Kotimaa

Vantaan tapauksesta järkyttynyt sisäministeri Mari Rantanen pitää puheita aselakien kiristämisestä liian hätäisinä – "Koulujen turvallisuutta perataan varmasti vielä läpi"

Aselainsäädäntö on sisäministerin mukaan Suomessa "yleisesti hyvällä mallilla". Lasten ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on kuitenkin lisääntynyt ja monimuotoistunut.

Vantaan koulusurmassa avoin kysymys on yhä se, miten 22-kaliiperinen revolveri päätyi 12-vuotiaan epäillyn ampujan käsiin. Poliisi on kuullut pojan kertomuksen asiasta, mutta julkisuudessa asia on yhä epäselvä.

Lapsen käsiin joutunut ase oli luvallinen, mutta sen aikuisen haltijan olisi lain mukaan kuulunut säilyttää sitä lukkojen takana. Käsiaseiden saatavuuden rajoittaminen ei sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mielestä ole ajankohtaista heti Vantaan tragedian jälkeen.

– Minusta on aivan liian varhaista ryhtyä puhumaan ampuma-aseiden lainsäädännöstä, koska emme vielä tiedä, mitä on tapahtunut. Vielä ei ole johtopäätösten aika. Kolmas asia on se, että ylipäätään tällaisiin tapauksiin liittyy paljon muutakin kuin ampuma-aselainsäädäntö. Nyt pitää malttaa odottaa poliisin tutkintaa, Rantanen sanoo Lännen Medialle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomen aselait ovat poliisina ja ensihoitajana työskennelleen Rantasen mielestä toimivia.

– Nähdäkseni aselainsäädäntö on meillä yleisesti aika hyvällä mallilla. Luvallisista aseista jos puhutaan – se systeemi on kunnossa. Kyse on siitä, noudatetaanko lakeja ja pykäliä. Suuri ongelma on se, että laittoman aseen saa tänä päivänä niin helposti, Rantanen sanoo.

Suomessa on väkilukuun suhteutettuna varsin paljon aseita. Poliisi on arvioinut Suomessa olevan käsiaseita eli erilaisia pistooleita ja revolvereja noin 220 000. Yhteensä rekisteröityjä aseita on noin 1,5 miljoonaa.

Eniten aseita on Ahvenanmaalla, Lapissa ja Kainuussa, joissa metsästetään ahkerasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuonna 2017 hyväksytyssä EU:n asedirektiivissä kiellettiin tietyt puoliautomaattiaseen ja ison lippaan yhdistelmät. Maanpuolustustarkoitukseen, keräilyyn tai ampumaurheiluun voi kuitenkin saada poikkeuslupia näihin aseisiin.

"Lasten ja nuorten väkivalta lisääntynyt"

Ministeri Mari Rantanen istui ministeriössään Helsingin Kruununhaassa, kun hän kuuli "pysäyttävän" ja "järkyttävän" uutisen Vantaalta tiistai-aamuna. Sen jälkeen julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua Suomen lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Sisäministeri varoo yleisiä linjanvetoja, mutta myöntää, että rikostilastojen perusteella tilanne on mennyt huonoon suuntaan.

– Tässä on vasta pari vuorokautta kulunut, joten tämän [Vantaan] tapauksen osalta on mahdotonta ottaa kantaa siihen, onko kyse yleisemmästä kehityksestä. Pitää ensin katsoa, mitä tässä tapauksessa on tapahtunut. Sen me tiedämme, että lasten ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt. Nyt näkyy myös uudenlaisia tekoja, kuten väkivallan kuvaaminen ja näkyville saattaminen videoiden välityksellä, ennen poliitikon uraa muun muassa ensihoitajana ja poliisina työskennellyt Rantanen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Poliisi kertoi torstaina esitutkinnassa tulleen ilmi seikkoja, jotka viittaavat teon suunnitelmallisuuteen. Epäillyltä pojalta takavarikoitujen puhelimen ja tietokoneen etsinnöissä on löytynyt aineistoa, joka tukee käsitystä suunnitelmallisuudesta. Sen tarkemmin poliisi ei asiaa toistaiseksi avaa.

Vantaan Viertolan koulun Jokirannan opetuspisteen edustalle on jätetty valtavasti kynttilöitä murheellisen tiistaiaamun jälkeen. Kuva: KIMMO BRANDT

"Turvallisuusasioita perataan vielä läpi"

Jokelan vuoden 2007 ja Kauhajoen vuoden 2008 koulusurmien jälkeen Onnettomuustutkintakeskus antoi 22 turvallisuussuositusta, joista valtaosa jäi toteuttamatta. Käsiaselupien saamista tiukennettiin kuitenkin selvästi entisestä. Sen sijaan puoliautomaattisten, itselataavien aseiden kielto ei edennyt. Koulukiusaamisen kitkemiseen ja nuorten mielenterveyshuoltoon suositettiin kiinnitettävän huomiota.

Sisäministeri Rantasen arvion mukaan kouluissa on tehty tärkeitä asioita turvallisuuden kohentamiseksi. Hänestä Vantaan koulun lähellä sijaitseva Helsingin Siltamäen koulu toimi esimerkkinä siitä, kuinka vaaratilanteeseen reagoidaan. Koulussa suljettiin oppilaat sisälle koulurakennukseen, kun nähtiin alueella poliisipartioita.

– Minulla on sellainen ymmärrys, että paljon on tehty koulujen turvallisuuden eteen aiempien tapausten jälkeen. Lehtitiedoissa oli se, että Siltamäen koulu teki suojauksen asianmukaisesti: oppilaat sisälle ja ovet lukkoon. Kun tutkinta selviää, siinä yhteydessä katsotaan, onko jotakin, jota vielä voidaan tehdä.

Sisäministeri muistuttaa, että Vantaan tragedia voi olla monimutkainen kokonaisuus.

– Haluaisin, ettei kukaan voisi niin huonosti, että tällainen teko tulee edes mieleen saati sitten, että toteuttaa sen. Se ei ole vain koulun lukituista ovista ja muista turvallisuusasioista kiinni. Silti ihan varmasti turvallisuusasioita perataan vielä kertaalleen läpi, Rantanen lupaa.

"Toivoisin suruaikaa"

Poliisi kertoi torstaina, että se pyrkii aktiivisesti tiedottamaan tutkinnan etenemisestä, koska kyseessä on poikkeuksellisen vakava rikoskokonaisuus.

Mutta miten tapahtuneesta voidaan – alaikäisten ollessa kyseessä – saada riittävästi tietoa, jotta korjaustoimenpiteet voitaisiin suunnata oikein? Sisäministeri muistuttaa, että Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki on vakuuttanut, että esitutkintamateriaalin julkisuudessa pohditaan myös yleistä etua.

– Varmasti tästä tulee poliisilta lisätietoa, kun materiaali on valmis. Ministerinä toivoisin rauhoittumista: että olisi malttia odottaa tietoa. Kun pari päivää on kulunut, tämä asia on hyvin arka monissa perheissä ja koululaisten elämässä. Suruaikaa toivoisin myös medialta.

Tausta

Poliisi ja hoitaja

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) on toisen kauden kansanedustaja Helsingistä.

Hänellä on useita tutkintoja: poliisin perustutkinto 2011, ensihoitajan ja sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinnot ja lähihoitajan tutkinto.

Aiemmin kunnallispolitiikassa sdp:tä edustanut Rantanen siirtyi perussuomalaisiin vuonna 2014.

"Luvallisista aseista jos puhutaan – se systeemi on kunnossa. Kyse on siitä, noudatetaanko lakeja ja pykäliä."Mari Rantanensisäministeri (ps.)
Aselakien kiristämisestä puhuminen ei sisäministeri Mari Rantasen mukaan ole ajankohtaista Vantaan tragedian takia ainakaan ennen kuin poliisi on saanut tutkintansa valmiiksi. Kuva: null
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä