Pietarsaarelaisen rautakaupan tunnetuin “työntekijä” kulkee miten tahtoo ja oleilee arvokkaasti: ”Asiakkaatkin tykästyneet”
Riku Setälä aavistaa koirasilmällä, mitä eläin tekee seuraavaksi – Valjakkoyrittäjä valitsi intohimoalansa ja luopui muista töistä
Kokkolaisen Tia Lindqvistin kotona touhuaa kaksi kultaistanoutajaa – Katso täältä, mikä on oman kotikuntasi suosituin koirarotu
Eläinlääkäripäivystys siirtyi Pännäisiin – asiointiosoite muuttui myös Kruunupyyn ja Kokkolan asiakkaille
Pääkirjoitus: Viranomaisrekisterillä halutaan nostaa kissojen arvostusta, mutta kokemukset koirarekisteristä eivät ole rohkaisevia
Kaikki kissat rekisteriin: ”On hävettävää, että eletään 2020-lukua ja edelleen on kissoja, joilla ei ole omistajia”
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Merellinen osaaminen jäi hakijoilta puuttumaan – Kokkolan Matkailu päätyi jatkamaan toimitusjohtajan hakua