Paikallisuutiset

Tekstiilitaiteilija Irene Välimäen johdolla Taitoyhdistyksessä pelastettiin kangaspuut ja käynnistettiin keskipohjalainen käsityöbuumi – "On ollut aivan suunnaton nautinto, kun olen saanut tehdä tavallisille ihmisille asioita ihanista materiaaleista" – Videolla Välimäki kertoo, mitä käsityö hänelle merkitsee

TekstiilitaiteilijaIrene Välimäen työhuoneella Kokkolan Neristanissa on lankahylly, jonka edessä moni tavallinen käsityöharrastaja vihertyisi kateudesta. Langat ovat värien mukaan järjestettyinä hyllykössä, joka peittää koko seinän.

– Tykkään väreistä. Minun rakkauteni on pellavalanka, se on aivan ehdoton juttu, Välimäki sanoo ja lisää, että tässä on lankoja vain malliksi asti.

Ei voi kuvitellakaan, millaiset metrimäärät lankoja ja muitakin materiaaleja on kulkenut taiteilijan käsien läpi vuosikymmenten varrella.

Vuonna 1979 Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut Välimäki on ihastunut erityisesti ryijytekniikkaan, ja hänen teoksiaan on monissa julkisissa tiloissa, niin Kokkolan kaupunginkirjastossa kuin Budapestissa Suomen suurlähetystössä. Abstraktit ja maalailevat teokset ovat yleensä myös suurikokoisia.

Mutta kun kiivetään Välimäen työhuoneen yläkertaan, "piirustuskonttoriin", osuu silmään jotain paljon tavallisempaa: läjä perinteisiä, yksinkertaisia hirsimökki-tekniikalla neulottuja tilkkuja.

– Olen ostanut muutaman säkin vanhaa raanulankaa ja neulonut niistä näitä. Harrastan käsin tekemistä, teen koko ajan. Se on mielen puhdistusta, mielenrauhaa ja tekemisen iloa.

Välimäki naurahtaa, että hänelle matka on tärkeämpi kuin lopputulos. Siksi tämäkin pino odottaa vielä viimeistelyä.

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Ei ihme, että varsinaisen taiteen ohella myös käsityöt ovat lähellä Välimäen sydäntä. Hän oli 15 vuotta toiminnanjohtajana Taito Keski-Pohjanmaa ry:llä, kunnes jäi tästä tehtävästä eläkkelle vuonna 2016.

Hänestä kyllä piti alunperin tulla "vain taiteilija". Kotikaupunkiinsa Kokkolaankin hän palasi pitkin hampain, kun jo lukioaikana löytynyt mies tuli töihin Kokkolan kaupungille ja pariskunta odotti ensimmäistä lastaan.

– Olisin halunnut jäädä Etelä-Suomeen ja erityisesti Helsinkiin. Mutta kun olimme asettuneet tänne, niin eihän minua enää kukaan olisi saanut täältä pois! Täällä on kaikki yksinkertaista ja helppoa.

Mikään katumuksen aihe ei ole sekään, että iso osa työvuosista kului keskipohjalaisen käsityön kehittämisessä.

– Suunnittelijalle työ yhdistyksessä oli kuin valtaisa kokeilimo, jossa muotoilun vaikutuksia pääsi testaamaan. Koko toimintakonseptia, sisältöjä ja näkyvyyttä uudistettiin, ja lähtökohtana oli yhtenäinen ja tunnistettava visuaalisuus. Se oli eräänlaista brändäystä, ja kaiken oli tarkoitus edistää keskipohjalaista käsityötä.

Välimäki sai havaita, että muotoilulla oli kuin olikin merkitystä sekä taloudellisesti että toiminnallisesti.

– Lisäksi vielä taiteilijana sain suunnitella kaikenmaailman seinätekstiilit, tyynyt, matot, valaisimet ja muut, jotka varmasti muuten olisivat jääneet suunnittelematta. Siitä on syntynyt niin paljon iloa minun elämääni! On ollut aivan suunnaton nautinto, kun olen saanut tehdä tavallisille ihmisille asioita ihanista materiaaleista.

2000-luvun vaihteessa Välimäki tuli johtamaan käsi- ja taideteollisuusyhdistystä, jonka taloustilanne oli vaikea.

– Kautta Suomen elettiin jonkinlaista murrosaikaa. Sitä ennen yhdistykset olivat olleet kangaspuuvaltaisia, mutta jo useamman vuoden ajan kutomoita oli pienennetty, hän kertoo.

Suurikokoiset kangaspuut vaativat paljon tilaa, joka tietenkin maksoi. Kudontaa opettaneet oppilaitoksetkin pyrkivät niistä eroon.

– 1990-luvun lopulla oppilaitokset väsyivät siihen, että elannon saaminen kangaspuilla on liian työlästä. Mutta harrastajille kangaspuut ovat aika kiva juttu.

Keski-Pohjanmaalla Taitoyhdistys valitsikin Välimäen johdolla toisen tien. Kutomot säilytettiin, ja niiden rinnalle kehitettiin muuta toimintaa. Yhteistyötä haettiin kansalais- ja työväenopistojen kanssa, koska kangaspuiden ylläpito oli molemmille raskasta.

Kudontaan haettiin myös uusia tuulia. Mietittiin, millaiset mallit kiinnostaisivat uusia taloja sisustavia nuoria ihmisiä.

– Suunnittelin pienoistekstiilejä, joita olisi helppo toteuttaa kutomoissa ympäri Suomen. Se oli varmaan Taitoyhdistysten ensimmäinen valtakunnallinen kampanja, Välimäki kertoo.

Hänen mielestään oppilaitosten ja yhdistysten kannattaa edelleen sinnitellä kangaspuiden kanssa. Niiden hävittämisen sijaan pitäisi miettiä, mitä niillä voitaisiin tehdä.

– Kangaspuuthan ovat aivan mahdottoman hyvät vekottimet. Jos on kiinnostunut tekniikasta, niillä voi tehdä kolmiulotteisia juttujakin.

Juuri teknisyyden vuoksi kangaspuuosaamisesta kannattaa Välimäen mukaan pitää kiinni. Jos koulutus pääsee katkeamaan, sen uudelleen aloittaminen on vaikeaa.

Keski-Pohjanmaalla kudonta on yhä voimissaan.

– Täällä on paljon uskonnollisia ja isoja perheitä. Alueen ominaispiirteet tekevät sen, että kangaspuiden käyttö on niin voimakasta. Kangaspuilla tullaan mielellään tekemään, ja niitä on kodeissakin.

Toiminnanjohtajana ollessaan Irene Välimäki suunnitteli sadoittain erityisesti kodin sisustukseen liittyviä malleja ja ideoita koulutuksen käyttöön.

– Suomessa ei silloin ollut kovin yleistä sellainen, että on tiettyjä malleja, joita voi tulla toteuttamaan kurssille. Sellaiselle kurssille tulevan ei tarvitse edes olla käsityön harrastaja – riittää, että ihastuu johonkin malliin ja haluaa tehdä sellaisen itselleen.

Keski-Pohjanmaalla tästä alkoi oikea käsityöbuumi.

– Minulle oli selvää, että kun tehdään ihanista asioista ihania juttuja, niin sitten ihmiset tulevat innoissaan niitä tekemään. Ja näin vähän kävikin! Keski-Pohjanmaa on vähäväkinen maakunta, mutta jossain vaiheessa täällä oli eniten kurssilaisia koko Suomessa.

Välimäki toteaa, että aineistoa tarvittiin "aivan kauheasti". Hän arvelee, että suosituimpia malleja taisivat olla valoryijyt.

– Se oli mielenkiintoinen projekti meillä. Lyötiin päät yhteen ja mietittiin, mitä tehtäisiin joulun aikaan. Silloin tulivat valoryijyt, valokranssit ja valotalot, joita edelleen tehdään.

Harva tietää, että nämä suositut paperia ja valoa yhdistävät sisustuselementit ovat Kokkolasta lähtöisin.

Hyväkään idea ei aina lähtenyt heti lentoon. Välimäki kertoo, että uuden käsityömallin läpi lyömiseen meni keskimäärin kolme vuotta.

– Vaikka minulle olisi ollut neronleimaus, että tällaista tehdään, niin ei se ollu itsestäänselvää. Vaati myös henkilökunnalta uskoa, että järjestettiin kursseja uudestaan, vaikka jostain mallista ei heti innostuttu.

Taiteiljoilla olisi Välimäen mielestäpaljon annettavaa käsityölle.

– Käsityö tarvitsee hyvää suunnittelua ja muotoilua, jotta syntyy hyviä tuotteita. Sillä tavalla saadaan ihmiset tekemään käsitöitä. Ja siihen tarvitaan taiteilijoita, koulutettuja muotoilijoita ja suunnittelijoita.

Välimäen mielestä käsityön suunnittelu on vähintään yhtä merkittävää ja vaikeaa kuin taiteen suunnittelukin. Siinä ei voi lähteä liikkeelle pelkästään oman sielun syövereistä.

– Jos suunnittelee jotain kurssilla toteutettavaa, on otettava huomioon koko asiakaskunta. Se on kunnianhimoista suunnittelua, ja toivoisin, että sille annettaisiin arvoa.

Ammattitaitoinen suunnittelu voi Välimäen mukaan viedä käsityön aivan uudelle tasolle, ja sillä voitaisiin myös profiloida maakuntaa.

– Mikäs sen parempaa, kuin että olisi jokin rento käsityö, joka paikallistettaisiin heti keskipohjalaiseksi osaamiseksi samoin kuin pelimannimusiikki.

Irene Välimäen äidillä oli kotiompelimo, joten hänen lapsuudenkodissaan tehtiin koko ajan käsityötä.

– Äidin taito kiinnosti minua, mutta hänellä oli aina niin kiire, ettei hän ehtinyt neuvoa minua. Mutta hän saattoi sanoa, että nyt laitan vetoketjua, tule viereen katsomaan. Ja minä menin.

Kangaspuihin Välimäki tutustui ensimmäisen kerran käsityöopettajaopistossa Helsingissä, ja niihin perehtyminen jatkui TaiK:issa.

Hänen työhuoneellaan on nyt kolmet kangaspuut, joista yksissä on tekeillä matto tyttärelle. Hän naurahtaa, että täytyy ryhdistäytyä ja kutoa se valmiiksi.

– Maton kutominen vaatii enemmän taitoa, viitseliäisyyttä ja fyysistä voimaa kuin luovuutta.

Välimäki kertoo tekevänsä ikään kuin vuorotyötä. Päiväsaikaan hän on työhuoneellaan isojen ja pölyisten töiden kimpussa, konttaa lattialla tai roikkuu seinällä. Ilta- ja yöaikaan hän tekee kodin puolella pienempiä töitä, joita voi käsitellä sylissä ja pöydällä.

– Kun siirryn uuteen työhön tai mietin seuraavaa, saatan neuloa vaikka muutamat villasukat. Mekaaninen neulominen on aina hyvä keino puhdistaa pää ja siirtyä eteenpäin.

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto palkitsi Irene Välimäen huhtikuussa 10 000 euron kulttuuripalkinnolla teemalla "ryijyjen lumosta, kädentaitojen ilosta". Palkinnon perustelut ilahduttavat häntä:

– Siinä oli hienosti huomioitu minun molemmat puoleni, suunnittelu ja taide.

Kaikki Välimäen taidenäyttelysuunnitelmat raukesivat kaksi vuotta sitten, kun hänen miehensä kuoli. Käsillä tekeminen on ollut hänelle yksi selviytymiskeino.

– Voin neuloa putkeen kymmenet villasukat, jos minulla on hirveän vaikeaa. Käytän käsitöitä siihen, että pysyn hengissä.

Taiteen saralla Välimäki kokoaa nyt isompaa näyttelykokonaisuutta, josta yksi osa on Silent Flowers, Hiljaiset Kukat -sarja. Hän kirjoo ohuella langalla pienin pistoin kukkamaisia väripintoja, ja sama teema toistuu isoissa, pitsimäisen hauraissa pellava- ja metallilankakirjonnoissa.

Näyttelyaika ja -paikka on vielä auki.

– Mieheni kuolema pysäytti ajan ja poisti kaikki aikataulut. Merkittävimpänä koen tänä päivänä, että saan tehdä omaa työtäni ja nautin tekemisestä – eheytän keskeneräistä elämääni kursimalla sitä kasaan pisto pistolta. Kaikki muu tulee aikanaan.

• Paikallisuutiset
• Kulttuuri

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä