Kotimaa

Syntyvyys on romahtanut Suomessa ennätysalhaiseksi

Syntyvyys on ollut laskussa 2010-luvulla, koronavuoden 2020 ja 2021 toivat tilanteeseen hetkellistä piristystä. Nyt syntyvyys on jälleen alkanut laskea.

Suomessa syntyy nyt vähemmän lapsia kuin koskaan, kertoo Tilastokeskus.

Kesäkuun ennakkotilaston mukaan alkuvuoden aikana Suomessa syntyi vajaat 21 200 lasta. Syntyvyys laski viime vuoden vastaavasta ajasta entisestään yli tuhannella lapsella.

Nyt elävänä syntyneiden vauvojen lukumäärä tammi–kesäkuussa 2023 on kaikkien aikojen mittaushistorian pienin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kokonaishedelmällisyysluvuksi näyttää tulevan 1,28. Luku on ennätyksellisen alhainen, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Joonas Toivola tiedotteessa.

Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen keskimäärin synnyttäisi elämänsä aikana.

Syntyvyys laski 2010-luvulla yhdeksänä vuotena peräkkäin. Hetkellistä piristystä tilanteeseen oli näkyvissä koronavuosina 2020 ja 2021. Viime vuonna syntyvyys alkoi taas laskea.

Lasten syntyvyydestä on pidetty Suomessa tarkkaan kirjaa vuodesta 1900 alkaen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä