Kokkola-lehti

Kerhoelokuvana Polta nämä kirjeet – Kiihkeää ja kirjallista ruotsalaisrakkautta

Alex Schulmanin dokumenttiromaanista syntyi jäntevä, näyttelijävetoinen epookkielokuva kulttuurisukujen kolmiodraamasta. Lue arvostelu ja katso filmin suomalaistuottaja Annika Sucksdorffin video sovitusprosessista.

★ ★ ★ ★

Polta nämä kirjeet. Ohjaus Björn L Runge. Käsikirjoitus Veronica Zucco Axel Schulmanin dokumenttiromaanista. Kuvaus Stellan Runge. 120 min. K12. Pääosissa Asta Kamma August, Bill Skarsgård, Gustav Lindh, Sverrir Gudnason. Kokkolan elokuvakerho Cinema to 17.8., Bio Rex.

Tarinan matka kirjasta elokuvaksi on aina mutkallinen ja riskialtis. Lisäkierteen taipaleelle tuo, jos alkuteos on dokumenttiromaani, elämäkerrallinen fiktio ja kansainvälinen menestys. Björn Rungen filmisovitus Alex Schulmanin kirjan pohjalta on kuitenkin onnistunut. Perinteikkään ruotsalaisen SF Studiosin suomalaisen tuottajan, Annika Sucksdorffin, ohjaajavalinta osui oikeaan: Runge on aiemmin tehnyt menestyneen amerikkalaiselokuvan The Wife (2017), jonka aiheena myös oli kirjallisen pariskunnan avioliitto, tosin täysin fiktiivinen. Kirjassaan Schulman antaa tunnustusta tuottajafirmalle: ”Tapasin kaikki yhtiöt kuullakseni heidän visioistaan ja siitä, miten kirja muuntuisi elokuvaksi, mutta palaverissa SF:n kanssa kaikki loksahti paikalleen parissa minuutissa.”

Alla olevassa videossa Polta nämä kirjeet -elokuvan suomalaistuottaja, Annika Sucksdorff, kertoo filmisovituksen tekemisen prosessista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Parantumattomaksi hirviöksi paljastuva kulttuuripersoona Sven Stolpe (1905-1996) vieraannutti kaikki lapsensa, joten heillä tuskin oli mitään sen enempää kirjaa kuin elokuvaa vastaan. Puoliso Karin Stolpen (1907-2003) rakastajan, Olof Lagercrantzin (1911-2002) poika Daniel ei halunnut Schulmanin miettivän, mitä mieltä hän olisi tekstistä ja antoi myös filmintekijöille vapaat kädet, ”vaikka elokuva kertoo tapauksesta, joka iski syvän haavan perheeseen”.

Schulmanin Polta nämä kirjeet (Otava 2022) ristivalotti ruotsalaisen kulttuurihistorian kolmiodraamaa ja seitsemän vuosikymmenen vihanpitoa filmiä monisyisemmin. Tapahtumat ja luvaton rakkaustarina saivat taustakseen lainauksia todellisten henkilöiden kirjeistä ja kirjallisista töistä. Näin henkilöiden sisäinen elämä välittyi rikkaampana kuin elokuvassa on mahdollista. Filmissä näemme samat asiat ulkoapäin, toimintana. Onneksi hyvä henkilöohjaus ja rooleihin sopivat, taitavat näyttelijät tekevät hahmoista moniulotteisia myös valkokankaalla.

Romaani etenee lukuina, joissa Alex Schulmanin kirjailijahahmo on loppuun saakka läsnä tutkimustensa edetessä yhä syvemmälle isovanhempien salaisuuksiin ja nuoruudensynteihin. Hauskasti, jopa populistisesti, Veronica Zaccon käsikirjoituksessa ja Rungen ohjauksessa Schulman (Sverrir Gudnason) virittää sukunsa väliset suhteet piirtotaululle kuin murhaa tutkiva poliisi tv-sarjoissa. Oivallinen elokuvallinen kiteytys romaanin pohjalta. Sitä paitsi, hyvin läheltä murhaa Karin ja Sven Stolpen sekä Olof Lagercrantzin lemmentragedia liippaakin lapsenlapsen arkistoista kaivamien todistuskappaleiden valossa.

”Polta nämä kirjeet.” Näin vetosi Karin Stolpe kesällä 1932 rakastajaansa, Olof Lagercrantziin. Vaihdetut viestit olisivat voineet tuhota molempien maineen, mutta myös hengen. Mustasukkainen puoliso Sven Stolpe olisi saattanut ampua molemmat revolverillaan, jota kaikki tiesivät kirjailijan säilyttävän yöpöytänsä laatikossa.

Karinin toive melkein toteutui, mutta vasta vuosikymmeniä jälkeenpäin vuonna 2008, kun Lagercranztin suvun huvila paloi ja OIofin päiväkirjat sekä kirjeenvaihto sen mukana. Aineisto oli onneksi ehditty digitoida ja palautetut rakkauskirjeet talletettu toisaalle. Muuten emme näkisi elokuvaa. Eikä petetyn puolison lapsenlapsi, Alex Schulman, olisi kirjoittanut dokumenttiteosta isovanhemmistaan.

Kielletyistä suhteista on tarinoita pilvin pimein. Polta nämä kirjeet erottuu sillä, keistä se kertoo. Sven Stolpe oli arvostettu ja tuottelias kirjailija ja kriitikko, joka oli kirjeenvaihdossa niin Astrid Lindgrenin kuin Ingmar Bergmanin kanssa. Mika Waltari kuin Aila Meriluoto suomensivat hänen romaaneitaan. Olof Lagercrantz oli Stolpeakin merkittävämpi kulttuurivaikuttaja, kirjailija ja kriitikko hänkin. Suomennettu on esimerkiksi Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta (WSOY 1986). Karin Stolpe oli kääntäjä, joka ruotsinsi Aldous Huxleyä, J.B. Priestleyä ja Simone Weilia.

Parin liitossa oli aluksi rakkautta, mutta se muuttui pian kylmäksi. Svenin kirjeissä Karinille ei käytetty hellittelysanoja. 1932 kesällä 27- ja 25-vuotiaan nuorenparin asuttamaan, Tukholman ja Uppsalan lähistöllä sijaitsevaan Sigtuna-säätiön kirjailijaresidenssiin ilmestyy Olof Lagercrantz. Sven on maineikas, mutta intohimoton mies jo alle kolmikymppisenä, Olof taas tunteikas, uransa alussa oleva 21-vuotias. Turhautunut Karin tarttuu tilaisuuteensa. Seuraa salarakkauden ja avoimen mustasukkaisuuden suvi. Kun intellektuellit lempivät, on siitä leikki kaukana.

”Kenenkään elämä ei ollut sen jälkeen ennallaan. Seurasi vuosikymmenten mittainen viha, ahdistus ja kaipaus. Nainen oli kahden miehen keskellä, jotka taistelivat hänestä koko ikänsä ja pitivät taistosta ääntä lehtien palstoilla ja olivat aina sitä mieltä, että heillä oli yksinoikeus puhua asiasta, kuvailla millainen nainen oli ja mitä hän oli tehnyt… Huora ja madonna, lehdissä, kirjoissa, esseissä, vuodesta toiseen.” Näin Alex Schulman alkuteoksessaan.

Kaikki Ruotsissa huomasivat Stolpen ja Lagercranzin verivihollisiksi. He olivat kulttuurisodissa aina vastakkaisilla puolilla. Kukaan vain ei aiemmin tiennyt syytä miesten vihanpitoon. Molemmat kirjoittivat toisistaan ilkeästi, Stolpe jopa kokonaisen kirjan Lagercrantzista. Vasta Alex Schulmanin tutkimustyön jälkeen selvisi, että katkeruus johtui Karinista. Nyt paljastui sekin, että molemmat kirjailijat olivat sijoittaneet naisen salanimillä omiin teoksiinsa.

Polta nämä kirjeet alkaa nykyajassa, vuonna 2017. Aviokriisiä läpikäyvä perheenisä Alex Schulman ryhtyy etsimään vihaisuutensa alkujuuria lapsuudesta. Takautumissa vuonna 1988 Alex todistaa 12-vuotiaana (taas yksi Stellanin pojista, Ossian Skarsgård) kahdeksankymppisten isovanhempiensa Svenin (erinomaisen happoinen Sten Ljunggren) ja Karinin (koskettavasti kärsivällinen Marika Lindström) raivoisaa riitaa. Se koskee vanhoja kirjeitä. Intohimojen kesänä 1932 Asta Kamma August esittää Karinia, Gustav Lindh nuorta Olofia ja Bill Skarsgård Sveniä.

Keskeinen tapahtumapaikka on Sigtuna-säätiön kartano, joka on toiminut myös kuvauspaikkana. Siellä sekä Sven että Olof tapasivat Karinin ensi kerran. Siellä Stolpet menivät naimisiin. Ja siellä nuori vaimo ja hänen rakastajansa kokivat suhteen täyttymyksen.

Elokuvan aikajänne on kiehtovan kerroksellinen, vaikka sen nykyaika ei pärjääkään vanhemman epookin kuvaukselle. (Kameran takana on ohjaajan poika Stellan Runge, leikkaajana taas Lena Runge, perheen äiti.) Alex Schulmanin osuus perhesalaisuuksien selvittäjänä on filmissä pienempi, mutta muodostaa silti vankat raamit kerronnalle. Sverrir Gudnason on eturivin pohjoismaisia näyttelijöitä (Borg/McEnroe, Falling, Kuninkaallinen salaisuus, Rakasta mua) ja tekee jälleen vakuuttavaa työtä.

Jos miesten repimässä ja vuorotellen hylkäämässä Karinissa näkee nuoren Pernilla Augustin herkkyyttä ja raikkautta, se johtuu sekä Asta Kamma Augustin osaamisesta että siitä, että hän on Pernilla Augustin ja ohjaaja Bille Augustin tytär. Iästään huolimatta August on näytellyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Gustav Lindh ei ole ensi kertaa nuoren rakastajan (Rakasta mua) tai avionrikkojankaan (Queen of Hearts) roolissa. Runollisen kukkopojan osa sopii näyttelijän pirtaan kuin nakutettu. Bill Skarsgård (Himlen är oskyldigt blå, Se, John Wick: Chapter 4) aloitti filmiuransa sinisilmäisillä kasvukuvauksilla. Nykyään hän esiintyy amerikkalaistuotannoissa hirviönä tai gangsterina. Polta nämä kirjeissä Skarsgård on huumorintajuton, takakireä ja ahdasmielinen kulttuuripyrkyri, joka luovaa taiteilijaa enemmän muistuttaa karikatyyriä kirjanpitäjästä.

Vaikka katsoja voi tuntea sympatiaa petettyä aviomiestä kohtaan, Sven Stolpe on näytelmän konna. Mies haluaa pitää älykkään edustusvaimonsa hinnalla millä hyvänsä ja harrastaa kaasuvalotusta: manipuloi säälittä Karinia vuoroin anellen ja vedoten, vuoroin häpäisten ja käskyttäen. Stolpen elämänmittainen kovan linjan uskonnollisuus ja Lagercrantzin kannattama vapaa rakkaus iskevät vastakkain jo ensikohtaamisessa 1932. Vielä 1980-luvun lopussakin katkeran vanhan isoisä-Svenin julma tapa puhutella pientä Alexia on hiuksia nostattavaa. (Kohtaus näyttää olevan vain elokuvassa.)

Vastaavaa kirjoiksi kääntyvää avioliiton tragediaa on nähty tosielämässä muuallakin. Amerikkalaismestari Philip Roth kirjoitti 1990-luvun lopussa romaaninsa Mieheni oli kommunisti osittain kostona hänet jättäneelle vaimolle, näyttelijälegenda Claire Bloomille. Pari vuotta aiemmin Bloom oli julkaissut miehestään paljastusmuistelmansa Leaving a Doll’s House. Meillä taas muistetaan Maria Jotunin romaani Huojuva talo ja siitä televisioon tehty minisarja, joka kuvaa Jotunin ja kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen myrskyisää avioliittoa 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.

The Wifen, jonka naispääosasta Glenn Close sai Oscar-ehdokkuuden, jälkeen ohjaaja Björn Runge on tehnyt kotiinpaluun puitteiltaan hallitussa kolmiodraamassa. Sellaiseen paloon ja hehkuun ei tämä historiallinen rakkauskertomus aivan syty kuin saman tyyppisessä, Pernilla Augustin 1900-luvun alkuun sijoittuvassa epookkifilmissä Vakava leikki (2017), jossa Sverrir Gudnason myös näytteli. Kliseitäkin on sukudraamassa mukana. Kun ei enää muuta välikuvaa keksitä, laitetaan käsi autonikkunasta tekemään aaltoja vastatuuleen. Suurimmalla liekillä Polta nämä kirjeissä palaa vuoropuhelu. Kuten sekin arabiankielinen sana, jonka merkitys on ”rakastan sinua, sieluasi ja kaikkea, mihin se koskettaa.” Näyttelijöiden jälki on kauttaaltaan hyvää niin nuorina kuin vanhoina ja kokonaisuus vankkaa ruotsalaistekoa. Varsinkin isolta kankaalta katsottuna filmi tarjoaa alusta loppuun tyylikästä, kirjaviisasta silmäniloa.

Kritiikki on taiteen uutinen.

Kritiikki näkyy! tuo kritiikin lähelle. Suomen arvostelijain liiton ja Koneen säätiön kolmivuotinen hanke tukee paikallismedioita kritiikin julkaisemisessa. Tämä arvostelu julkaistaan myös osoitteessa kritiikkinakyy.fi

//16.8.2023 klo 12.01 Lisätty Kritiikki näkyy -logo sekä hankkeen teksti.