Kolmannen polven painonnostaja hakeutui lapsena lajin pariin, vaikka ”isä oli eri mieltä” – Odotettu rajapyykki ei ylittynyt SM-kisoissa
”Aamukolmelta lähdettiin ajamaan” – Tätä kaikkea tapahtuu, kun Suomen mestaruuksista nostetaan Lohtajalla kellon ympäri
Lauantaina otetaan voimasta mittaa Kokkolassa ‒ B.O.T.S. eli Battle of the Strongest järjestetään ensimmäistä kertaa
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Reisjärvi ylsi pienten lukioiden kymmenen kärkeen – Näin Keski-Pohjanmaan lukiot vertautuvat toisiinsa
Kaksi kiertotietä samoille pyydyksille – veri veti Petteri Kiiskilän insinöörin hommista isän rinnalle kalastajaksi
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa