisten pulavuosien takia pappila korjattiin vasta vuonna1954. Pappila sai keskuslämmityksen ja sitä korjattiin noin kymmenen vuoden välein. Pappila toimi alkuperäisessä käytössään Kärsämäen kirkkoherran virka-asuntona vuoteen 1989 asti.

”Kärsämäen pappila sijaitsee Suomen pappiloista kaikkein kauneimmalla paikalla”, oli Monica Lemströmin isälle Torsten Svelholmille kerrottu, kun hän oli hakemassa kirkkoherraksi Kärsämäelle v. 1958.

– Muutimme Kärsämäelle 65 vuotta sitten ollessani kaksivuotias. Kirjeessään äidilleen isäni kertoo muutosta pappilaan: ’Tulimme yöjunalla ja meillä oli oma hytti makuuvaunussa. Junamatka sujui mukavasti, lapset nukkuivat melko hyvin. Meidät otettiin Kärsämäellä vastaan tosi ystävällisesti, tarjottiin kahvia ja kaikkea mitä tarvitsimme. Vielä illalla tuli paikkakunnan kuoro laulamaan ikkunan alle ja Maja, joka oli jo yöpuvussa, sai kukkia.’ Vielä hän kirjeessään kirjoittaa: ’Työtä on paljon, Herra on luvannut auttaa ja ihmisten ystävällisyys auttaa jaksamaan.’

– Tästä alkoi elämäni pappilassa, muistelee Lemström.

– Alkuvaiheista kerron sen, mitä vanhempani ovat minulle kertoneet. Heille 21 vuotta Kärsämäellä oli erittäin tärkeää ja rakasta aikaa ja isä esitteli itsensä vielä vanhoilla päivilläänkin aina Kärsämäen pappina.

– Pappila oli kyläläisille tärkeä paikka, sanoo Lemström ja jatkaa: – Isäni muisteli usein tapahtumaa 1950- luvun lopulla, kun kyläläiset tulivat hevosilla hakemaan viljaa pappilan aitoista. Halla oli vienyt ison osan sadosta ja seurakunnan varoilla oli päätetty ostaa viljaa Etelä-Suomesta. Tuolloin elettiin taloudellisesti niukkoja aikoja etenkin syrjäseuduilla. Pappilasta käsin pyrittiin auttamaan puutteessa olevia.

– Kirkkoherranviraston päädyssä oli vaatteiden ja kenkien jakelupiste, jota äitini hoiti. Hänellä oli Etelä-Suomessa tuttavia, jotka lähettivät käyttökelpoisia vaatteita jaettavaksi tarvitseville. Löysin isälle kenkätehtaalta vastauksena tulleen kirjeen, jossa luvattiin myös uusia kenkiä kyläläisille. Myös kyläläisten kirjoittamia avunpyyntökirjeitä vanhemmilleni olen löytänyt.

Lemström kertoo Pappilan olleen hänelle koti 17 vuoden ajan. Lapsuudenkotina iso pappila pihoineen ja puistoineen oli lhönen mukaansa apselle paras mahdollinen leikkipaikka.

– Yläkerran huoneissa ja komeroissa sai rakentaa leikkejä, pelata pelejä, leikkiä piilosta. Aina oli joku kaveri kotona tai pappilan pihalla leikkimässä siskoni Marian ja minun kanssani.

– Rakensimme isäni kanssa kottaraisen pönttöjä, jotka ripustimme kosken rannalle. Monien lintujen laulu erottui koskenkohinasta pappilan puistossa keväisin ja alkukesästä. Muistan keväiset kuovit pappilan pelloilla. Jokakeväinen jäidenlähtö Pyhäjoesta on jäänyt vahvasti mieleeni. Koskikara oli vakituinen vieras hyisessä Kattilakoskessa talvella. Koskikara ja pappilanpuiston linnut isä mainitsi usein myös saarnoissaan. Pari vuotta sitten maaliskuussa pysähdyimme Juhan kanssa Kattilakosken sillalla matkalla Lappiin. Siellä jäätiköllä Kattilakoskessa koskikara oli edelleen 40 vuoden jälkeen.

Lemström kertoo, miten hänen koulumatkansa Rannankylän kansakouluun Kattilakosken siltaa pitkin on hänelle tärkeä muisto.

– Tuula Rytkönen tuli joka aamu hakemaan minua kouluun neljän kansakouluvuoden ajan ja istui usein keittiössä hetken ennen kuin yhdessä lähdimme kouluun. Tuulan kanssa leikittiin niin pienestä lähtien kuin muistan ulkona ja sisällä päivittäin joko meillä kotona tai Rytkösellä, voisipa sanoa aamusta iltaan. Myös pappilan salissa saimme joskus leikkiä ja pelata, vaikka se välillä täytyikin laittaa juhlakuntoon, niin kuin isällä oli tapana asia ilmaista. Muistan, että äitini piti lasten kerhoa pappilan salissa. Ulkona meillä ja kylän lapsilla oli tilaa ja mahdollisuus urheilla, pelata pallopelejä, retkeillä ja kiipeillä puissa. Joki tarjosi mahdollisuuden uintiin ja onkimiseen. Talvella laskettiin mäkeä joen rantatöyräitä alas joelle tai luisteltiin joen jäällä. Muistan että isäni otti joskus osaa esim pallopeleihin ja silloin häntä kutsuttiin nimellä ”pappa”.

– Kärsämäen pappilassa on ollut elämää 250 vuotta. Minä ja perheeni saimme asua siellä parinkymmenen vuoden ajan. Olen todella kiitollinen noista vuosista. Kotini pappilassa oli osa kyläyhteisöä, jossa yhteisöllisyys ja toisten auttaminen vahvasti korostui. Ystävällisyys oli usein esillä, kun vanhempani puhuivat ajasta Kärsämäellä. Yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä on vaalittu monella tavalla pappilassa ja sen ympäristössä. Myös Paanukirkko on rakennettu yhteisvoimin, ja Kärsämäen pappilalle sekä sen kauniille ympäristölle on löydetty arvokasta käyttöä.

– Toivotan onnea ja siunausta 250-vuotiaalle Kärsämäen pappilalle, jonka ovet ovat edelleen auki, sanoo Lemström.