Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Ministerivalinta kiristää hallituksen ilmapiiriä
Perussuomalaisten puoluejohto ei näytä olevan huolissaan hallituksen yhteishengestä, kun se valitsi Wille Rydmanin elinkeinoministeriksi, vaikka hän on vastikään loikannut kokoomuksesta perussuomalaisiin.
Rydmanin nimitys ministeriksi ohituskaistaa pitkin ei ainakaan helpota hallituksen jo valmiiksi vaikeaa alkutaivalta, sillä Rydmanin suhdetta kokoomukseen voi kuvata vaikeaksi.
Rydman joutui eroamaan kokoomuksen eduskuntaryhmästä viime kesänä, kun Helsingin Sanomien selvitys toi esille naisten kertomuksia hänen sopimattomasta käytöksestään.
Ministerivalinta näyttääkin viestiltä kokoomuksen ja pääministeri Petteri Orpon suuntaan, mutta Rydman kiisti "käsimerkkien näytön" MTV:n haastattelussa perjantaiaamuna.
Rydman sanoi MTV:lle, että perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran tärkein tavoite ministerivalinnalla on se, että perussuomalaiset onnistuu hallituksessa.
Rydman valittiin ministerksi äärioikeistokytkösten vuoksi eronneen Vilhelm Junnilan tilalle. Alun perin suunnitelmana oli, että Junnila hoitaisi tehtävää kaksi ensimmäistä vuotta ja sitten kansanedustaja Sakari Puisto ottasi vastuun jäljellä olevasta ajasta.
Junnilan eron jälkeen Puiston odotettiin nousevan heti ministeriksi, mutta hän haluaa pysyä alkuperäisessä aikataulussa. Monet kuitenkin epäilevät, ettei Puisto ennätä ministerin tehtäviin, koska hallitus on kaatunut ennen sitä.
Ministerinvalinnat ovat saaneet negatiivista julkisuutta erityisesti Saksassa, joka on yksi Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista.
Frankfurter Rundschau -sanomalehti mainitsi artikkelissaan Junnilan ja sisäministeri Mari Rantasen (ps.) someviestinnän. Süddeutsche Zeitung puolestaan kuvaili artikkelissaan Suomen hallitusta "kauhukabinetiksi".
Pääministeri Petteri Orpon on syytä valmistautua tiukkoihin kysymyksiin saksalaismedialta, kun hän suuntaa valtiovierailulle Berliiniin viikon kuluttua.
Virallisen protokollan mukaan vierailun aikana keskustellaan kauppa- ja taloussuhteiden kehittämisestä sekä maiden välisestä suhteesta, mutta myös ministerivalinnat voivat nousta keskustelun aiheiksi.
Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.