Paikallisuutiset
Poliisilla takaa-ajo Ylivieskassa – Kortiton ja humalainen kuski törttöili vaarallisesti asuntoalueen kaduilla aamuyöllä
Ylivieskassa Kaisaniemen kaupunginosassa ajo-oikeudeton ja päihtynyt kuljettaja pakeni poliisia henkilöautollaan maanantain ja tiistain välisenä yönä noin aamuviiden aikaan.
Alueella liikkuneen poliisipartion huomio kiinnittyi autoon, josta puuttui rekisterikilpi keulasta. Kuljettaja lähti Havutieltä pakoon Kaisaniemenkadulle, Kelotielle, Jalavatielle ja kevyen liikenteen väylää pitkin Pahkatielle. Poliisi otti kuljettajan kiinni autonsa lähettyviltä erään rivitalon pihalta.
Takaa-ajoa kesti kymmenisen minuuttia. Onneksi aamuöiseen aikaan muuta liikennettä ei ollut.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Uutista on täydennetty kello 10.00 tarkemmilla tapahtumatiedoilla.