Paikallisuutiset
Pienkeräyksillä haetaan apua myös eläimille: Ylivieskassa koira pääsi leikkaukseen, kun ulkopuoliset lahjoittivat pari tonnia
Heinäkuun puolivälissä leikatun Jodan toipuminen on edistynyt odotusten mukaisesti, vaikka helle on asettanut omat haasteensa haavanhoidolle. Ilman pienkeräystä nuori koira olisi pitänyt lopettaa, sillä perheen varat eivät riittäneet kalliiseen operaatioon.
Ylivieskalaisen Teija Pesämaan itkulle ei ollut tulla loppua kesäkuun lopulla. Hän istui Kaustisen eläinsairaalan pihassa autossaan ja suri nuorta keskiaasiankoira Yodaa, joka oli saanut eläinlääkäreiltä vakavan diagnoosin. Koiran vaiva paranisi leikkauksella, johon perheellä ei ollut varaa.
– Yoda o