Kokkola-lehti

”Kyllä tätä on odotettu kuin kuuta taivaalta” - Venesulut ovat viime silausta vailla valmiit

Kokkolan edustan veneilijä on saattanut kuluvan kesän aikana kynsäistä muutamaan otteeseen korvallista, ainakin silloin, mikäli on halu ollut ajaa veneellä Öjanjärven puolelle kalaan. Vuosikymmeniä uskollisesti palvellut sulkuportti eli tuttavallisemmin Palman sulku on ollut koko kesän remontissa.

Remontin tarve on ymmärrettävä, sillä sulku on toiminut jokainen kesä vuodesta 1968 lähtien.

Sulkuporttien uusiminen on ollut jopa yllättävän aikaa vievää. Viime vuonna uusittiin Krekilän sulku, eli niin kutsuttu kakkossulku. Kylmät kelit tulivat niin aikaisin, että osa testauksista oli pakko jättää tämän kevään ja alkukesän aikaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sulkutyömaata on viivästyttänyt jonkin verran mekaanisen ja sähköisen puolen tehdasseisakit.

Suurin syy siihen, miksi sulkutyömaa Palman osalta on viivästynyt liki koko veneilykauden mittaiseksi, on se, ettei Hollannista tilattujen porttien käyttöakselien toimitus pysynyt aikataulussaan.

Pitkän, pitkän odottelun jälkeen koneisto saatiin paikkakunnalle ja päästiin itse asennustöihin.

– Kyllä tätä on odotettu kuin kuuta taivaalta, kertoi nosturikuski Hannu Tilus hammasrattaistoja auton kyydistä nostaessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sulkutyömaan kunnostuksen on mallikkaasti hoitanut Kokkolan Pikahitsauksen miehet Tiluksen lisäksi insinööri Oskari Pietilä sekä asentajat Juuso konu ja Ari Salminen.

Voiman siirron käyttöakselien asennuksen jälkeen on vielä vuorossa automaatiotestaukset, jonka jälkeen sulut ovat valmiit ja kovaa käyttöä vailla.

– En pidä mahdottomana, etteikö jo perjantaina sulut olisi käytössä, arvioi KIP Service Oy:n toimitusjohtaja Olli-Matti Airiola.

Kip Service vastaa sulkuporttien toiminnasta. Sulkujen remonttiin on varattu rahaa kolmisensataatuhatta euroa kumpaisellekin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

-Näitä osia on odotettu kuin kuuta nousevaa, totesi Hannu Tilus työnsä äärestä. Kuva: Minna Mustonen

Palman ja Krekilän venesulkujen kautta pääsee kulkemaan Öjanjärvelle ja Luodonjärvelle.

Edellisessä sulkujen kunnostustyössä on uusittu sekä Palman että Krekilän venesulkujen turvarajat, myös Krekilän venesuluille on jo asennettu uudet sulkuportit.

Sulut ovat olleet toiminnassa aina kuusikymmentä luvulta saakka. Vuosikymmenet ovat kuluneet suhteellisen vähin vaurioin.

Uskaltaako Airiola antaa vasta korjatuille suluille 55 vuoden takuun? Tullaanko seuraavan kerran sulkuja korjaamaan vuonna 2078?

– Luultavasti mekaanisesti sulut tulevat toimimaan moitteetta, mutta automatiikalle ja sähköisille osille en uskalla luvata viidenkymmenen vuoden takuuta. Ihan varmasti vuosia ja vuosikymmeniä sulut tulevat toimimaan moitteetta, hän aprikoi.

Yleensä sulut avataan huhtikuussa veneilijöille. Veneilykauden aikana sulut avautuvat veneilijöille nelisensataa kertaa. Tänä kesänä Krekilän sulku on ollut ainoastaan käytössä, sillä on ollut jo kuutisensataa avausta. Sekä Palman että Krekilän sulkujen käyttö on veneilijöille ilmaista, eikä tilannetta ole nähty tarpeelliseksi muuttaa. Sulut ovat KIP Servicellä tallentavassa kameravalvonnassa.

Valmistuvan remontin myötä sulkujen toiminta tulee nopeutumaan. Vaikkakin yleensä sulkuporttien toimintaan on syynä ihminen.

– Useasti käytön hitaus johtuu esimerkiksi siitä, että toisella puolella on vedetty narusta ja poistuttu paikalta. Tai sitten ei hoksata sulun sisällä vetää vihreästä narusta, joka hiukan saattaa nopeuttaa toimintaa. Suluissa on noin minuutin viive, jota pystyy nopeuttamaan sulkujen sisällä ollessa, ohjeistaa Airiola.

– En pidä mahdottomana, etteikö jo perjantaina sulut olisi käytössä, arvioi KIP Service Oy:n toimitusjohtaja Olli-Matti Airiola. Kuva: Minna Mustonen

Aikanaan vesistötoimikunta on 28.6.1961 päivätyllä päätöksellään antanut Oy Wilh. Schauman Ab:lle luvan Luodon tekoaltaan rakentamiselle. Puolestaan Länsi-Suomen vesioikeus on 24.11.1969 antamallaan päätöksellään myöntänyt Outokumpu Oy:lle, Rikkihappo Oy:lle ja Kokkolan kaupungille luvan Öjanjärven patoamiseen merestä ja päätöksellään vahvistanut Öjanjärven säännöstely-yhtiön säännöt.

Tuolloisen lupamääräyksen mukaan vedenottotunnelin kautta sai johtaa vettä enintään 86 400 m3/d eli keskimäärin kuution sekunnissa. Lupamääräyksessä luvan saajat määrättiin osallistumaan kalakannan hoitosuunnitelman toteuttamiseen vuosittain 10 000 markalla. Lupamääräyksessä luvan saajat velvoitettiin maksamaan vuosittain 6 000 markkaa jyvitettynä Kruunupyyn kalastuskunnalle 1 309 mk, Kvikantin kalastuskunnalle 930 mk, Öjan kalastuskunnalle 3 095 mk ja Suomen valtiolle 666 mmarkkaa korvausta kalastukselle aiheutuvista vahingoista ja haitoista, kunnes hoitosuunnitelman mukaisilla toimenpiteillä on saavutettu tarkoitettu tulos.

Sittemmin on rakennettu muun muassa Krekilään kalatie. Kalatien kautta vettä menee mereen kolminkertainen määrä vedenotto-oikeuteen nähden.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä