maanantai 5.12.2022 | 05:55
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Lukijan mielipide: Lapsiperheet ovat huolissaan Himangan palveluista

To 28.2.2019 klo 16:30 | päivitetty ti 09:52

Me lapsiperheelliset seuraamme huolestuneina Kalajoen kaupungin päätöksentekoa. Himangalla asuu paljon lapsiperheitä, joille muun muassa toimivat terveydenhuollon palvelut ja oma koulu ovat olleet syy jäädä asumaan tai palata takaisin seudulle.

Himangalla on hyvä asua ja monet asiat ovat tähän asti toimineet hyvin. Nyt on herännyt huoli siitä, aiotaanko Himangan palvelut yksi toisensa jälkeen ajaa alas ja keskittää Kalajoen keskustaan.

Viime vuoden puolella selvisi, että monet käyttöikänsä päähän tulleet rakennukset ovat saamassa purkutuomion Himangalla. Yhtenä näistä oli virastotalo 2 (ent. Säästöpankki) jonka kuntoarvio osoitti, että rakennus on elinkaarensa päässä. Rakennuksessa toimii tällä hetkellä muun muassa yritystoimintaa, MLL:n toimintaa, eläkeläisten kerhot ja muuta yhdistystoimintaa.

Suuri huoli meillä perheellisillä on MLL:n tiloista, joissa pidettävät perhekahvilat kuuluvat vahvasti monen perheen arkeen. Nämä toiminnot kaupunginhallitus aikoi vielä 11.2.2019 (§ 31) siirtää palvelutoimiston tiloihin (ent. kunnantalo), josta oli kaupungin suunnitelmissa puhuttu tulevana yhdistysten talona.

Näihin lapsia ja perheitä koskettaviin päätöksiin toivoisimme kaupungilta lisää kauaskantoisuutta.

Kuitenkin viikko tämän jälkeen 18.2.2019 (§ 49) kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että palvelutoimiston tilojen soveltuvuutta terveyskeskuksen väistötiloiksi alettaisiin selvittää.

Näiden muuttuneiden suunnitelmien takia kysymme: Mitä tapahtuu suunnitellulle Himangan yhdistysten talolle? Mihin siirretään virastotalo 2. toiminnot? Esimerkiksi MLL:n paikallisyhdistys tekee Himangalla aktiivista ja arvokasta vapaaehtoistyötä lapsiperheiden parissa järjestämällä jokaviikkoista toimintaa ja tarvitsee toimiakseen asianmukaiset tilat.

Meitä lapsiperheellisiä mietityttää myös, saammeko jatkossakin pitää terveysaseman, neuvolan, hammaslääkärin ja muut tarpeelliset palvelut Himangalla. Viime vuoden aikana useat muutokset lapsiperheiden palveluissa ovat aiheuttaneet epäilyksiä siitä, ettei näin olisi. Monet perheet ovat olleet harmissaan, koska menetimme pidetyn ja asiantuntevan lastenlääkärin.

Myös ryhmäperhepäiväkoti Seilarin sulkeminen 1.8.2018 alkaen tuntui hätäiseltä ja ajattelemattomalta toimelta kaupungilta. Heti tammikuussa 2019 jaettiin päiväkoti Satumajakan satelliittiyksikkö, Puikkarin ryhmä, kahdeksi ryhmäksi (Puikkarit ja Pikkupuikkarit), sillä paikat eivät riittäneetkään vastaamaan varhaiskasvatuksen tarvetta Himangalla.

Näihin lapsia ja perheitä koskettaviin päätöksiin toivoisimme kaupungilta lisää kauaskantoisuutta. Erityisesti toivomme, että Himangan terveysasemalle rakennetaan uudet, toimivat tilat.

Hartaasti toivomme, että valtuutetut ovat päätöksenteossaan pienimpien puolella ja kehittäisivät Kalajoen palvelurakennetta tasapuolisesti. Varsinkin himankalaisilta valtuutetuilta peräänkuulutamme yhteistä tahtotilaa puolustaa olemassa olevia palveluitamme.

Toivomme valtuutettujen muistavan, että Kalajoen tulevaisuus on lapsissa ja positiivisessa väestönkehityksessä. Lapsiin investoidut rahat turvaavat alueemme positiivisen kehityksen.

Anna Karsikas-Kuusisto ja Antti Kuusisto

Laura ja Risto Tilus

Jaana Heikkinen ja Janne Heikkilä

Päivi ja Tuomas Harmaala

Mari Mäkelä

Jonna Mild

Heidi ja Miikka Ketonen

Mari Mattila

Hilkka ja Ville Lehtinen

Riikka ja Mika Rahkonen

Päivi ja Juha Sundberg

Maija Uusitalo

Eija Tulasalo

Saila Kurikkala

Miia Ala-Pöntiö

Eija Lauri

Sari ja Jani Kurikkala

Eveliina Aarnio

Sari ja Jussi Vähärautio

Sonja Puisto

Hanna Kangas ja Jussi Kurikkala

Jutta ja Matti Sinko

Anniina Heikkilä

Minna-Mari Roukala

Mirja ja Mauri Kaattari

Jari ja Heidi Kyösti

Salla Heikkilä

Stiia Joensuu

Irene ja Arto Vihriälä

Anna Rumbin-Siermala ja Petteri Siermala

Johanna Kivelä

Heidi Rosbäck

Janette ja Jukka Korpi

Paula ja Aleksi Mäkitalo

Merja Tilus

Katri Ylitalo ja Juho Tilus

Riitta ja Pasi Ojala

Laura-Sofia ja Marko Alatainio

Laura Kaattari

Jenni Yrjänä

Kati ja Timo Kinaret

Maarit Luikku ja Mikko Ruusunen

Jenni Tuliniemi ja Harri Pöntiö

Mikko Yli-Parkas

Anu Ojatalo ja Matias Judin

Maria ja Harri Muuraiskangas

Maarit Mohaibes

Henna Paananen

Tiina Siipola

Mirka ja Markus Lindell

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »