lauantai 23.10.2021 | 01:40
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Teatteriarvostelu: Tampereen Teatterin Saatana saapuu Moskovaan on visuaalisesti lumoava klassikkotulkinta

Jussi Kareinen
La 27.2.2021 klo 10:22

TEATTERI: Tampereen Teatteri: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. Sovitus ja ohjaus: Antti Mikkola. Ensi-ilta päänäyttämöllä 18.2.

Mihail Bulgakovin (1891-1940) Saatana saapuu Moskovaan on kirjallinen runsaudensarvi, johon moni lukija palaa aina uudestaan. Teos julkaistiin postuumisti – ja osin sensuroituna – 1966-67 keskelle Brezhnevin ajan Neuvostoliittoa ja oli ilmestyessään sensaatio. Kummastusta herätti, miten komentotaloutta avoimesti kritisoiva satiiri oli läpäissyt sensuurin. Toki romaani on paljon muutakin. Yhteiskuntakriittisyyden lisäksi se on yhdistelmä fantasiaa, maagista realismia ja lyyrisen kaunista rakkaustarinaa. Bulgakovin pääteos tunnetaankin myös nimellä Mestari ja Margarita. Kirjaa lukiessa tunnelmat vaihtuvat äärimmäisyydestä toiseen; romaanin tapahtumat ovat kuin unenomainen matka todellisuuden ja alitajunnan välillä.

Saatana saapuu Moskovaan on myös moraliteetti, joka pohtii ihmisen kykyä pahaan. Ukkosenjohdattimena toimii professori Wolandin hahmon ottanut saatana. Hän paljastaa kaupunkiin saapuessaan moskovalaisissa piilevän ahneuden ja itsekeskeisyyden.

Romaanin assosiatiiviset aikaa ja paikkaa sekoittavat tapahtuvat ovat herkullista, jos kohta haastavaa materiaalia näyttämölle. Suomessa näyttämötulkintoja on viime vuosina tehty useita. Tampereen Teatteriin teoksen on sovittanut ja ohjannut Antti Mikkola.

Tampereella koko taiteellinen henkilökunta on kiinnitettynä esitykseen. Tupla- ja jopa triplaroolit sujuvat ensebleltä vaivatta. Eikä ylöspanossakaan ole säästelty. Saatana saapuu Moskovaan on ennen kaikkea lavastaja Teppo Järvisen ja valo- ja videosuunnittelusta vastaavan Tiiti Hynnisen huima taidonnäyte. Geometriset kulmat niin fyysisinä lavaste-elementteinä kuin syvyysvaikutelmaa tehostavina videoprojisointeina ovat kertakaikkisen lumoavaa seurattavaa. Ne vievät katsojan mukanaan nuoren Neuvostoyhteiskunnan absurditeetteihin, jossa ihminen asemoituu vain osaksi jotain suurempaa. Skenografian muotokieli assosioituu – ainakin minulle – tässä jopa bauhausilaiseen modernismiin kenties ajallisen yhteyden vuoksi. Vaikuttavaa, kaikki tyynni.

Mikkola kuljettaa romaanista tuttua kolmea tarinalinjaa sujuvasti läpi esityksen. Woland seurueineen saapuu pelottelemaan moskovalaisia. Ihmisiä alkaakin kadota ja osa päätyy hullujen huoneelle. Sitten siirrytään ajassa 2000 vuotta taakse päin seuraamaan Jeesuksen viimeisiä hetkiä Pontius Pilatuksen seurassa. Kolmantena juonena on Pontius Pilatuksesta kirjaa kirjoittavan Mestarin ja hänen muusansa Margaritan tarina.

Mikkolan ohjaus leikkaa näissä tarinalinjoissa terävästi tapahtumasta toiseen. Joissain kohden taas kohtaukset myös osin sulautuvat assosiatiivisesti toisiinsa, aivan kuten koko tarinakin. Myös tekemisen tapa muuntuu tilanteen niin vaatiessa. Saatanan järjestämät tanssiaiset ovat groteskin karnevalistinen bakkanaali, jossa ohjaaja maalaa isolla pensselillä. Sitten esitys uskaltaa hiljentyä kelmeässä sairaalavalossa pohtimaan totuutta.

Romaanin mielikuvituksellinen vuolaus mahdollistaa tällaisen teatterillisen leikittelyn eri tyylilajeilla. Tässä tulkinnassa ratkaisu paria kohtausta lukuun ottamatta toimii. Splatteriksi vedetty gangsterikohtaus oli jo vähän kulunut vitsi. Ihan virheettömästi eivät kaikki tarinan hurjat käänteet muutoinkaan toimineet ensi-illassa. Rytmi ja aksentit hakivat vielä paikkaansa.

TT:n Saatanassa näkökulma on vahvasti pelkuruudessa, kärsimyksessä ja totuuden tavoittelussa. Jukka Leistin Pontius Pilatus ei uskalla olla tuomitsematta Jeesusta ja Mestari (Antti Tiensuu) piilottelee käsikirjoitustaan valtaapitävien pelossa. Toisaalla Mestarin rakastettu Margarita, ja ihmisten hyvyyteen uskova Jeesus lunastavat kärsimyksen kautta olemassaolonsa.

Erittäin hieno oivallus on Margaritan ja Jeesuksen roolittaminen yhdelle näyttelijälle. Pia Piltzin muuntuminen hujauksessa ristillä roikkuvasta vapahtajasta viileäksi moskovalaiskaunottareksi, ja lopulta aina punatukkaiseksi Moskovan yllä lentäväksi noidaksi, on mainio näyttelijäntyöllinen metamorfoosi. Myös Antti Tiensuun kärsivässä Mestarissa on sopivasti kiinnostavaa ristiriitaa. Ville Majamaa runoilija Bezdomnyin ja Leevi Matteuksen kaksoisroolissa taas tavoittelee totuutta koskettavasti hulluuden porteille saakka.

Esa Latva-Äijön roolisuoritus sopii erinomaisesti itsetietoisen kuolevaisille naureskelevan pimeyden ruhtinaan rooliin. Latva-Äijön Hänessä on sopiva ripaus vaaran tuntua sekä auktoriteettia joka jättää likaiset työt seurueen muille jäsenille. Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen ja Elisa Piispanen muodostavatkin mainion Saatanan toiveita toteuttavan trion, jossa jokaisen rooli mahdollistaa teatterillisen irrottelun ja ilottelun. Kaikki kolme myös tämän mahdollisuuden käyttävät.

TT:n porukalle on vallitsevassa tilanteessa pakko nostaa hattua. Ensi-illassa koko kolmekymmenhenkinen enseble antoi varmasti kaikkensa meille katsomossa istuneille kymmenelle kriitikolle. Näyttelijälle moinen ei varmasti ole niitä helpoimpia tilanteita. Tämä taidelaji kun hengittää ja elää vuorovaikutuksesta yleisön kanssa.

Hieno oivallus on Margaritan ja Jeesuksen roolittaminen yhdelle näyttelijälle. Pia Piltzin muuntuminen hujauksessa ristillä roikkuvasta vapahtajasta viileäksi moskovalaiskaunottareksi, ja lopulta aina punatukkaiseksi Moskovan yllä lentäväksi noidaksi, on mainio näyttelijäntyöllinen metamorfoosi.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »