Hilla Kyvyt -urheilija Eelis Valikainen on oppinut, että pettymystä voi käyttää voimavarana – Katso videolta, mitkä ovat talven tavoitteet
"Ei se niitä oikein laske” — Älykelloja käytetään aktiivisuuden, unen ja liikkumisen seuraamiseen, mutta aina ne eivät ole oikeassa
Kokkolan Energiaverkkojen LNG-hanke sai sinetin – Riittävästi käyttäjiä löytyi, jotta 5,8 miljoonan euron investointi kannattaa toteuttaa
Pohde aloittaa syksyn influenssarokotusten antamisen marraskuussa – Mahdollista saada myös korona- ja pneumokokkirokote
Toholammin miesten tallissa on kultakimpale, jonka juostessa soivat Suomen ennätysten sävelet – Eikä auta, vaikka joku heiluttaisi paksua setelinippua: ”Nämä hevoset eivät lähde pois”
Sähkökatkoja, kaatuneita puita, tulvia – Näin myrsky mylläsi pohjalaismaakuntia, katso kuvat ja videot
Haaveissa rantaloma lämpimään, todellisuudessa koulurästien kiinniottoa – Kysyimme kokkolalaisilta, millainen olisi unelmien syysloma
Raskas ajoneuvo kaatui Kasitielle Kokkolassa – Ajoneuvon nosto-operaatio sulki jo toistamiseen kaistan maantiellä
Vaikka somekin houkuttaa, nuorisotilassa keskitytään peleihin, leipomiseen ja juttelemiseen – ”Tämä on rennompi ympäristö, jossa saa puhua kaikesta”
Hotelli Kaustinen perui somekohun aiheuttaneen artistin keikan – ”Emme halua tukea tämän kaltaisia asenteita”
Umicoren Virve Rantala palkittiin Vuoden työpaikkaohjaajana – Myös Kpedun Anu Haapasalolle tunnustus oppisopimuksen juhlaseminaarissa
Urheilupuiston viimeinenkin poliittinen päätös sai lainvoiman – 1,2 miljoonan euron kysymys on, tuleeko rakennuslupaa tänä vuonna
Uutisanalyysi: Urheilun kaksoisstandardit irrottavat kilpaurheilun muusta yhteiskunnasta – Haluamme kentille persoonia, mutta ylilyöntejä vältellään some-lynkkauksen pelossa
Auto romuttui täysin rajussa ulosajossa tiiviisti rakennetulla asuinalueella Kaustisella – Kuljettaja puhalsi kovat lukemat
Kaunista ja yksinkertaista – Kokkolan suomalaisessa lukiossa lakitettiin syksyn ylioppilaita ja juhlittiin itsenäisyyttä
Itsenäisyyspäivän reservin upseerien ylennykset Keskipohjanmaan alueella – Katso täältä kaikki reservissä ylennettyjen nimet
Janne Jukkola pääsi presidentinlinnan juustopöydän äärelle – Eve-vaimolla yllä kokkolalaista designia
K-Market Merituuli lopettaa toimintansa - Halkokarilla pitkään toiminut kauppa sulkee ovensa tammikuun viimeisenä päivänä
Yle: Iso osa turkistarhaajille maksettavista korvauksista lintuinfluenssan takia lopetetuista eläimistä siirtyy ensi vuodelle
Kuoronjohtaja-säveltäjä-toiminnanjohtaja Marita Kaakiselle Keskipohjanmaa-säätion palkinto ‒ Katso kaikki apurahat tästä jutusta