Paikallisuutiset
Syrjäytymispuhe hiusten halkomista? – Nuoret hakeutuvat väitettyä aktiivisemmin toisen asteen koulutukseen
Koulutuskeskus Jedussa Nivalassa hius- ja kauneudenhoitoalalla opiskelevatSini Tuominiemi ,19, jaSara Naukkarinen ,17 harjoittelevat hiusten käsittelyä koulun opetussalongissa.
– Tämä on kerta kaikkiaan minun alani. Se on jo ensimmäisen vuoden aikana selvinnyt, Sini Tuominiemi kertoo.
Tuominiemi valmistui ylioppilaaksi vuosi sitten ja nyt hän opiskelee kampaajaksi Nivalassa. Kampaajan ammattia hän pitää itselleen sopivana. Vaihtoehtona oli sosiaali- ja terveysala, mutta hiukset vetivät lopulta puoleensa.
– Olen tehnyt lettejä ja laittanut hiuksia aivan pienestä pitäen. Nyt kun olemme harjoitelleet työtä käytännössä, se on tullut entistä läheisemmäksi. Luulenpa vaan, että tässä se on minun tuleva ammattini, Sini toteaa eikä myöskään kadu lukion käymistä alta pois. Aika ei mennyt hukkaan.
– Lukiosta on ollut esimerkiksi se hyöty, että olen voinut hyväksilukea lukuaineita ja keskittyä käytännön kursseihin. Lukiossa sain lisäksi vielä pohtia ammatinvalintaa. Kyllä tässä ehtii töitäkin tehdä, Sini Tuominiemi kertoo.
Sara Naukkarinen nyökyttelee vieressä. Hänen viestinsä on samanlainen. Tuleva työ ja ammatti ovat löytyneet ja ennalta saatu käsitys kampaajan työstä on vain vahvistunut.
– On hienoa, että olemme päässeet harjoittelemaan hiusten laittoa jo aivan opintojen alusta asti. Minä tykkää tehdä käsillä töitä ja olen viihtynyt Jedussa tosi hyvin, Sara Naukkarinen miettii.
Naukkarisella kampaajan tuoli ei ollut ainoa haaveammatti. Mielessä siinti myös rakennusala ja autonkuljettajan työ.
– Eli en anna takuuta siitä, että olen kampaaja lopun elämää. Katsotaan nyt. Minua kiinnostavat monet asiat ja ammatit. Mutta nyt kampaamoala tuntuu oikealta valinnalta, Sara Naukkarinen kertoo.
Kesällä Sini Tuominiemi jättää kauneudenhoitoalan hetkeksi ja menee kesätöihin Lidliin, jossa on paiskinut hommia myös opintojen ohella. Sara Naukkarinen rientää taas työharjoitteluun Nivalan Lettilyyliin ja viikonloppuisin hänet voi bongata tarjoilemasta tiskin takaa baarista.
– Joo, auringonottoon ei tänä kesänä ennätä, Naukkarinen naurahtaa.
Tuominiemen ja Naukkarisen opinnot kestävät kolme vuotta. Sitten koittaa työura, jossa tehtävää riittää.
Kauneudenhoitoalan opettajaKirsi Jämsä Jedusta kertoo, että kampaajille on töitä sekä palkollisena että yrittäjänä. Alalla tyypillistä on vuokrata tuoli ja tehdä työtä toisen omistamalla kampaamossa. Tavallista on myös yhdistää voimat ja tarjota kampaamoalan palveluita liikekumppaneita samoissa tiloissa.
Jedun Nivalan yksikön koulutusjohtajaJyrki Saarela on hyvillä mielin työttömyyden laskusta. Ammatillinen koulutus varmistaa työn yhä useammalle.
– On totta, että osa nuorista ei mene heti lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Heillekin annamme nykyään paljon erilaisia väyliä löytää paikkansa. Valma-ryhmässä tarjoamme paitsi koulutusta myös työkokeilua. Näin nuori pääsee kokeilemaan useampaa ammattia vuoden aikana, ja samalla hän voi korottaa peruskoulun arvosanojaan. Pyrimme tällä tavoin ohjaamaan nuoria hänelle sopivaan ammattiin ja ehkäisemään jo ennalta koulun mahdollista keskeyttämistä, Jyrki Saarela kertoo.
Tutkintopolku peruskoulun jälkeen
Vuonna 2018 koko maassa lukioon meni 56 prosenttia.
Ammattiopetukseen 44 prosenttia.
Keski-Pohjanmaalla lukioon 46 %.
Pohjois-Pohjanmaalla lukioon 55 %.
Aloittavista 61 % suorittaa tutkinnon 3 vuodessa.
Tutkintoon tähtäävään koulutukseen meni 96,2 prosenttia peruskoulun päättäneistä vuonna 2017.
Vuonna 2012 toisen asteen tutkintoon tähtäsi 91,5 prosenttia.
Lähteet: Tilastokeskus, Koulutuksen tilastollinen vuosikirja 2014, erityisasiantuntija Timo Kumpulainen Opetushallitus