Kokkola-lehti
Shimmer tekee paluun - Kokkolalaisyhtyeen voi nähdä keskiviikkona Rappänä - 32,5 vuotta ylä-aste discoo -konsertissa
Kokkolalaisyhtyeen viimeisin keikka nähtiin vuonna 2001. Alkuperäisessä kokoonpanossa heitä oli neljä, mutta nyt paluu tehdään kolmen naisen voimin.
– Paluustamme on aina välillä kyselty mutta olemme kokeneet, että aikaisemmin ei ole ollut oikea aika. Jo aikanaan juhlimme elämää suurella palolla joten tavallaan onkin hyvä, että palaamme selkeästi aikuisen naisten energialla siihen samanlaiseen juhlaan, mitä se oli silloinkin, kertovat Shimmerin jäsenet Noora Salo-Peltokoski, Heidi Maria Paalanen ja Annika A-K.
Shimmer toimi aktiivisimmillaan 2000-luvun taitteessa, jolloin ilmestyi omakustanne CD Wanted sekä useita singlejä Poko Rekordsin kautta. Shimmer esiintyi useilla festivaaleilla sekä kävi 2000-luvun alkupuolella esiintymässä Kosovossa KFOR rauhanturvaajille. Vuonna 2001 Shimmer kilpaili Syksyn Sävel -laulukilpailussa kappaleella Sydän on hiljaa.
Shimmerin paluu syntyi ikään kuin huomaamatta, kun Salo-Peltokoski ja Paalanen olivat työstämässä yhdessä musiikkia.
– Emme alun perin ajatelleet Korennot –kappaleen alkuvaiheessa, että siitä muodostuisi Shimmerille kappale, jonka myötä paluu tehtäisiin. Vähitellen kuitenkin huomasimme sen kuulostavan ihan Shimmeriltä, ja soitimme varovaisesti Annikalle kysyen hänen mielipidettään paluuseen liittyen.
Yhteisesti todetaan, että ajatus paluusta tuntui hyvältä sekä jännittävältä yli 20 vuoden tauon jälkeen.
– Katsomme uteliaisuudella sekä innokkuudella, mitä Shimmerin paluu tuo mukanaan!
Aikanaan Shimmerin taustalla toimi erilaisia taustajoukkoja managerista levy-yhtiöön.
– Olimme nuoria ja halusimme tietysti ottaa irti kaiken siitä avusta mitä tarjottiin, ja olemme siitä edelleen kiitollisia. Se, mitä emme itse silloin osanneet, on nyt opeteltu näiden parin vuosikymmenen aikana.
Shimmerin kaikilla jäsenillä on vahva ammatillinen musiikkitausta: Heidi lauluntekijänä, Noora klassisena muusikkona ja klarinetinsoiton lehtorina sekä Annika opettajana, myös musiikin saralla.
Nyt erona entiseen on siis se, että nyt kolmikko tekee Shimmerissä asioita itse aina säveltämisestä markkinointiin saakka.
– Olemme aina halunneet ja tarvinneet viisaita ihmisiä ympärillemme. Silti juuri nyt nautimme siitä, että teemme päätöksiä keskenämme kyselemättä ulkopuolisilta mielipiteitä siitä, kuinka asiat kannattaisivat heidän mielestään tehdä.
Hetki sitten julkaistu Korennot –single on rakkauslaulu elämälle sekä oodi ystäville, rakkaudelle, vapaudelle ja inhimillisyydelle.
– Kappaleeseen lähti muodostumaan useampia eri tasoja, joista kuulija voi löytää kerta toisensa jälkeen jotain uutta.
Uusi single että Shimmerin vanhaa tuotantoa löytyy musiikkipalvelu Spotifysta.
Korennot –singlen lisäksi uutta materiaalia on tuloillaan, ja Shimmer esiintyy Rappänä - 32,5 vuotta ylä-aste discoo –konsertissa.
– Haluamme katsoa ja tunnustella miltä esiintyminen tuntuu, ja vähän sen mukaan päättää mahdollisista tulevista esiintymisistä.
Kolmikko toteaa Shimmerin uudessa tulemisessa upeaa olleenkin se, kuinka lempeästi heidät on otettu vastaan.
– On ihanaa, kun ihmiset uskaltautuvat sanomaan, että he ovat muistaneet meidät kaikki nämä vuodet!