Tätä automallia on odotettu – Volvo EX30 on menestysmalli monesta syystä

Autokuumeessa eläville tai muutoin uusien autojen lanseerauksia seuraaville tämä viikko on ollut tärkeä ajankohta, sillä nyt julkistetulta Volvo EX30 -mallilta odotetaan menestystä monesta syystä.

Myyntipäällikkö Mats Finell Automaa Oy:stä uskoo, että Volvon EX30:sta tulee merkin ykkösmalli.

Kokkolassa torstai-iltana järjestetty Volvo EX30:n Suomen ensiesittely herätti jo suurta mielenkiintoa hyvin erilaisissakin asiakasryhmissä.

- Kyllä tästä todellakin odotetaan ykkösmyyntimallia. Ja myös luvattu tuotantokiintiö Suomeen ensi vuonna on ihan reilu, noin 4500 autoa ensi vuonna, myyntipäällikkö Mats Finell Automaa Oy:stä Kokkolasta sanoo.

EX30 on Volvon ensimmäinen kompakti premium-katumaasturi. Käytännöllisesti voi sanoa, että auto on korkeampi kuin tavanomaiset autot, mutta esimerkiksi pituudeltaan auto on hyvin kompakti. Nyt puhutaan B-SUV-segmentistä.

Volvo EX30 kuvastaa kaikkia merkin suunnitteluarvoja pienemmässä muodossa. Auton erottaa heti sähköautoksi suljetun keulamaskin ja Thorin vasara -ajovalojen digitaalisen tulkinnan ansiosta. Etenkin keulassa EX30:ssä on paljon sukulaisuutta C/XC40-malleihin. Ulkomitoilta EX30 on jonkun verran isoveljeään pienempi, mutta kun akseliväli on lähes sama, niin matkustamon tiloissa ei ole juurikaan eroja.

Mikä sitten tekee tästä automallista erittäin kilpailukykyisen muihin sähköautomalleihin verrattuna? Kysymykseen on useita vastauksia:

- Auto on kiinnostanut jo laajalti ja kun hinta (alk. 36900 €) on nyt selvästi ennakkolupausten alle, niin moni varmasti yllättyy positiivisesti. Hintataso on todella kilpailukykyinen, kun ottaa huomioon, että kyseessä on premium-luokan täyssähköauto, missä on todella kattavat vakio- ja turvavarusteet, Finell kertoo.

Edullisimmassa versiossa toimintamatka on 344 kilometriä ja varsin sähäkkä 5,7 sekunnin kiihtyvyys satasen nopeuteen. Akun kokona on 51 kWh. Peräti 480 kilometrin toimintamatka hyvissä olosuhteissa on EX30 Single Extended -mallissa (akkukoko 69 kWh).

Juuri toimintamatka on yksi yleisimmistä kysymyksistä, mitä asiakkaat ottavat esille autokauppaa suunniteltaessa.

Nina ja Anders Blomqvistilla on myönteisiä kokemuksia täyssähkö-Volvolla ajamisesta 1,5 vuoden ajalta.

Kokkolassa Volvon EX30 -mallin julkistustilaisuuteen osallistuneet Anders ja Nina Blomqvist ovat ajaneet täyssähköisellä Volvolla nyt 1,5 vuotta. Hekin sanovat, että toimintamatka askarrutti alussa:

- Käytännössä hyvin nopeasti oppi liikkumaan siten, että selvitti, missä on sopivat latauspisteet matkan varrella. Esimerkiksi Uudestakaarlepyystä Oulussa käydessämme kävimme ostoksilla vähän ennen Oulua olevassa kauppakeskuksessa ja siinä parkkialueella lataaminen onnistui nopeasti.

Myös sähköauton toimiminen talvipakkasilla saa heiltä omakohtaisia kokemuksia:

- Käynnistyksessä ei ole ollut mitään ongelmia, ja auto on todella lämmin. Auton esilämmitystoimintoa ennen ajamista olemme käyttäneet talvisin useita kertoja päivässä, Anders Blomqvist sanoo.

EX30:ssa pikalataus 10-80 prosenttiin onnistuu kaikissa malleissa alle puolen tunnin, lataustehot ovat maksimissaan joko 130 tai 150 kW.

Volvo EX30 -mallin julkistustilaisuus Automaalla Kokkolassa keräsi myyntihallin lähes täyteen väkeä.

Heti julkistamisen yhteydessä eräs suomalaismedia otsikoi Volvon EX30:n jutun: Pieksee suorituskyvyssä kaikki hintaluokkansa autot. Eli EX30:n nelivetomalli kehittää tehoja hevosvoimiksi laskettuna 428 ja kiihtyvyydeksi nollasta sataan kerrotaan 3,6 sekuntia. Kyseessä on Volvon historian nopeimmin kiihtyvä auto. Mikä muu alle 50000 euron auto kykenee samaan?

Varustelutasoja on kolme: Core, Plus sekä Ultra. Jo edullisemmassa varusteita on todella laajasti, sillä Coressa on esimerkiksi mukautuva vakionopeudensäädin, lämmitettävä ratti, akun esilämmitys sekä parkkikamerat kumpaankin suuntaan. Arvokkaimpaan varustelutasoon tulee muun muassa panoraamalasikatto ja 22 kW:n sisäinen laturi.

Auton myynti Suomessa alkoi käytännössä 8. kesäkuuta. Ensimmäiset koeajoautot jälleenmyyjille saapuvat ihan loppuvuodesta ja asiakastoimitukset alkavat ensi vuoden alussa.

Volvo EX30 takapenkin keskipaikalta katsottuna.

Tutustu tarkemmin Volvo EX30 -malliin Automaan sivuilla >>>

Volvo EX30 - Teknisiä tietoja

Akun koko (netto-brutto, kWh): 49-51 / 65-69 / 65-69

WLTP-säde, arvio (km): 344 / 480 / 460

WLTP-kulutus, arvio (kWh / 100 km): 16,7 / 15,7 / 16,3

Suorituskyky, teho : 272 / 272 / 428 hv

Vääntömomentti : 343 / 343 / 543 Nm

Kiihtyvyys: 0-100km: 5,7 / 5,3 / 3,6 s

Huippunopeus: 180 km/h

Mitat: Pituus: 4 233 mm, leveys: 1 837 mm, korkeus: 1 549 mm, akseliväli: 2 650 mm

Omamassa : 1 833 / 1 830 / 1943 kg

Tavaratila takana: 318 l

Tavaratila edessä: 19 l

Vetomassa jarruitta: 750 kg

Vetomassa jarruin: 1 000 / 1 400 / 1 600 kg

Volvo EX30 Hinta alk. : 36 900 / 42 300 / 48 600 €