Kolumnit
Sanni Aho kolumnissaan: Suomalaisen jonottamiskulttuurin saa omia
Jos voin valita, en jonota. Yleensä on jonotettava, joten valitan.
Suomalainen jonotuskulttuuri on yhtä käytännöllinen kuin vyölaukku. Se on pitkään kulminoitunut kauppojen avajaisten ämpärijonoissa. Itse asiassa ämpäreitä on jonotettu jo 70-luvulta lähtien, kun nyt jo katukuvasta kadonnut tamperelainen Vapaa Valinta -liike otti avajaistensa vauhdittajaksi ämpärit jakoon. Ilmiöstä on tullut maailmaa huvittava somenosto, vaikka edellisestä ämpärijonosta on jo aikaa.
Jonottaminen on kansalaistaito, jota opetellaan jo päiväkodista lähtien. Ihan kaikilla taito ei ole pysynyt hyppysissä, joten kerrataanpas.
Jonotuspaikalle tulijan tärkein tehtävä on etsiä jonon pää. Etuilu ja kiilaaminen ei kuulu tähän kulttuuriin, oli kuinka kiire hyvänsä. Erityisen haastavaa jonon pään etsiminen saattaa olla buffetpöytien haarautuvissa jonoissa, mutta kyllä jokaisella asialla ja jonolla on silti loppunsa. Sinun paikkasi on jonon päässä.
Huolehdi edessäsi seisojan henkilökohtaisesta tilasta. Sopiva välimatka riippuu kulttuurista, mutta Suomessa etäisyys edessä seisovaan on hyvä pitää käsivarren mitassa. Suljettujen ja ahtaiden tilojen jonoissa tästä voidaan joustaa.
Ämpärijonossa on suunnattava katse tiukasti eteenpäin, mutta voit kyllä selata puhelinta. Huomioi silti jatkuva reipas eteneminen. Muista, että tässä ollaan todellisten asioiden äärellä, eli haalimassa ilmaista tavaraa.
Metrossa jonottamista ei meidän täällä maalla asuvien tarvitse liiemmin murehtia, mutta kesäreissujen varalle mainittakoon siitäkin. Jostakin syystä maanalaisilla kiireisillä kaupunkilaisilla on hyvin matala kynnys ärsyyntyä metrojen jonoissa. Rullaportaissa (joita niitäkin täällä alueella on vain muutamia) on jonotettava oikeassa laidassa. Mikäli sinulla on metromatkalle mukaan pyörä, lastenvaunut tai muu vaiva, joka pakottaa käyttämään hissiä, anna hissiin tulijoiden tulla ulos metallikuutiosta ennen kulkuvälineeseen ahtautumista.
Suomalaisen jonottamiskulttuurin laajasta omimisesta ei kukaan ole harmissaan.
Lopuksi vielä esimerkki, joka saa arvostamaan suomalaista jonotuskulttuuria.
Reipas vuosikymmen takaperin olimme matkaseurani kanssa kolunneet vuokra-autolla Italian maaseutua. Reissun loppupuolella alkoi olla maha täynnä maan jonottamiskulttuuria. Lounasaikakin läheni ja navigaattori oli jälleen kerran ohjannut meidät väärään paikkaan. Mutta kuinka ollakaan! Väylän varrella loisti monikansallisen huonekalujätin logo Ruotsin lipun väreissä. Siellä ei ainakaan tarvitse jonottaa, ajattelimme ja kurvasimme lihapullat silmissä vilisten pihaan.
Kävi ilmi kaksi asiaa: italialaisilla oli Ikeassakin suomalaisia myöhäisempi lounasaika ja tarjolla oli vain kahvilatuotteita sivutiskiltä. Sinne ei ollut jono-ohjausta, vaan kävijät odottivat käsi pystyssä tiskillä tarjoilua. Asiakaspalvelija taas nappasi mielivaltaisesti tiskiltä tilauksia, ilman järjestyksen häivää. Kyllä ärsytti, mutta lopulta kuitenkin vain hillityn skandinaavisella tavalla. Mielipiteemme ilmaisimme poistumalla paikalta.
Suomalaisen jonottamiskulttuurin laajasta omimisesta ei kukaan ole harmissaan.
Kirjoittaja on Keskipohjanmaan va. päätoimittaja.
Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
Kolumnit
