Kaustiseltakin lähdettiin Kainuun prikaatin läheistenpäivään – ”Oikeasti meidän lapsi on tulossa mieheksi”
KP Live jälleen mukana Kainuun prikaatin sotilasvalalla 16.8. kello 11.25 alkaen – yleisöä odotetaan jopa 9 000
Sotilasrikosten määrä on kasvanut Kainuun prikaatilla – Yksi tapaus selittää erityisesti esimiesrikosten hurjan nousun
Omaisten päivää ei järjestetäkään Kainuun prikaatissa – "Tätä ei tehdä turhaan, vaan sillä on vissi tarkoitus"
Adenovirus jyllää Kainuun prikaatissa – varuskunnan terveysaseman vastaanotolla viime viikolla reilu 1000 kävijää
Marja Aaltion kolumni: Kutsunnat herkistävät muistelemaan menneitä sukupolvia ja huolehtimaan tulevista
Törkyiset tuvat käynnistivät siivouskoulutuksen uudelleen – Kainuun prikaatin alokkaat oppivat nyt siivoamaan
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista