Poikatyttö, sellainen olen aina ollut. Vietin aikaa Caterpillarin kyydissä, autotallissa isän vieressä kuorma-auton alla makoillen tai jotain kolttosia rakkaan pikkuveljen kanssa keksien. Öljytahra poskessa, unilelun vieressä ruuvimeisseli ja prinsessayöpaita päällä.

Muistan 4. luokan kevätjuhlan, jolloin minulle teetettiin uusi hieno mekko. Kaaduin heti kouluun mennessä jossain rosvoleikissä ja hameeseen tuli iso reikä polven kohdalle. Ei se haitannut menoa. Rakastin Neiti Etsivä kirjoja ja keksin jokaisesta päivästä jonkun seikkailun. Tästäkin saatiin loistava tarina, koska jokaisella kunnon seikkailijalla on vaatteissa taistelujälkiä.

Äidin mielestä tämä taistelujälki olisi toki saanut jäädä syntymättä.

Nuorena halusin olla aina jotain enemmän mitä olin. Kipuilin, koska halusin olla kauniimpi, hoikempi, pidempi, parempi koulussa, nopeampi tai jotain muuta mitä en ollut. Olin epävarma ja hain rajoja olemalla haasteellinen nuori.

Paikat, joissa minulla oli hyvä olla, olivat pesäpallokenttä sekä nuorten illat. Niissä sain olla juuri se nuori, mitä olin, eikä kukaan käännyttänyt minua pois tai luonut paineita olla jotain muuta.

Näin 42-vuotiaana ajattelen omia kipuiluja omien lasten näkökulmasta. Kunpa osaisin olla yhtä turvallinen aikuinen, mitä minulla oli nuoruudessa lähellä.

Olen myös miettinyt, ovatko nuorten kipuilut samanlaisia tänä päivänä. Ovatko särkyneet sydämet, ulkonäköpaineet sekä yhteiskunnan luoma paine isompia nyt kuin minun aikanani? Voiko ihminen olla ikinä täysin onnellinen siitä mitä on, vai onko unelmat juuri niitä mitä kohti mennään ja pitää ihmisen onnenliekin hengissä?

Minua pyydettiin mukaan seurakuntavaaleihin. Suostuin, koska halusin olla esimerkkinä siitä, että palasista koottu ihminen on yhtä arvokas kuin kokonainen.

Edelleen tunnustan olevani se poikatyttö ja olen siitä ylpeä. Jos minulla olisi valta halata sitä nuorta minua, kertoisin että kaikki järjestyy ja jokainen kipu on tuntemisen arvoinen.

Nyt olen tarpeeksi vahva olemaan tukena ja näyttämään esimerkkiä. Siksi olisi minulle kunnia asia saada olla mukana seurakunnassa päättämässä tärkeistä asioista.

Vastaus otsikkoon. Mielestäni ihminen voi olla onnellinen. Kuuntelet vain oman sydämen ääntä ja olet rohkeasti mitä olet. Älä anna kenenkään laittaa sinua muottiin.

Olkoon unelmat se onnenliekki, ja jokainen päivä on lähempänä saavutettuja unelmia.

Ulpu Keränen

Kokkolan suomalainen seurakunta

kirkkovaltuusto ehdokas

Yhdessä kotiseurakuntamme parhaaksi

Lue täältä seurakuntavaaleihin 2022 liittyviä uutisia ja mielipidekirjoituksia.