Paikallisuutiset
Trullevintien nosturionnettomuus ei mene tien kunnon piikkiin, kommentoi Kone-Salonen Oy:n ajojärjestelijä Malin Salonen – Pääsääntöisesti päällystämättömillä teillä pystyy kulkemaan raskaillakin ajoneuvoilla: "Hoidettu soratie on ihan ok ajaa"
Seuraa maallikon pelkistetty rekonstruktio.
Loka-auto ja ajoneuvonosturi painavat yhteensä karkeasti arvioituna sata tonnia eli 50 katumaasturin verran. Odottamattomassa kohtaamistilanteessa kolminumeroinen kuorma laittaa kapean, päällystämättömän tien kantokyvyn koetukselle.
Nosturin väistöliike johtaa siihen, että 75-tonnisen nosturin paino kohdistuu äärimmäisen pienelle alueelle pientaretta. Tukipinta ei kestä taakkaa, ja maa murenee nosturin alta.
– Mursketiet näin isoilla massoilla ovat hankalia ja vaarallisia paikkoja. Reunoille ei raskaalla kalustolla kannata mennä. Kyllähän sellaisella tiellä pystyy ajaa, kunhan ajaa asiallisesti.
Mursketiet näin isoilla massoilla ovat hankalia ja vaarallisia paikkoja. Malin Salonen Kone-Salonen Oy:n ajojärjestelijä
Kone-Salonen Oy:n ajojärjestelijäMalin Salonen luettelee liudan painavilla ajoneuvoilla liikkumiseen liittyviä faktoja. Hän ei laita viikko siitten tiistaina Kokkolassa Trullevintiellä sattunutta ajoneuvonosturin kaatumista ojaan tien kunnon piikkiin. Tapauksessa vain sattui muuttujia, kuten edellä kuvatusta voi havaita.
Kuljetusalan ammattilaisten kommenteista on silti aistittavissa, ettei Trullevintie ole priimakuntoinen – ainakaan ympärivuotisesti. Salonen kertoo, että kelirikkoaikana sinne ei voi mennä. Nostoalan yritys E. Helaakoski Oy:n työpäällikköJari Soukkakomppaa, että Trullevin kalasatamaan johtava tieosuus on huonossa kunnossakeväisin ja syksyisin kosteissa olosuhteissa.
Puhutaan mitä ilmeisimmin yksittäistapauksesta. Salonen ja Soukka nimittäin ovat sitä mieltä, että yleisesti ottaen päällystämättömät tiet ovat kulkukelpoisia. Alueen tieverkosto kokonaisuudessaan saa kohtuullisen puhtaat paperit.
– Hoidettu soratie on ihan ok ajaa. En moiti tämän alueen teitä, ne eivät haittaa meidän hommiamme mitenkään, Salonen kuittaa.
– Pääosin on ihan hyvää tietä. Asvaltithan ovat paikoin kamalassa kunnossa – aivan täynnä reikiä. On uria, ja kun tulee vettä, pinnoite alkaa lohkeilla ja paikat lentävät irti. Toki kasitietä on parannettu ja päivitetty paljon tämän kesän aikana, Soukka arvioi.
– Tiet eivät ole joka paikassa riittävän leveitä, mutta sen kanssa on elettävä. Meillä isoimmat koneet ovat kolme metriä leveitä. Aina on kuitenkin päästy eteenpäin konstilla tai toisella, hän täsmentää.
Kuten jutun alusta ilmenee, eräät realiteetit täytyy pitää mielessä, kun ajetaan raskaalla kalustolla päällystämättömällä tiellä. Täysin sokkona taipaleelle ei voi lähteä, vaan matkaan on varauduttava.
– Käyn tai käymme kuljettajan kanssa yleensä katsomassa osuuden etukäteen, pystyykö siinä ajamaan. Jos metsätietä ajaa monta kilometriä ja joutuu lähtemään takaisin päin, siinä on oma hommansa, Salonen järkeilee.
Myös keli pitää ottaa huomioon. Säällä kuin säällä ei ajoneuvonosturilla noin vain edetä. Salosen mukaan rospuuttoajan pehmentynyt tie ja talvikauden liukas baana ovat viheliäisimmät olosuhteet.
– Pahin keli syntyy, kun sataa vettä, minkä jälkeen se jäätyy. Tie on silloin kuin luistinrata. Ei voi muuta kuin edetä hyvin varovasti tai jäädä odottamaan suola-autoa, Soukka esittelee vaihtoehdot.
Joillekin tieosuuksille on määritelty painorajoitukset. Ne vaihtelevat teittäin merkittävästi. Usein painorajoituksilla on kuitenkin vaikutuksensa suurimassaisten ajoneuvojen reitteihin.
– Yleensä painorajoitus on laitettu sillan takia. Tyypillisesti rajoitetut sillat ovat 30 tonnin siltoja, eikä meillä ole mitään asiaa mennä niiden yli. Silloin on kierrettävä, Soukka selvittää.
Silta on kirjaimellisesti hyvä aasinsilta Perhonjoen siltatöihin, jotka ovat parhaillaan käynnissä Kokkolassa. Soukan sanoin siltatyömaa häiritsee kulkua vähän muttei mahdottomasti. Urakasta ei ole ollut suuremmin vaivaa Salosellekaan.
– Voimme mennä sillan kohdalta, kuten rekatkin, Salonen vastaa napakasti.
Lue myös:
//24.9. kello 6.54 Lisätty linkki aiheeseen liittyvään juttuun.
Ajoneuvojen paino
Mopoauto: enintään 350 kg kuormittamattomana.
Henkilöauto: 1 000–3 000 kg tyypillinen paino, vaihtelee merkittävästi. B-luokan ajokortilla saa ajaa enintään 3 500 kilon painoisia ajoneuvoja.
Kuorma-auto: kaksiakselinen enintään 18 tonnia, viisiakselinen enintään 42 tonnia.
Täysperävaunuyhdistelmä: suurin sallittu kokonaismassa 76 tonnia, jos yhdistelmässä on vähintään 11 akselia.
Ajoneuvonosturi: massa karkeasti 25–80 tonnia. Painavimmat nosturit painavat vastapainoineen satoja tonneja.
Lähteet: EU-direktiivi 2002/24 1.artikla 3A, Finlex, Traficom