Paikallisuutiset

Kokkolan Venetsialaisten perjantai loppuunmyyty – Sairastapauksen vuoksi Sexmanen tilalle toinen artisti

Kokkolan Venetsialaisiin on vielä lauantaille lippuja jäljellä. Tällöin lavalla nousee muun muassa Kokkolan oma ylpeys Jannika B. Kuva: Tommi Mattila

Kokkolassa viikonloppuna juhlittavien Kokkolan Venetsialaisten perjantain liput on loppuunmyyty. Asiasta kerrotaan Venetsialaisten tiedotteessa.

Tänä vuonna Venetsialaisilla perjantaina esiintyvät Gettomasa ja Suomea Euroviisuissa edustanut Käärijä nostattivat tiedotteen mukaan perjantain kysynnän ennennäkemättömälle tasolle. Tapahtumaan odotetaan perjantaille noin 7000 kävijää.

Tapahtumanjärjestäjä tiedottaa, että rap-artisti Sexmanen keikka jää ohjelmistosta pois sairastapauksen vuoksi. Sexmanen tilalla esiintyy Cledos, jota järjestäjät kuvailevat yhdeksi 2020-luvun new wave -rapin kotimaisista kärkinimistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuten Keskipohjanmaa eilen keskiviikkona uutisoi, myös tiedotteessa kehotetaan lipun ostaneita käymään vaihtamassa pääsylippunsa rannekkeisiin jo torstain aikana. Lauantai-illalle on vielä lippuja myynnissä, jolloin lavalle nousevat muun muassa Bess, Arttu Wiskari sekä Kokkolan oma ylpeys Jannika B. Ilta päättyy perinteisesti ilotulitukseen.

Tapahtumapuistossa järjestettävät Kokkolan Venetsialaiset ovat kaikille avoin tapahtuma, jonne myös alaikäiset ovat tervetulleita. Täysi-ikäisille on järjestetty alueelle omat anniskelualueet, ja ruoka- ja juomatarjonnasta vastaavat paikalliset osaajat.

100 prosenttisesti tasa-arvoiseksi festivaaliksi itseään kuvaileva tapahtuma ei hyväksy minkäänlaista häirintää tai syrjintää esimerkiksi sukupuolen, tiettyyn etniseen ryhmään kuulumisen, ihonvärin tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Epäkohtien ilmetessä tiedotteessa kehotetaan ilmoittamaan tapahtuneesta välittömästi lähimmälle järjestyksenvalvojalle. Venetsialaiset tekee tiiviisti yhteistyötä Kokkolan nuorisotoimen sekä Pohjanmaan poliisin kanssa taatakseen myös nuorisolle hauskan ja turvallisen tapahtuman.

Ilta-aikaan tapahtuvan ohjelman lisäksi myös lauantaina tarjotaan päiväsaikaan ohjelmaa. Torilla tarjoillaan niin lastenmusiikkia Emma-gaalassakin ehdolla olleen Naattiorkesterin toimesta, kuin myös yhteislaulua Isa Lindgren-Backmanin johdolla. Puoliltapäivin järjestetään perinteinen Suntin soutu, sekä tarjoillaan jazzia kuulijoille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

25.8. klo 14.13: Lisätty tieto Sexmanen keikan peruuntumisesta.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä