lauantai 10.12.2022 | 04:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Kino-Keskipohjanmaassa kaksi viiden tähden elokuvaa: Kärkenä islantilainen Beautiful Beings – Elokuva-arvioissa myös Harry Stylesin tähdittämä Don’t Worry Darling sekä kotimainen Häät ennen hautajaisia

Hannu Björkbacka
To 29.9.2022 klo 17:00

Juuri päättyneen Helsingin Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin toinen vlogikatsaus keskittyy islantilaiseen elokuvaan. Maan Oscar-toiveeksi asetettu ja Euroopan parhaaksikin ehdolla oleva Beautiful Beings on taas sitä vakuuttavaa nuorisokuvausta, jota ohjaaja Guðmundur Arnar Guðmundssonilta on tottunut odottamaan. Ohjaaja piipahti Helsingissä viisi vuotta sitten ja Keskipohjanmaan haastattelussakin (KP 30.9.2017). Tällä kertaa uutuusfilmin tekijät eivät päässeet filmijuhlille, joten Kino-Keskipohjanmaan verkossa ja näköislehdessä ilmestyvä vlogi pyysi kommentit Reykjavíkista videolla Beautiful Beingsin nuorilta tähdiltä, Siggi Rafn Frímannssonilta ja Birgir Dagur Bjarkasonilta. Näyttelijöiden keskustelun lisäksi videoblogissa on runsaita näytteitä maailmalla palkitusta islantilaisfilmistä.

Beautiful Beings (Berdreymi). Ohjaus ja käsikirjoitus Guðmundur Arnar Guðmundsson. Kuvaus Sturla Brandth Grøvlen. Pääosissa Birgir Dagur Bjarkason, Snorri Rafn Frímannsson, Áskell Einar Pálmason, Viktor Benóný Benediktsson. 123 min. K16. Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali, Helsinki.

★ ★ ★ ★ ★

Nuorukaisilla ei ole helppoa 2000-luvun vaihteen Reykjavikissa. Poikakoodiin kuuluu olla kova. Arjessa miehuuskokeet seuraavat toisiaan. Tunteista ei puhuta. Koulun uusi oppilas (Áskell Einar Pálmason) joutuu silmätikuksi herkkyytensä ja resuisten vaatteiden vuoksi. Kiusaaminen ei jää vain nälvimiseen. Ahdistavuudessaan Kellopeli Appelsiinin (1971) mieleen tuovassa kohtauksessa Balli pahoinpidellään alikulkutunnelissa sairaalakuntoon.

Beautiful Beingsin (Berdreymi) teinit löytävät Ballin piilottelemasta välitunnilla muurin takaa tupakalla. Addi, Siggi ja Konni kohtelevat hylkiötä aluksi niin ruumiillisesti kuin henkisesti yhtä kovin kourin kuin muutkin. Mutta kanssakäymiseen liittyy uteliaisuutta. Miksi Balli on erilainen, kurjempi kuin he? Raivopäisen Konnin (Viktor Benóný Benediktsson) isä on väkivaltainen. Äidistä ei puhuta. Addin (Birgir Dagur Bjarkason) isä on lähtenyt. Pojan on vaikea hallita aggressiotaan. Toisin kuin iso kumppaninsa, Addi vaistoaa tekevänsä väärin. Huolehtivalla äidillä on selvänäkemisen lahja, ainakin omasta mielestään. Siggin (Snorri Rafn Frímannsson) isäpuolen ilkeyteen poika vastaa mielikuvituksellisella keppostelulla.

Guðmundur Arnar Guðmundsson tuo islantilaisteinit tarinoiden keskiöön. Onneksi ohjaaja ei neljäkymmentä täytettyään siirtynyt aikuisaiheisiin! Parempaa kehityskertomusten tekijää ei Pohjoismaista löydy. Ensimmäiset lyhytfilmit, animaatio Þröng sýn (2005) ja näytelty Jeffrey & Beth (2009), jo käsittelivät nuoria. Isoveljen masennusta ja itsetuhoisuutta pikkupojan näkökulmasta tutkaileva Whale Valley (Hvalfjörður 2013, löytyy Youtubesta) ja ensimmäistä pusuaan metsästävän 12-vuotiaan tarina Ártún (2014) sekä kypsä ensipitkä Heartstone (Hjartasteinn 2016) murrosikäisten tunneristiriidoista, osoittivat vilpittömän omakohtaista taitoa kuvata karuissa henkisissä ja ulkoisissa ympäristöissä kasvaneita.

Beautiful Beingsin islantilaisohjaaja Guðmundur Arnar Guðmundsson Helsingin filmijuhlilla 2017.
MARI MUR/RAKKAUTTA & ANARKIAA

Beautiful Beings on tekijälle monta askelta eteenpäin - ja yhden taakse. Realistinen kasvukuvaus saa taustakseen islantilaisille keskeiset unet. Fantasia muuntuu filmissä Hitchcockin tyyliseksi MacGuffiniksi, juonelliseksi tekosyyksi ja toiminnan käynnistäjäksi. Lasten kokemuksia työstäessään unet ja painajaiset sekä pehmentävät että korostavat ympäröivän maailman raadollisuutta. Addin enneuni (”berdreymi”) johtaa poikaporukan epätoivoiseen tekoon uuden ystävän ja tämän perheen suojelemiseksi.

Filmauksissa 2020 pääosanesittäjät olivat 14-15-vuotiaita. Nelikossa ruumiillistuvat teinipoikien ääripäät sekä yleistasolla että erityisesti. Kaupungin jengiläiset ovat Konnin kimpussa, syystä tai syyttä. Kaveeraaminen kovisten kanssa käy pojalle kalliiksi. Niin hahmossa kuin nuoren näyttelijän tulkinnassa katastrofin jälkeen näkyvä muutos kouraisee syvältä. Addi, kertomuksen omatunto, puolustaa ystävää nyrkeillä, mutta mopokypärän visiirin alta kimmeltävät kyyneleet paljastavat mielentilan. Balli on kuin avohaava tai ajovaloihin jähmettynyt jänis. Ohjaajan ryhmädynamiikan taju ilmenee hienosti Siggissä. Hauskuuttajan hahmo ja heittopussina olo pitävät eripariporukan koossa huumorin liimalla. Siggi häilyy eloisana kuvien laidoilla. Aina kun poika on poissa, muut kysyvät hänen peräänsä. Niin kysyy katsojakin.

Elokuva on täpötäysi, rikas ja runsas, mutta jotain jää rivien väleihin. Tapa, jolla pahat pojat ottavat elämän kolhiman Ballin sanattomasti siipiensä suojaan, tekee sielulle hyvää. Muut ihmettelevät toverinsa sekaista, likaista kotia. Miksi siivota, kysyy Balli? Poika on menettänyt kyvyn välittää itsestään, joten hänkin haisee. Siihen kavereilta löytyy käytännönläheinen ratkaisu. Rajuun rakkauteen liittyy suoranaista hellyyttä, mikä paljastaa nuorukaisten herkkyyden ja pinnanalaiset voimavarat.

Guðmundur Arnar Guðmundssonin filmit kuvittavat esimerkillisesti viime vuosikymmenien tieteellistä ”poikakoodin” tutkimusta. Amerikkalaisprofessori Niobe Wayn teoksesta Deep Secrets – Boys’ Friendships and the Crisis of Connection (Harvard 2011) ilmenee 9-14 vuotiaitten poikien keskinäinen luottamus. Tuolloin tunteiden ja empatian keskuksen, aivosaaren eli insulan toiminta on aktiivisempaa kuin tytöillä. Toisilleen pojat paljastavat ”syvimmät salaisuutensa”. Sadoista haastatteluista selvisi, että poikien ystävyydet muistuttavat ”pikemmin Love Storya kuin Kärpästen herraa” ja hylkivät kliseekäsityksiä maskuliinisuudesta. Paljon puhuttu poikuuden kriisi johtuukin kirjan mukaan ”pojat on poikia” -ajattelusta, typeryyden ihannoinnista. Myöhemmässä teini-iässä sukupuoliset stereotypiat valtaavat taas alaa. Syyksi Niobe Way näkee ympäröivän kulttuurimme, joka vaikuttaa aivoihin aivan kuin aivot vaikuttavat käyttäytymiseen.

Áskell Einar Pálmason, Birgir Dagur Bjarkason, Snorri Rafn Frímannsson sekä Viktor Benóný Benediktsson olivat 14-15-vuotiaita kuvatessaan Beautiful Beingsiä syksyllä 2020.
JOIN MOTION PICTURES

Islantilaiset tuntuvat suoruudessaan henkiseltä sukulaiskansaltamme. Maan filmien välittämä kuva silti hirvittää jopa synkkiin suomifilmeihin tottunutta. Kuten toisessa viimeaikojen suosikissani, Rúnar Rúnarssonin Sparrowsissa (Þrestir 2015), jossa Islannin tuntija Jarkko Lahti näytteli sivuroolin, myös Beautiful Beingsissä aikuisten jengi raiskaa alaikäisen. Ehkäpä kyseessä on tarinallinen erityistapaus, taiteellinen kärjistys yhteiskunnan tilasta?

Riipaisevan, arvaamattomiin suuntiin luontevasti kurkottuvan ja päätöksessään sovinnollisen Beautiful Beingsin nuoret ovat löytöjä. Guðmundur Arnar nostaa kunkin hahmon vuorotellen päärooliin. Aikuisosat jäävät hieman sivuun. Vika ei ole näyttelijöiden. Anita Briemin ja Ísgerður Elfa Gunnarsdóttirin äideistä haluaisi tietää enemmän. Ja olisiko Davíð Guðbrandssonin (Loukussa, Hann) isän poissaolo pojan elämästä puhunut selvempää kieltä kuin yksittäinen vierailu? Ólafur Darri Ólafssonin (Loukussa, Ministeri) kasvatti-isän pahuus on kuulopuheissa. Ballin tärisevät kädetkin kertovat pelosta. Kohtauksissa Svenni silti tekee parhaansa miellyttääkseen sekä perhettään että katsojaa. Poikien omankädenoikeus tuntuu siksi hätävarjelun liioittelulta ja poliisitutkinta filmin ylimääräiseltä koukerolta.

Sturla Brandth Grøvlen, joka ohjaajan elokuvien ohella on kuvannut tanskalaisen Oscar-voittajafilmin Yhdet vielä (2020), yhdistää Beautiful Beingsin arkitodellisuuden ja yliluonnolliset näyt saumattomaksi kokonaisuudeksi. Elokuva valittiin äskettäin Islannin Oscar-tarjokkaaksi. Se on ehdolla myös Euroopan parhaaksi (European Film Awards). Maine ja kansainväliset palkinnot silti harvoin tuovat islantilaisfilmejä näytteille Suomessa festivaalien ulkopuolella. Missä Pohjoismainen yhteistyö?

Iina Kuustosen esittämä Joanna saa kuulla lääkärin (Johanna af Schultén) vastaanotolla tuomionsa.
KRISTIINA SALMÉN/YELLOW FILM & TV

Tummmasävyistä komediaa

Häät ennen hautajaisia. Ohjaus Kari Ketonen. Käsikirjoitus Leo Viirret ja Kari Ketonen. Kuvaus Alvi Pakarinen. Pääosissa Iina Kuustonen, Antti Luusuaniemi, Kaija Pakarinen, Risto Tuorila. 95 min. K12. Bio Rex, Kokkola. Kino Virta, Kalajoki. BioRex, Pietarsaari.

★ ★ ★

Häät ennen hautajaisia on näyttelijänä ja koomikkona tunnetun Kari Ketosen ensimmäinen elokuvaohjaus. Se on tummasävyinen komedia, joka pistää eriparisen yllätysromanssin vastakkain elämän loppumisen kanssa. Tarina ei aikaile eikä pehmitä iskujaan, olivat ne sitten naurattavia tai itkettäviä. Kotimaisille elokuville harvinaisesti Häät ennen hautajaisia on täysin vapaa sentimentaalisuudesta.

Hääsuunnittelija Joanna on Iina Kuustosen ensimmäinen filmipäärooli sitten Kesäkaverien (2014). Karismaattinen näyttelijä kuljettaa elokuvaa vakuuttavasti. Joanna on uskottava niin itsellisenä poikamiestyttönä kuin kovan totuuden eteen joutuvana nuorena naisena. Antti Luusuaniemellä on tyylinvastainen epävarman peräkammarin pojan osa. Tunnevammainen, mutta kunnollinen Sakke tuulettaa näyttelijänkuvaa raikkaasti. Molemmat esittäjät nauttivat kollegansa varmakätisestä henkilöohjauksesta.

Elokuvallisesti Häät ennen hautajaisia on kikkailematon, kompakti paketti, joka ei tarjoa visuaalisia ihmeellisyyksiä. Kamerakerronnan keinovalikoima on tarinan ja hahmojen palveluksessa. Sivuosissakin näytellään herkullisesti. Pihla Penttisen ja Asta Sveholmin nopeat hahmotukset ystäväpariskuntana jäävät mieleen. Kaija Pakarinen ja Risto Tuorila vanhempina tuovat omine huolineen ja erikoisuuksineen lisäsävynsä maukkaaseen kokonaisuuteen. Saken isänä Jukka Puotila on näytelmän konna. Käsikirjoituksen hieno ratkaisu on kummallekin päähenkilölle luotu luotettu: Joannalla lääkäri (Johanna af Schultén) ja Sakella terapeutti (Teijo Eloranta). Joonas Nordman täydentää ensemblen pastorina.

Paratiisin kulissit sortuvat Olivia Wilden huimassa painajaiskuvitelmassa (Florence Pugh, Harry Styles).
MERRICK MORTON/WARNER BROS

Vastaisku miesselittäjille

Don’t Worry Darling. Ohjaus Olivia Wilde. Käsikirjoitus Katie Silberman ja Carey Van Dyke. Kuvaus Matthew Libatique. Pääosissa Florence Pugh, Harry Styles, Chris Pine. 123 min. K16. Bio Rex, Kokkola. BioRex, Pietarsaari. Kinokulma, Oulainen.

★ ★ ★ ★ ★

Elokuvia saatteleva hype eli ylimainonta pitäisi aina jättää huomiotta. Samoin skandaalinkäry omaan arvoonsa. Todistuskappale kun esitellään vasta valkokankaalla. Ohjaaja Olivia Wilden toinen ohjaus koulukomedia Booksmartin (2019) jälkeen on ensimmäistäkin parempi, hieno lahjakkuuden osoitus näyttelijänäkin tunnetulta monitoiminaiselta.

Tieteiselokuvan piirteitä saavana psykologisena jännärinä Don’t Worry Darling on syksyn yllätyksellisimpiä ja mielikuvituksellisimpia ensi-iltoja. Tutustumme 1950-luvun sopuisaan lähiöön, jossa miehet käyvät komeilla amerikanraudoillaan tärkeissä töissään ja naiset hoitavat ulkonäköään, kodin ja lapset. Ensimerkki levottomuudesta kaiken yhteisöllisyyden ja kiiltävän pinnan alla on filmin musiikkiraitana toimiva aikakauden hittiputki. Se on liian tuttu korvalle – tauoton, virheetön ja muovinen. Kulissit rakoilevat, kun nuoripari Alicen (Florence Pugh) ja Jackin (Harry Styles) naapuri näyttää saavan hermoromahduksen. Kaikenhan piti olla täydellistä? Ja mitä samaan työpaikkaan aamuisin letkana matkaavat aviomiehet oikein puuhaavat? Miksi Victory-yhteisön raja-aitoja ei saa ylittää?

Ohjaaja on paljastanut, että yhteisön johtaja Frank (Chris Pine) pohjautuu “mukaintellektuelli Jordan Petersoniin”. Helsinkiin viikon päästä luennoimaan saapuva kanadalaisspsykologi on Olivia Wilden mielestä ”sekopää” ja yksinäisten nuorten miesten incel-kultin sankari.

Ilmankos Don’t Worry Darling on vastaisku miesselittäjille. Ohjaaja Wilden feministinen manifesti ei peittele sanomaa, muttei myöskään hiero sitä katsojan kasvoihin. Elokuva toimii sekä älykkäänä taideteoksena että verrattomana viihteenä. Visuaalisuus ja filmin muotoratkaisut ovat tyylikkäitä ja omaperäisiä. Painajaismainen salaliitto tuo välillä mieleen uuden version Suspiria-kauhusta. Mutta Don’t Worry Darling on Luca Guadagninon giallo-sovitusta parempi.

Toimintasankarina ja mukavana miehenä usein nähty Chris Pine on kylmäävä laskelmoivana kulttijohtajana. Laulaja Harry Styles on ensimmäisessä isossa elokuvaroolissaan erinomainen. Jack vaikuttaa ihannevävyltä ja vaimon parasta ajattelevalta puolisolta, kunnes miehen pintaa vähän raaputtaa. Don’t Worry Darlingin voimanpesä ja itsevaltainen tähti on kuitenkin Florence Pugh (Midsommar, Pikku naisia). Vastuuntuntoisena tämän ihmemaan Alice nousee kapinaan paljastaakseen ummehtuneen konservatiivisen ja seksistisen yhteisön salaisuuden ja mädännäisyyden.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »