Paikallisuutiset
Snellman-salin isäntänä tunnettu Pekka Kuusansalo on kuollut: ”Pekka käytti aikaa siihen, että artisteilla on hyvä olla”
Kokkolalainen kulttuuritoimija Pekka Kuusansalo on kuollut. Kuusansalo kuoli torstaina 10.4. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Lähipiiristä kerrotaan, että Kuusansalolla todettiin parantumaton vakava sairaus loka-marraskuun vaihteessa.
Kuusansalo oli syntynyt 19.7.1956 Kokkolassa. Kaipaamaan jäivät Arja, tytär perheineen, veli perheineen, monet ystävät ja tuttavat.
Guardia Nuevan taiteellinen johtaja Raimo Vertainen kuvailee Kuusansalon olleen erittäin merkittävässä roolissa Kokkolan kulttuurielämässä. Kuusansalo muistetaan erityisesti Snellman-salin pitkäaikaisena kokous- ja konsertti-isäntänä.
– Pekka oli monessa mukana. Hän otti Snellman-salissa vierailleet artistit vastaan ja hoiti heidän hyvinvointiaan konserttipaikalla. Pekka käytti aikaa siihen, että artisteilla on hyvä olla. Hän teki sen omaehtoisesti, Vertainen muistelee Keskipohjanmaalle.
Monet kokkolalaiset kulttuurivaikuttajat ovat jakaneet muistoja Kuusansalosta some-päivityksissään:
Kokkola-lehti haastatteli Kuusansaloa viime lokakuussa.