Mielipiteet
Teuvo Rajalan mielipidekirjoitus: Sunnuntaiaamun rauhaa ilman paperilehteä
Ihminen on tottumusten ja tapojensa orja. Kävelin sunnuntaiaamuna postilaatikolleni kolmensadan metrin päähän. Olin hakemassa tätä rakasta Keskipohjanmaa-lehteä. Mutta eihän siellä mitään ollut. Muistini palaili vähitellen. Muistin, että on siirrytty digi-aikaan täällä syvällä maaseudun rauhassa.
Olen asunut viimeiset 34 vuotta tämän lehden levikkialueella ja olen ollut kestotilaaja. Lehti on tullut levitettyä pöydälle päivittäin ja luettua rivi riviltä. Nyt se on loppu. Säästyyhän siinä 450 euroa käytettäväksi parempiin sijoituskohteisiin. Tosin vielä suurempi järkytys minulle oli, kun posti lopetti jo vuosia sitten viikonloppujakelun. Nyt maanantaisin tulee kolmen päivän Hesarit, jonka kestotilaajana olen ollut 50 vuotta.
Voihan ne lehdet lukea netistä ja ties mistä vempeleestä. Niitäkin minulla on omiksi tarpeiksi, mutta en halua tuijottaa kämmenen kokoista ruutua ja lukea otsikoita, kuten useimmat näyttävät tekevän. Nyt keksin, että kaivan viikon takaisen Hesarin ja lueskelen sitä sunnuntaiaamuisin. Joku sanoo siinä olevan vanhoja uutisia. Totuus on kuitenkin, että se lehti on muuttunut enemmän aikakausilehden suuntaan. Uutisten taustatietoja on enemmän, loputtomasti.
Aika hoitaa tällaiset ongelmat. Sukupolvi, jolla kännykkä on kasvanut kiinni käteen, ei näe tässä kehityksessä mitään erikoista. Heille näin kaikki on hyvin. Muutaman vuosikymmenen kuluttua he ihmettelevät, onko tosiaan jaettu paperisia sanomalehtiä pitkin maakuntaa ja vieläpä joka päivä. Mitä järkeä siinä on ollut, tuumailevat itsekseen. Museossa saattavat nähdä paperisia paperinippuja, tietysti maksua vastaan. Tallensin jo Keskipohjanmaan viimeisen sunnuntainumeron.
Teuvo Rajala
Reisjärvi
Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.