Jussi Niinistö raottaa ministerivuosiensa vaiettua puolustusratkaisua – ”Siinä vaiheessa emme enää olleet sotilaallisesti liittoutumaton maa”
Puolustusministeri Antti Häkkänen alueen yritysten kanssa pyöreän pöydän keskustelussa: ”Keski-Pohjanmaalla on kaikki menestymisen mahdollisuudet”
Suomi ja USA allekirjoittivat ensimmäisen DCA-sopimuksen täytäntöönpanoasiakirjan – Yhdysvaltojen läsnäolo Suomessa vahvistuu
Puolustusministeriön sisäänkäynti töhrittiin maalilla – "Todennäköisesti sen puhdistamisesta tulee vaativaa"
Suomen puolustusvoimien harjoitusalueisiin kohdistuu Nato-maissa ”merkittävää mielenkiintoa”– Vattaja ei ole noussut toistaiseksi esille
Mikkeli nousee Pohjois-Euroopan Nato-päämajaksi – "Suomen maanpuolustuksen ja Naton tulee kyetä saumattomaan yhteistyöhön", sanoo puolustusministeri Antti Häkkänen
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista