Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Olen lähes varma, että se oli Kokkolan viimeinen. Voi jopa kysyä, että miksi ei olisi ollut.

Olin elänyt sen kanssa monta vuotta. Jotenkin se liimautui matkaani, kun muutin Savonlinnasta Tampereelle opiskelemaan. En tiedä, oliko se koskaan suurta rakkautta, mutta asiansa se ajoi.

Opiskelukavereitten kanssa siitä katsottiin torstai-iltaisin 80-luvun uusia sarjoja. Torstai oli toipumisilta Doriksessa (Tampereen keskustassa sijainnut ravintola) vietetyn keskiviikkoillan jälkeen.

Noloin mustavalkomuisto on varmasti se, kun Tuulen viemää -elokuvasta tehtiin värillinen versio uusimmalla tekniikalla. Istuin opiskelijaboksini sohvalla odottamassa vanhan klassikon uutta tulemista popcornien kanssa, kun yhtäkkiä tajusin, että siinä ei värittämiset auta, kun televisio on mustavalkoinen.

No Kokkolassa kaikki muuttui vuonna 1991. Keskipohjanmaan legendaarinen valokuvaaja Esa Melametsä, intohimoinen hyvän tekniikan ystävä, teki lopun aikakaudelle, jossa ihminen katsoi vapaaehtoisesti kymmenen vuotta vanhaa mustavalkotelevisiota, jossa ei ollut edes kaukosäädintä.

Jostain syystä ostospaikaksi valikoitui Kannuksessa sijainnut kodinkoneliike, josta pienen tinkimisen jälkeen ostin nykymittapuulla pienen, mutta äärimmäisen hienon väritelevision.