Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Putin: Skripal-myrkytyksistä epäillyt ovat viattomia siviilejä

Keskipohjanmaa+ | Ke 12.9.2018 klo 13:31

Seppo Ylönen, Reuters

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että Venäjä tietää oikean henkilöllisyyden kahdelle miehelle, joita Britannia syyttää yrityksestä murhata entinen venäläisagentti Sergei Skripal ja tämän Julia-tytär.

Brittisyyttäjä kertoivat viime viikolla selvittäneensä miesten henkilöllisyyden. Brittien mukaan miehet ovat käyttäneet viime talven murhayrityksen aikaan itsestään nimiä Aleksandr Petrov ja Ruslan Boshirov.

Vladivostokissa talousfoorumiin osallistunut Putin sanoi Venäjän löytäneen miehet. Putinin mukaan he ovat siviilejä, eikä heissä ole mitään kummallista eikä rikollista. Putin toivoi, että miehet astuvat itse pian esiin ja kertovat tarinansa.

Britannian mukaan epäillyt ovat Venäjän sotilastiedustelun upseereita, jotka jokseenkin varmasti ottivat määräyksestä korkealta taholta GRU:ssa eli Venäjän armeijan sotilastiedustelussa.

GRU:lla on agentteja eri puolilla maailmaa. Sillä ei ole netissä kotisivuja, eikä se kommentoi julkisuudessa toimiaan. Venäjä on kuitenkin toistuvasti kieltänyt osallisuutensa Skripalien myrkyttämiseen.

Brittiviranomaisten mukaan parivaljakko lensi Moskovasta Lontooseen maaliskuun alussa, ruiskutti kaksi päivää myöhemmin Novtshok-nimistä myrkkyä Skripalien kotitalon oveen ja matkusti vielä samana päivänä takaisin Moskovaan.

Sergei Skripal on entinen GRU-eversti, joka paljasti Britannian tiedustelupalvelulle lukuisten venäläisagenttien henkilöllisyyden. Hänet löydettiin viime maaliskuussa tyttärensä Julian kanssa tiedottomina puiston penkiltä Salisburyn pikkukaupungissa Britanniassa.

Skripaleista löydettiin merkkejä Novitshokista, joka on Neuvostoliiton armeijalle kehitetty hermomyrkky.

Salisburyssa asuva nainen löysi Nina Ricci -hajuvesipulloksi naamioidun myrkyn kadulta ja vei sen kotiinsa. Hän kuoli myrkytykseen heinäkuussa. Myös hänen miesystävänsä sairastui myrkystä mutta selvisi hengissä.

Sergei ja Julia Skripal olivat jonkin aikaa kriittisessä tilassa, mutta he toipuivat vähitellen ja ovat päässeet jo sairaalasta.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori