Paikallisuutiset
Uuden Raasakan koulun suunnitelmat etenevät Kannuksessa – Tarjouspyynnöt urakoista lähtevät ennen juhannusta, hakemusta valmistellaan parhaillaan "kieli keskellä suuta"
Uuden Raasakan koulun suunnitelmat ovat edenneet Kannuksessa. Tekninen johtajaJohanna Vakkuri kertoo, että rakennuslupa tulee hakuun huhti-toukokuun vaiheessa, ja urakkalaskenta-asiakirjojen on tarkoitus valmistua toukokuun loppuun mennessä. Tarjouspyynnöt puolestaan lähtevät maailmalle ennen juhannusta.
– Urakkatarjoukset saadaan syksyllä, jolloin teemme niistä päätöksiä, Vakkuri kertoo.
Yleinen rakennuskustannusten nousu on jouduttu Vakkurin mukaan ottamaan huomioon koulun suunnitteluvaiheessa etsimällä kustannustehokkaita ratkaisuja. Esimerkiksi rakennuksen muodosta on vähennetty kulmia.
– Sellainen vähentää aina kustannuksia. Lisäksi olemme muuttaneet kattoratkaisua, muun muassa sitä mihin kohtaan katon harja tulee ja miettineet uudestaan myös sen, mihin konehuoneen sijainti tulee kolmannessa kerroksessa.
– Me olemme pystyneet pitämään rakennuskustannusten nousun tällä hetkellä kahdessa prosentissa, kun katastrofaalisimmissa asiantuntijoiden arvioissa nousun on arvioitu olevan jopa kymmenen prosentin luokkaa.
Käyttäjän näkökulmasta toimintoja ei ole Vakkurin mukaan kuitenkaan karsittu muutosten myötä, sillä suunnitelmia on ainoastaan järkiperäistetty.
– Käyttäjä on ollut koko ajan mukana suunnitelmien teossa ja saanut vaikuttaa muun muassa huonejärjestykseen eli pohjaratkaisuihin. Keittiön osalta olemme puolestaan käyneet keskusteluja ruokapalveluiden kanssa.
Uuteen koulurakennukseen tulee kaupungin uusi valmistuskeittiö.
Vakkurin mukaan rakennuskustannuksia suurempi huoli kouluhankkeen osalta on tällä hetkellä se, saadaanko siitä syksyyn mennessä urakkatarjouksia. Teknisellä puolella valmistellaan urakkatarjouspyyntöhakemusta "kieli keskellä suuta". Tilanteeseen vaikuttaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siihen liittyvät pakotteet, minkä takia joistakin rakennustarvikkeista tulee todennäköisesti pula.
– Jos urakoitsija uskoo, että rakentamisen aikana jotain rakennustarviketta ei ole saatavilla, hän laskee sanktion suoraan urakkatarjouksen hintaan tai jättää tarjouksen kokonaan tekemättä. Sen takia meidän on laadittava sellainen hakemus, että varmasti saisimme tarjouksia – nimenomaan kilpailukykyisiä tarjouksia, Vakkuri kertoo.
Uuden koulun sijainti on nykyisen Siltakadun ja vanhan Raasakan koulun välissä. Riuttasentien puoleisessa päädyssä uuden ja vanhan koulun etäisyys on vähimmillään noin 14–15 metriä. Vanhan Raasakan on tarkoitus olla toiminnassa siihen saakka, kunnes uusi koulu valmistuu.
– Koulun henkilökunta ja vanhemmat ovat saattaneet olla huolissaan siitä, kuinka turvaamme koululaisten arjen rakennustöiden aikana. Olemme miettineet tähän kuitenkin ratkaisuja jo nyt eli mitä kautta oppilaat kulkevat ja kuinka suojaamme työmaan vanhan koulun puolelta. Tästä ei varmasti tule ongelmaa, tosin meluhaittaa voi aiheutua joskus rakennusvaiheesta riippuen, toteaa Vakkuri.
Rakennustöiden on tarkoitus käynnistyä lokakuussa. Koulukeskuksen alueella tapahtuu kuitenkin jo tulevana kesänä tiejärjestelyjen osalta, kun Siltakadun kulku muuttuu Juhani Vuorisen koulun taakse eli koulurakennuksen ja rautatien väliin.
Kouluinvestointiin on varattu Kannuksen talousarviossa 9,6 miljoonan euron määräraha. Kalustehankintoihin on varattu miljoona euroa.