Suuri määrä ruokaa päätyi roskiin Kokkolan Halpahallissa – Kylmälaitevika yllätti vuosihuollon yhteydessä
Kokkolan kaupunginvaltuusto sanoi äänin 31–11 ”kyllä” Urheilupuiston pääomitukselle – Katso ketkä kannattivat ja ketkä vastustivat
Sunnuntaina Kokkolan keskustassa palaneita autiotalopaloja epäillään tahallaan sytytetyiksi - Katso kuvat sekä video palopaikalta
Yle: Tanskalainen virologi varoittaa, että kaikki Suomen minkit voidaan joutua tappamaan lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi
Kokkolassa juhlitaan venetsialaisia elokuun viimeisenä viikonloppuna laajalla artistikattauksella - ”Yleisö on selvästi ollut liikkeellä tänä kesänä”
Kruunupyyssä suomen- ja ruotsinkielinen opetus halutaan saman katon alle - ”Suunnitelma on tarkoitus esitellä kunnanhallitukselle ensi syksynä”
Lintuinfluenssauutiset on otettu Kaustisella vastaan kauhulla: ”Alaa on koeteltu jo aivan kohtuuttomasti”
Kaupan valvontakameraan tallentui riutunut mies – Katoamistapauksen jäljet johtavat pitkin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata
Sievissä toimineen sijaisopettajan kokemukset häirinnästä kasvoivat kohtuuttomiksi: ”Muutan mahdollisimman pian pois”
Mies tuomittiin eläinsuojelurikoksesta: Hautasi kuusi nautaa maastoon, yksi ruho löytyi navetan ruokintapöydältä
Poroerotus on poromiehen tilipäivä: ”On iso asia nähdä nuoremman polven kiinnostus ja into poronhoitoon”
Kiertävällä perhehoitajalla Sisko Palokangas-Konttilalla on monta mummua ja pappaa: ”Haluan hemmotella heitä”
Triahtlonisti Henna Junnila tyytyväinen MM-kisaansa: ”En ole ikinä ennen puolikkaan kisaa mennyt tuollaisilla nousumetreillä”
Kokkolan ensi vuoden budjetti maanantaina valtuuston pöydälle – talousarvion ylijäämä kasvoi kaupunginhallituksen käsittelyssä, mutta liikkumavaraa ei silti ole