MAINOS

Korona haastoi laboratorion oppimaan uutta

MAINOS

Kun koronapandemia keväällä 2020 tyhjensi koulut ja sai monet suomalaiset siirtymään etätöihin, NordLabin Kokkolan toimipisteessä työmäärä lisääntyi erityisesti ilta- ja yövuoroissa. Koronavirustaistelussa laboratoriot ovat olleet avainasemassa. Tilanne toi mukanaan uusia haasteita, joihin vastattiin perehdytyksellä, uusilla työskentelytavoilla ja laitehankinnoilla.


Maaliskuussa 2020 Suomessa todettujen koronatapausten määrä alkoi nousta. Maailmanlaajuinen, nopeasti kiihtynyt pandemia sai aikaan sen, että laboratoriot ympäri maailmaa halusivat koronalaitteita, -testejä ja -välineitä. Korona-analytiikan hankintakilpailu oli keväällä kovaa. Pandemian alkuvaiheessa Kokkolan laboratoriosta lähetettiin näytteitä analysoitavaksi Helsinkiä ja Turkua myöten. ”Huhtikuussa tilanne helpotti, ja Kokkolan laboratoriossa ryhdyttiin analysoimaan kaikki kiireelliset Keski-Pohjanmaan näytteet”, NordLab Kokkolan aluelaboratorion johtaja Jukka Saarimies sanoo. Ei-kiireellisiä näytteitä analysoidaan Kokkolassa ja Oulussa. Näytteitä kuljetetaan päivin ja öin Ouluun. Laite- ja testikapasiteettia on lisätty koko ajan. Uusin laite otettiin käyttöön marraskuun alussa.

Koronanäytteiden jatkuva nopea analytiikka on tärkeä osa tartuntaketjujen katkaisua ja potilaan hoidon arviointia. NordLab Kokkolan laboratorion henkilöstöä on siirtynyt päivävuorosta ilta-, yö- ja viikonloppuvuoroihin. Näytteitä analysoidaan kellon ympäri viikon jokaisena päivänä. Korona ja siihen liittyvä analysointi on haastanut NordLabin ja sen henkilökunnan uuden eteen: näytelogistiikkaa on hiottu, uutta analytiikkaa otettu käyttöön, työvuoroja rukattu ja opeteltu uudenlainen, työturvallinen työskentelytapa. COVID-19-infektion aiheuttaman SARS-CoV-2-viruksen analytiikka vaatii laboratoriohoitajilta erityisosaamista.

Kaikki Kokkolan NordLabin 21 päivystävää laboratoriohoitajaa on perehdytetty korona-analytiikkaan. Laboratoriotyön vaatimustasoa on lisännyt se, että näytteiden käsittelyssä noudatetaan tavallistakin tarkempaa suojautumista ja moninkertaisia suojavarusteita. Näytteen käsittely tehdään erityisessä suojakaapissa. Näin suojataan työntekijää tartunnalta ja näytettä epäpuhtauksilta.

Laboratorio on siirtynyt poikkeuksellisen nopeasti uuteen toimintaan.
”Tämän on mahdollistanut NordLabin nopea reagointi tilanteeseen, saumaton yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa ja laboratorioalan ammattilaisten – laboratoriohoitajien ja -lääkäreiden, sairaalakemistien ja –mikrobiologien sekä muiden laboratoriossa työskentelevien terveydenalan ammattilaisten – korkea ammattitaito. Tällaiset kriisit osoittavat, kuinka korkeatasoista suomalainen terveydenhuolto on, ja kuinka motivoituneita terveydenhuollon ammattilaiset ovat uuden edessä”, Jukka Saarimies toteaa.

Korona-aikanakin laboratorio on huolehtinut perustyöstään: näytteenotosta, hematologian, kemian ja mikrobiologian analytiikasta, vieritutkimuksista sekä verikeskustoiminnasta. Laboratoriolta on tilattavissa yli 1 800 tutkimusta. Kokkolan laboratoriossa otetaan verinäytteitä noin 500 potilaalta päivittäin ja vastataan päivittäin noin 3 000 tutkimustulosta. ”Kahta samanlaista päivää ei ole. Työn monipuolisuus on rikkautta”, Saarimies sanoo.

Laboratoriotyössä yhdistyvät tieto, taito ja asiakaspalvelu

Fanny Rönnqvist oli jo yläasteella kiinnostunut ihmisen biologiasta. Työelämään tutustumisjaksolla hän pääsi seuraamaan laboratoriotyötä Kokkolan laboratorioon, ja sen myötä ajatus haaveammatista vahvistui: hän lähti opiskelemaan Vaasan Yrkeshögskolan Noviaan ja valmistui bioanalyytikoksi vuonna 2019. Työharjoittelut hän suoritti Kokkolan ja Vaasan laboratorioissa. Valmistuttuaan hän sai oikeuden harjoittaa laboratoriohoitajan ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Fannyn mielestä laboratoriohoitajan työ on erityisen mielenkiintoista ja monipuolista päivystysaikana.

Kun kiireellistä hoitoa tarvitseva potilas tulee sairaalan ensiapuun, laboratoriohoitaja ottaa verinäytteet, käsittelee ja analysoi näytteet ja antaa tutkimustulokset. Päivystysaikana yhteistyö on sujuvaa työkavereiden kesken laboratoriossa, ja myös sairaalan ensiavun ja vuodeosastojen henkilöstön kanssa. ”Laboratoriohoitaja tuottaa tietoa potilaan hoitoa varten. On motivoivaa, kun voit auttaa potilasta”, Fanny sanoo.

Työ on myös asiakaspalvelua. Näytteenottopisteissä asioivia potilaita neuvotaan esimerkiksi virtsanäytteiden ottamisessa ja näytteen säilyttämisessä. Fanny palvelee potilaita suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Hänen mielestään on tärkeää, että asiakas ymmärtää ja tulee ymmärretyksi.
"Kun sairaalaan tulee uusia työntekijöitä varsinkin kesälomien ajaksi, on kiva, kun laboratoriosta kysytään ja pääsee antamaan näytteenotto-ohjeita ja näytteiden säilytysohjeita."

NordLab työllistää 680 laboratorioalan ammattilaista, ja meillä on yli 60 toimipistettä Pohjois-Suomen alueella, eteläisin niistä on Perhossa ja pohjoisin Hetassa. Tutkimuksia teemme on yli 9 miljoonaa vuodessa. NordLab on liikelaitoskuntayhtymä, jonka omistajia ovat Lapin, Länsi-Pohjan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ja Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä (Soite).