Paikallisuutiset

"Minusta tuli peloton ja vapaa." – Sieviläinen Satu Puputti sairasti vaikean rintasyövän, ajoi menestyvän kampaamoliikkeensä alas ja hoiti isäänsä kuin lasta Ruotsissa

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 9.4.2019

SieviläisenSatu Puputin isä Kalevi Isoaho oli kuolinpäiväänsä saakka hyvällä tuulella. Isä kuoli joulukuussa 2017 sairastettuaan kolme vuotta eturauhassyöpää, joka levisi lopulta luustoon.

Vaimo Hilkka ja tytär Satu hoitivat häntä kotona Luulajassa, vaikka laitoshoitokin olisi ollut mahdollista. Kotona kävivät kotisairaanhoitajat, joilla on Ruotsissa tapana kuvata potilasta yhdellä lauseella.

– Isän kohdalla luki "Voi niin kuin prinssi". Hän ei päässyt vuoteesta mihinkään, ei edes hänelle rakkaaseen autotalliin, mutta silti hän sanoi voivansa hyvin, kuin prinssi, kun kodinhoitajat kysyivät hänen vointiaan.

Viimeisen vuoden aikana isä ja tytär keskustelivat kaikesta. Yöunet olivat katkonaisia, sillä sairastunutta piti kääntää monta kertaa yön aikana.

Moni sanoo, että mitä sinä aiot niillä tisseillä tehdä. No enhän minä aio tehdä niillä mitään. En lähde pilkille tai mene kutomaan raanua.

– Hoidin häntä kuin lasta, vaihdoin vaipatkin. Vaikka olenkin aikuinen, niin isä on aina isä. Minulla oli onni, että minulla oli hyvä isä, hän sanoo silmäkulmaa pyyhkien.

Puputti on vanhempiensa ainoa lapsi. Hän ajoi alas menestyvän kampaamoyrityksen Sievissä kuultuaan isän sairastumisesta ja muutti asumaan vanhempiensa luo Ruotsiin.

Surutyö jatkuu mutta tytär sanoo olevansa tosi kiitollinen.

– Isä oli valtavan valovoimainen persoona. Tiesin, että kun isä on olemassa, ei ole mitään hätää. Hän oli luotettava, lojaali ja turvallinen.

Vastakohta on suuri, kun iso, voimakas mies kuihtuu pois jo 73-vuotiaana. Isän viimeisinä hetkinä tytär kostutti tämän kuivuneita huulia vaahtotikkarilla.

– Sitten huomasin, että hän ei enää hengitä. Se oli järisyttävä kokemus.

Surullisin muisto on valtava hiljaisuus isän poismenon jälkeen.

– Kuorsaus loppui. Se hiljaisuus jäi päällimmäisenä mieleen, koska se on niin lopullista.

Isä kuoli iltakuudelta, ja Puputti soitti kodinhoitajille, ettei tarvitse tulla antamaan iltamorfiinia. Ruotsissa vainajaa saa säilyttää vuorokauden verran kotona.

– Se oli tärkeää, että isä sai olla yön kotona. Se tuntui luonnolliselta. Ei saisi olla niin kliinistä, että ruumis viedään äkkiä pois.

Seuraavana päivänä Ruotsissa asuvat sukulaiset tulivat käymään ja hyvästelemään vainajan. Siitäkin tapahtumasta jäi kaikille hyvä muisto.

Satu Puputin isä tuhkattiin ja muistojuhla järjestettiin viime kesänä Sievissä. Oli kaunis kesäpäivä Kiurunkankaalla, jonka pihaan oli pystytetty teltat muistojuhlaa varten. Siellä syötiin, kuunneltiin vainajan suosikkikappaleita ja ihailtiin muistoesineitä. Sukulaiset ja ystävät kertoivat tarinoita Kalevi Isoahosta, joka muistettiin ystävällisenä ja auttavaisena ihmisenä.

– Ne olivat aivan fantastiset juhlat. Kaikki olivat niin iloisia, vaikka oli surullista.

Puputin tukikohta Suomessa on Kiiskilässä sijaitseva pieni puutalo, jonka Hilkka Isoaho rakensi veljensä kanssa ennen kuin muutti miehensä kanssa Ruotsiin. Perhe onnistui hankkimaan talon takaisin omistukseensa.

Sievin keskustassa Satu Puputilla on pieni kotikampaamo.

– Työtilanteeni on ihanteellinen. Kun olen Sievissä, vakioasiakkaat odottavat ja teen tiiviisti töitä. Sitten laitan oven kiinni ja ajan Ruotsiin hoitamaan äitiä, hän sanoo.

Kuten isänsäkin, hän haluaa, että hänen läheisillään on kaikki hyvin.

83-vuotias äiti Hilkka asuu edelleen Ruotsissa. Satu Puputin vanhempi tytär Julia on töissä ja opiskelee samaan aikaan teoreettista fysiikkaa Oulun yliopistossa. Neljä vuotta nuorempi Heidi opiskelee Oulussa englantilaista filologiaa.

– Meillä on mahtava naisenergia, äiti iloitsee.

Tyttäret olivat yläasteikäisiä, kun äiti sai rintasyöpädiagnoosin. Heidän vuokseen Satu Puputti joutui miettimään, miten hän suhtautuu asiaan.

– Ajattelin, että lääkärit saavat minut pelastaa jos pystyvät. Minusta tuli peloton ja vapaa, koska diagnoosi oli niin paha.

Häneltä poistettiin molemmat rinnat sekä imusolmukkeita kainaloista. Hoitojen ajan Satu Puputti oli hyväntuulinen ja kirjoitti kokemuksista blogiin. Yksi kurja muisto kuitenkin on tuolta ajalta.

– Ensimmäinen suihkureissu sairaalassa. Ei saisi päästää naista yksin suihkuun, kun hänellä on rintojen kohdalla 72 tikkiä ja neljä dreenipussia. Se oli järkyttävä kokemus.

Leikkauksesta on kulunut aikaa viisi vuotta, mutta vielä seuraavat viisi vuotta pitää käydä kontrolleissa. Syksyllä hänelle laitetaan rintaimplantit. Sen jälkeen hän ehkä luopuu peruukkien käytöstä.

– Moni sanoo, että mitä sinä aiot niillä tisseillä tehdä. No enhän minä aio tehdä niillä mitään. En lähde pilkille tai mene kutomaan raanua. On niin helppoa olla toisen mielestä jotain.

Rintaimplantit eivät ole seksuaalinen asia. Kyse on aivan samasta asiasta kuin jos amputoitaisiin toinen käsi. Proteesien käytöstäkin on kokemusta.

– Aamuisin piti löytää kännykkä, avaimet ja vielä tissitkin, Puputti päivittelee.

Hän uskoo selviytyneensä elämänasenteensa ansiosta mutta korostaa, ettei hänen tapansa suhtautua sairastumiseen sovi kaikille.

– On helppo sanoa sairastuneelle, että mielellä on valtava vaikutus. Luulen, että en olisi selviytynyt, ellen olisi päättänyt suhtautua asiaan omalla tavalla. Lääkäritkin ovat sanoneet, että oli ratkaisevaa, kun en pelännyt hoitoa ja jatkoin elämää samalla tavalla kuin ennenkin.

– Jokainen päivä on arvokas, vaikka vietitpä sen syöpäosastolla. Näen, että elämä on lahja. Joka päivästä pitäisi olla kiitollinen, olipa se minkälainen tahansa.

Satu Puputti toivoo, että hän voisi jatkossa panostaa kampaamoalaan sataprosenttisesti. Myös blogin jatkaminen on mielessä.

– Minulla on intohimo ja halu tehdä tätä työtä hyvin. Ottaisin oppisopimuksella opiskelijoita ja opettaisin kampaajia.

Kampaajan ammatti tulee säilymään, sillä kaikilla ihmisillä on pohjimmiltaan samat perustarpeet. He tarvitsevat ihmiskontakteja, henkilökohtaista palvelua ja vuorovaikutusta.

Kun hiukset ovat hyvin, on yleensä ottaen parempi olo.

– Toivon, että naiset oppisivat panostamaan itseensä, niin perheetkin arvostaisivat heitä aivan eri tavalla. Naisiin on iskostunut, että suorittamisella ja uurastamisella saat ihmisarvon. Joka huolehtii itsestään, on yleensä onnellinen ja voi hyvin. 

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 9.4.2019.