Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus: Omaishoidon lomajärjestelyt eivät vastaa perheitten tarpeita

Hyvin työläässäkin omaishoitotilanteessa hoidettavan voi olla mahdoton ymmärtää, miksi omainen tarvitsee suhteesta lomaa.

Omaishoitosopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus pitää joka kuukausi vähintään kaksi vuorokautta lomaa. Lomaoikeus on kolme vuorokautta, jos hoito on hyvin sitovaa. Tavallisin syy siihen, että omaishoitaja ei pidä hänelle kuuluvia lomajaksoja on se, että hoidettava ei halua lähteä kotoaan. Näin kertoo Keskipohjanmaan haastattelussa 4.7. Kokkolanseudun omaishoitajien toiminnanjohtaja Jyrki Jouppi. Arkikokemus omaishoitajista ja -hoidettavista tukee Joupin väitettä.

Se että Soiten alueella on vain alle 550 rekisteröityä omaishoitajaa, kertoo osaltaan että omaishoitajille tarjottu tuki ei tällä hetkellä kaikilta osin vastaa sitä, mitä kodeissa tarvittaisiin. Arvokasta omaishoitajan työtä tekee käytännössä varmasti moninkertainen määrä ihmisiä. Rekisteröityminen omaishoitajaksi ei kuitenkaan tunnu heistä mielekkäältä. Yksi syy on varmasti se, että lomajärjestelmä ei vastaa perheiden todellisia tarpeita – tai ainakaan sen mahdollisuuksia ei tunneta riittävästi.

Parisuhde on edelleen parisuhde, vaikka siitä olisi tullut myös hoitosuhde.

Varsinkin moni ikääntynyt pariskunta on liukunut vähitellen, vuosien kuluessa tilanteeseen, jossa toisesta tulee hoidettava, toisesta omaishoitaja. Jo tilanteen tunnistaminen ja tunnustaminen on vaikea prosessi. Parisuhde on edelleen parisuhde, vaikka siitä olisi tullut myös hoitosuhde. Hoidettavan voi aivan perustellusti olla mahdoton ymmärtää, miksi rakas ihminen, jonka kanssa on vuosikymmenten ajan jaettu kaikki, tarvitsee nyt yksikaksi suhteesta lomaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eikä tilanne ole itsestäänselvä omaishoitaja-puolisollekaan. Omaishoitajien vapaajaksoja järjestetään tavallisimmin tehostetun palveluasumisen yhteydessä. Omaishoitajasta voi tuntua ylivoimaisen vaikealle, että läheinen joutuu oman loman ajaksi pois kodin tutuista ympyröistä.

Lomajakson hoidolle on vaihtoehtoja, joissa henkinen kynnys vapaan pitämiseen on huomattavasti matalampi. Kotiin voi tulla kiertävä perhehoitaja tai hoito voidaan järjestää perhehoitajan kotona. Loma-ajan hoitajana voi olla myös esimerkiksi sukulainen tai tuttava, jonka kanssa hyvinvointialue tekee toimeksiantosopimuksen. Näitä hoitomuotoja soisi tarjottavan aktiivisemmin omaishoitajille, jotta lomat tulisi pidettyä.

Omaishoito on nimittäin tavattoman raskasta työtä, jota tehdään 24/7/365 eli ympärivuorokautisesti ja päivästä toiseen. Iso osa omaishoitajista on itsekin iäkkäitä. He tekevät työtä, jonka inhimillinen arvo on mittaamaton ja taloudellinenkin merkitys käsittämättömän suuri. Laadukasta hoitoa, joka tekee omaishoitajan lomalle lähdön mahdollisimman vaivattomaksi, voi perustella sekä eettisesti että euroilla.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.

Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä