Paikallisuutiset

Savon Sanomat: Kansainvälisten adoptioiden määrä on Suomessa romahtanut

Kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet kaikkialla maailmassa. Pääsyy on, että lapsia luovuttavissa maissa kyetään entistä paremmin sijoittamaan lapset kotimaahan. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet kaikkialla maailmassa. Pääsyy on, että lapsia luovuttavissa maissa kyetään entistä paremmin sijoittamaan lapset kotimaahan. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA Kuva:

Suomeen tehtyjen kansainvälisten adoptioiden määrä on laskenut roimasti, kertoo Savon Sanomat. Viime vuonna Suomeen saapui kansainvälisten adoptiopalvelunantajien eli Interpedian ja Pelastakaa lapset ry:n kautta enää vain 58 lasta, kun edellisvuoden luku oli sata.

Vielä vuonna 2005 saapuneita adoptio

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä