sunnuntai 23.2.2020 | 06:03
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Elokuva-arvio: Taistelulähetit on yhden miehen sota 1917 ja kymmenen Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva – Elokuvakriitikko Hannu Björkbackan mielestä komeinta elokuvassa niin kuvauksellisesti kuin näyttelijäntyönä on loppu

Hannu Björkbacka Keskipohjanmaa
Pe 31.1.2020 klo 17:30

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Taistelulähetit. Ohjaus Sam Mendes. Käsikirjoitus Sam Mendes, Krysty Wilson-Cairns. Kuvaus Roger Deakins. Pääosissa George MacKay, Dean-Charles Chapman. 119 min. K16. Kinokulma, Oulainen. BioRex, Pietarsaari. Bio Rex, Kokkola.

★ ★ ★

Ota minusta kiinni ja pysy perässä!

Näin komentaa taistelulähetti toveriaan ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla. Samalla tavalla kehottaa Sam Mendesin ohjaama Taistelulähetit 1917 katsojaansa. Muita vaihtoehtoja ei anneta.

Pääosassa on George MacKay, jonka taltalla veistettyyn naamaan sopii nimitys kivikasvo paremmin kuin Buster Keatoniin. Korkeine otsineen, syvälle painuneine suurine silmineen ja pitkine nenineen brittinäyttelijä kohtaa sodan stoalaisen tyynesti kuin Pääsiäissaaren moai-patsas. Mitä vielä? Antaa tulla vain! Kalpean miehen mykkyyden takana voi tietysti olla myös murtunut mieli kuin Munchin Huuto-maalauksessa.

Suomalaisissa sodan kuvissa väsynyt mies lepää puuta vasten: Schjerfbeckin Haavoittunut soturi hangella (1880) ja vänrikki Koskela Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa (1985). Samanlaisilla kuvilla alkaa ja päättyy kymmenen Oscar-ehdokkuutta saanut Taistelulähetit 1917.

MacKayn korpraalin ohella pääosassa on Roger Deakinsin kuvaus. Veteraanille 13. kerta oli onnenluku. Kaikista ehdokkuuksistaan hän sai Oscarin kuvaamastaan Blade Runner 2049:stä. Deakins, 70, on nyt ehdokkaana 14. kerran.

Ehkäpä filmin nimen numerossa on taikaa tälläkin kertaa?

Taistelulähetit 1917 on kuvattu kuin yhtenä otoksena. Vaikutelma harhauttaa. Kuva vaihtuu pimeissä kohdissa tai kameran heiluriliike silmänlumeena. Digikameratekniikka ei siis eroa Hitchcockin 70 vuotta sitten Köydessä (1948) käyttämästä. Siinä filmikamera käännettiin 10 minuutin välein kelan päättyessä näyttelijän selkään, jotta päästiin seuraavaan kuvaan.

Aito yksi otos tuli mahdolliseksi vasta videon ja digikameroiden myötä. Aleksandr Sokurovin Venäjän arkki (2002) näytti naapurimaan historian kavalkadin pitkänä kuvana Eremitaasin käytävillä. Tuva Novotnyn Blind Spot (2018) tarkasteli mielenterveyttä. Toinen saman vuoden norjalainen, Erik Poppen U – July 22, rekonstruoi tarkasti Utøyan saaren terrorin.

Kuvauksen akrobatiaan Taisteluläheteissä 1917 tottuu pian. Niin sulavasti kamera liikkuu. Rajattu näkökulma muistuttaa unkarilaista Oscar-elokuvaa, László Nemesin keskitysleirikuvausta Saulin poika (2015). Näemme vain sen, minkä päähenkilökin. Nemesin luovuutta Mendesillä ei ohjaajana ole. Saulin pojassa kuvittelimme kuvan ulkopuolelle jääneet kauhut. 1917 näyttää kaiken, mutta aiemmista filmeistä ja –sarjoista tuttuna kuvastona. Hillityn patinoiduissa sävyissä ei shokkivaikutusta synny.

Moderneihin sotaelokuviin viitataan etsinnöissä, tarkka-ampujissa, ansoissa sekä hetkittäisissä idylleissä, joissa hirveyden keskellä on lyyristä kauneutta. Kuten ensimmäisen maailmansodan klassikossa, johdonmukaisesti ja kompromissittomasti sodanvastaisessa Lewis Milestonen filmissä Länsirintamalta ei mitään uutta (1930), kirsikankukat enteilevät kuolemaa, mutta myös sen kohtaamisen jälkeistä elämänhalua.

Komeinta elokuvassa niin kuvauksellisesti kuin näyttelijäntyönä on loppu. Taistelulähetti, korpraali Schofield pääsee määränpäähän, Pohjois-Ranskan länsirintaman valkeille juoksuhaudoille. George MacKay juoksee koko kuvassa kohti Deakinsin liikkuvaa kameraa, törmää eteneviin sotilaisiin, kaatuu ja nousee kuin Virén. Juoksevaa näyttelijää on kaunista katsella. Jos kyseessä olisi Keatonin filmi, vaikutelma olisi koominen, mikä ei vähentäisi suorituksen ihailtavuutta. Mendes on totinen ohjaaja ja uskottelee, että suuressa sodassa yksittäisellä ihmisellä on merkitystä. Hetken me uskomme häntä.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »