Puhelin soi. Tuijotan sitä hieman kauhuissani. Jos soittaja on tuntematon, mietin pitäisikö vastata vai antaa puhelun loppua, jotta voin selvittää soittajan henkilöllisyyden. Jos näytöllä vilkkuu ystävän nimi, mietin heti onko jotain kamalaa tapahtunut.

Kuulostaako tutulta?

En ole varma, milloin puhelimessa puhumisesta tuli niin vaikeaa.

Kaukana ovat ne ajat, kun puhelimella soiteltiin toisille säännöllisesti, saati sitten ennakkoon sopimatta. Teini-iässä minäkin vielä puhuin puhelimessa kavereideni kanssa tuntikausia, usein salaa vanhemmilta peiton alle piiloutuneena. Happi oli loppua ja lämpötila lähenteli saunan lukemia, mutta puhua täytyi saada, vaikka sitten yöunien kustannuksella.

Henkilökohtainen ennätykseni lienee noin kuusi tuntia, ja vastaavia maratoneja oli parhaimmillaan useita viikossa. Kaikki tämä ilo meni yleensä minun puhelinlaskuuni.

Säälin isääni, joka maksoi puhelinlaskuni. Tosin, puhelinliittymäksi taisi pian valikoitua sellainen, jossa puhetta oli rajaton määrä, sillä edes 1 000 minuuttia puhetta kuukaudessa ei riittänyt silloin mihinkään.

Nykyään puhelin soi spontaanisti niin harvoin, että se säikäyttää joka kerta.

Kun itse joudun soittamaan jollekulle varoittamatta, aloitan puhelun aina kysymällä, soitanko huonoon aikaan. Oikeastaan minä siis oletan, että kaikki ovat nykyään liian kiireisiä puhumaan puhelimessa.

Tekstimuotoinen viestintä erilaisten viestisovellusten kautta on taloudellisempaa kuin puhelimessa puhuminen. Se säästää aikaa ja energiaa. Niin suru- kuin ilouutisiinkin on helpompaa vastata viestillä, puhelimessa kun täytyy olla läsnä.

Puhun kyllä edelleen satunnaisesti puhelimessa ystävieni kanssa, mutta aivan liian harvoin. Suurin osa kommunikoinnista tapahtuu viestien välityksellä. On vaivalloista, kuin läsnäolon lisäksi puheluiden ajankohdasta on aina sovittava etukäteen.

Vaikka virtuaalinen ihmisyys on laiskalle nykyihmiselle helpompaa, ihmisyys on lopulta asia, joka ei ole purettavissa merkkijonoiksi. Kirjoitettua tekstiä on vaikea tulkita. Äänenpainot, ilmeet ja eleet eivät välity, eivätkä sellaiset asiat kuin sarkasmi tai ironia toimi. Seuraa väärinymmärryksiä ja provosoitumista, jolta aina edes emojit tai hymiöt eivät pelasta.

Toivottavasti meistä useimmalla olisi elämässään edes joku ihminen, johon on silloin tällöin valmis haaskaamaan aikaa ja energiaa vanhan ajan puhelinsoiton muodossa.